Kirjoitukset avainsanalla Wimma

Emäntä ja isäntä lähtivät joulureissuun. Jouduin tänne emännän vanhempien luo hoitoon. Kyllä tämä menettelee, vaikka viime visiitillä jouduinkin yöni viettämään saunassa. Aamuyöstä nostin metelin ja pääsin pois.

Talon koiran, Wimman, kanssa tulemme kyllä juttuun, vaikka olemmekin iältämme ja taustaltamme niin erilaisia. Tavallaan olemme sukuakin: alun perin Wimma on emännän koira. Wimma on rotukoira, japaninpystykorva, rotunimeltään Aichaku. Kotinimikin on komea: Wimma Lumikki Babuska Hasupentu. Häntä on arvatenkin hellitty kaikki yli kuusitoista elinvuottaan.

Minulla on ollut epämääräinen lapsuus, jota en edes muistele enkä muistakaan. Minut löydettiin kahden pentuni yksinhuoltajana epämääräisistä oloista, ilman kotia. Sanovat, että olisin ollut silloin iältäni jotain vuoden ja kahden vuoden väliltä. Isästäni enkä äidistäni tiedä mitään. En tiedä edes pennuistani, mutta uskon, että heille kävi hyvin. Hyvinhän kävi itsellenikin. Pääsin eläinten löytökotiin, josta emäntä ja isäntä minut ostivat omakseen. Minuakin on nyt melkein vuosi lellitelty. Ensin olin tosi varautunut, mutta nyt osaan nauttia sylissä olosta. Jopa hakeudun isoemännän ja -isännän syliin. Kun minua silitellään, kehrään kaikin voimin.

Alla olevalla videolla näkyy, miten elelemme rauhaisasti Wimman kanssa.

Muodostamme Wimman kanssa kuurojen kerhon. En tiedä, mistä johtuu, että en kuule. Wimma taas on vanhuuttaan aika pahasti kuuroutunut. Tämä yhdistää meitä kovasti.

Wimma on kiltti ikäneito. Voisin pompottaa häntä vaikka kuinka. Tyydyn kuitenkin vain iltaisin tekemään valehyökkäyksiä häntä kohti. Kuljen myös välillä tahallani niin läheltä hänen kuonoaan, että häntäni huitaisee häntä. Silloin Wimma joutuu ottamaan taka-askelia. Olisiko ollut kerran tai kaksi, kun olen ajanut hänet pois makuulta ja mennyt itse siihen paikalle. Jos on toista viikkoa vieraassa paikassa koiran reviirillä, ei se ole minusta vielä kovin pahasti tehty.

Kyllä me Wimman kanssa välillä yhdessä kuljeskelemme peräkkäin. Toisinaan myös vähän nuuskuttelemme toisiamme. Emme sentään pusuttele.

Toisinaan teroitan kynsiäni sohvan reunaan. Vähän vain. Kotona menivät tapetit uusintaan ennen kuin isäntä ja emäntä hoksasivat ostaa minulle oman kunnollisen raavintapuun. Se onkin nyt korttelin korkein ja komein.

Olen aika pieniruokainen. On hyvä, että Wimma näyttää rakastavan ruokaani enemmän kuin omaansa. Voisin päästää hänet vapaasti kupilleni. Jostakin syystä isoemännän mielestä se ei ole hyvä juttu. Pääsen siksi aina välillä syömään pöydälle. Sohvallakin olen syönyt. Isoemäntä yritti laittaa siihen sanomalehden alle, mutta sehän ei minulle sopinut. En ole sottaaja.

Kun olen näin pieni, katoan joskus. Isoemäntä käy silloin huolesta hulluna epäillen, että minulle on sattunut jotain. Hui hai, olen vain kaivautunut johonkin hauskaan paikkaan. Tulen esiin sitten kun tulen.

Ikkunalautoja rakastan, niistä kun näkee ulos. Välillä on syytä ottaa torkut.

Yhden lasikynttelikön tiputin ja rikoin tai olisiko se ollut häntäni, joka oli vallaton. Isoisännän bonsaipuun lehdet ovat ihmeen maukkaita. Joskus käyn hihnassa ulkoilemassa. Säät eivät ole minua nyt miellyttäneet, joten en halunnut jäädä ulkoilemaan. Palasin liukkaasti sisälle.

