Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa … opetetaan jo lasten laulussakin.

Jotkut poliitikot ovat kertoneet keksineensä suuria ajatuksia kansalaisten pään menoksi hiihtoladuilla. Kun en ole poliitikko, minulla eilisillä laduilla tuli mieleen vain ihmettelyä.

Toisella korvalla kuuntelin keskipäivällä radiosta Kansanradio-ohjelmaa. Joku naisihminen ihmetteli tuohtuneena, kun oopperassa ennen näytöksen alkua ihmiset olivat puhuneet puhelimeen.

Mitä tuo nyt sitten, sanon minä. Kokemukseni mukaan niin teatterissa, konserteissa ja jopa kirkkokonserteissa (jota kyllä näin vanhempana valtiomiehenä vähän ihmettelen) on niin kova puheen mökä ennen h-hetkeä, että tuskin ajatuksiaan kuulee. Mitä siinä nyt sitten merkkaa puhuuko puhelimeen vai vieruskaverille? On kenties tarkistettava, että lapsenvahti muistaa laittaa lapset ajoissa nukkumaan. Tai miehelle on muistutettava, että ottaa lääkkeet. Työkaverille on jäänyt kertomatta mehevä juoru.  Kieltämättä sivusta kuuntelemaan joutuvalle vieruskaverijuttelut ovat mielenkiintoisempia. Niissä kun pysyy paremmin jyvällä.

Ihmettelin kyllä minäkin muutama vuosi sitten ranskalaisen, maailmankuulun laulajatar Patricia Kaasin konsertissa yhtä miestä. Hän nimittäin koko ajan keskittyi puhelimeensa. Voi tietysti olla, että hän siten pystyi paremmin kuuntelemaan, mutta yhtäkään taputusta ei hän kyllä laulajalle suonut, katseista nyt puhumattakaan. Kotiolot hänellä olivat ilmeisesti aika ankeat, kun kannatti maksaa kallis lippu päästäkseen rauhassa puhelinta selaamaan.

Kerran teatterissa esirippu oli jo nostettu, mutta mitään näytöksessä ei vielä ollut ehtinyt tapahtua. Takapermannolta kuului vanhemman miehen ääni : Laita nyt jo pois se veispuukki! Ja tähän vastasi nuoren naisen ääni: Emmä facebookissa oo. Hiukka huvitti.

Kyllähän maailmassa ihmettelyä riittää. Päivän lehtiä lukiessani ihmettelen ääneen tämän tästä yhtä ja toista. Tätä seikkaa taas se mies ihmettelee, joka meillä samoja lehtiä lukee.

Tänään ihmettelin kanssahiihtäjien kohteliaisuutta järvellä. Kun oli vain yksi latu, jota mentiin molempiin suuntiin, etenkin herrahenkilöt kohteliaasti jo hyvissä ajoin antoivat meikäläiselle latua. Yksi jopa huusi kaukaa edestä: Hiihdä vain, kyllä mä väistän. Niin kaukaa huuteli, että en meinannut selvää saada. Piti huutaa takaisin, että mitä sanoit. Tulihan siinä vuorovaikutusta, jota niin usein perään kuulutetaan.

Enemmän kyllä ihmettelin sitä isää (?), joka lastenvaunujen kanssa matkasi hiihtolatuja. Aurattu tie olisi ollut muutaman kymmenen metrin päässä. Hiinä ja hiinä, että en kysynyt, miks varten tuota latua pitkin tulit. Kun joku järkihän siinä täytyy olla, eikö vain? Ei kai kukaan nyt ilman järkeä kahlaa vaunujen kanssa lumessa, jos ei ole pakko.

Myönteistä ihmettelyä herätti eilen kassatytön iloisuus ja ystävällisyys jokaiselle asiakkaalle. Jonottaessa on muuten hauska tarkkailla ihmisten toimintaa, aika kuluu sutjakkaasti. Joskus meinasin sisäisesti hikeentyä, kun rahan kaivaminen lompakosta kesti ja kesti jonon etupäässä olevalla vanhalla mummolla. Hikeentyminen helpotti, kun tajusin, että siinähän olen minä ehkä noin kymmenen vuoden päästä. Kassatytön rauhallisuus ja empaattisuus mummon rahankaivuvaikeuksiin teki siitäkin syystä suuren vaikutuksen itseeni. Kun tuli oma vuoroni, kerroin tytölle, miten ihailin hänen suhtautumistaan vanhaan ihmiseen.

Jos haluaa itselleen hyvän mielen, niin yksi konsti siihen on antaa rehellistä myönteistä palautetta toiselle, ihan ventovieraallekin. Kun olen tuolla liikenteessä sopivan hyvässä hapessa, koetan muistaa sen.

Sanonta kuuluu: Kehu nainen päivässä. Ellet muuta keksi, niin kehu itsesi. Ei huono. Haluaisin kuitenkin laittaa tämän uuteen muotoon. Kehu toinen ihminen päivässä. Sen jälkeen kehu siitä itsesi. Sen jälkeen on hyvä mieli molemmilla.