Olen kaunis, pieni ja elegantti, vaikka sen itse sanonkin. Sain Ruska-nimen kauniin turkkini ansiosta. Voisi luulla, että mauuntani olisi myös sulokasta. Väittävät, että se ei sitä ole. Muistuttaa kuulemma lähinnä pahimmanlaatuisen kujakollin mouruntaa . No jaa, kuka tietää, vaikka olisin perinyt ääneni tuntemattomalta isältäni.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Lilian
Liittynyt24.8.2015
1/4 | 

Tyttärelläni ona aivan samanvärinen kissa-ikä-neito 16 v.  Nenänpääkin on vaalea. Hän on erityisen kova metsästämään, asuvat maalla. Kun perheeseen syntyi esikoinen 15 vuotta sitten, kisu katosi moneksi kuukaudeksi, mutta ilmaantui terveenä, joskin laihtuneena yllätäin kotiovelle :) Vaikka ikää jo onkin, on hän vielä pirtea ja nuorekas. Luonne on kuitenkin ollut aina hiukan etäinen ja oikukas.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Ihmeellisiä reissuja ilmeisesti kissoilla saattaa olla! Tyttären perheesi oli onnekas, kun kissa palasi terveenä kotiin. Vauvan tulo perheeseen ei tainnut olla kissaneidille aluksi mieluista. Hyvin on näköjään sitten viihtynyt.

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sarmuusa1
Liittynyt24.8.2015
2/4 | 

Oi, kissahan on kuin meidän Helmi !

Pienen kääpiön tarina on ongelmia täynnä. Sen emo, Miina synnytti pentuenn vaatehuoneesemme. Iso-Iita oli esikoinen, veli Proffa keskimmäinen ja hiiren kokoinen Helmi pahnan pohjimmainen.

Synnytys oli vaikea, Miinan ensimmäinen. Iita oli valtavan kokoinen, autoin Miinaa vetämällä pentua hellävaraisesti ulos. Proffa luiskahti maailmaan kuin itsestään. En ensinkään uskonut, että vielä kolmaskin pentu olisi tulossa. Miina kuitenkin ponnisteli ja viimein pesään apuni jälkeen ilmestyi tämä hiirulainen. Se tuli etutassut edellä, Miina oli jo hyvin väsynyt ja jouduin vetämään pientä minuutin, pari, ennen kuin se putkahti peitolle. Se tuntui alkuun elottomalta. Hieroin pientä rintakehää etusormellani ja kohta pentu pärskähti hennosti ja alkoi liikkua.

Hoidin sitä kuin ihmiskeskosta konsanaan. Alkuun neljä kertaa vuorokaudessa istuin vahtimassa, että kääpiö sai ruokaa. Sittemmin ruokatunnit harvenivat, pikkuinen alkoi kasvaa ja pitää puoliaan. Kuukauden toimin apulaisena, sitten pieni pärjäsi jo itse.

Nyt Helmi on jo 11 vuotias. Edelleen se ontuu toista etutassuaan. Hyvä hiirikissa se on, talon paras. Himskatti, 19 vee asustaa vain sisällä, Killi, leijonan värinen uros saalistaa jonkun verran. Mimi, hienohelma syö vain mamman antamaa ruokaa.

Hyvin pärjäämme eläintemme kanssa, kolme koiraa kuuluu myös perheeseemme. Kaikilla on hyvät välit keskenään kuten myös meillä ihmisillä.

Onnellista yhdessä oloa teille sinne kauas.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Voi miten hauskoja nimiä kissoillanne on ! Kun teillä on noin monta kissaa ja koiraa, on varmaan mielenkiintoista seurata, miten erilaisia he ovat luonteeltaan. Kokemuksesi kätilönä ja "vauvan "hoitajana on varmaan ollut sinulle mieleen jäävä. Kiitokset onnellisen yhdessä olon toivotuksista! Samaa toivon teille sinne, niin ihmisille, kuin kissoille ja koirille!

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kotiinpaluussa Brysselistä oli tällä kertaa se hyvä puoli, että Suomessa oletettavasti liikkuu vähemmän terroristeja.

Huoli tyttären perheestä tosin on lisääntynyt. Tämän aamun tietojen mukaan osassa Brysseliä on siirrytty ylimpään turvatasoon terrori-iskun uhan takia. Metrot on suljettu ja kehotetaan välttelemään muun muassa ostoskeskuksia ja lentokenttiä.

Pari päivää sitten lentokentällä näkyi vain kaksi sotilasta, poliiseja ei lainkaan. Lentokenttäbussissa istuin Paavo Väyrysen vieressä. Oloni oli ihan valtiomiesmäinen.

Kone oli tällä kertaa jotain mammuttilaatua, vaikka meitä lentäväisiä oli vain bussillinen. Oli tilaa olla ja hengittää. Katselin Mielensäpahoittaja-leffan, sikäli mikäli eivät silmäluomeni olleet ala-asennossa.

Meillä Suomessa siis ei liene tunnistettuja terroristeja, muita sekopäitä kuitenkin. Tampereella tapettiin mies keskellä kaupunkia. Kangasalla meni kolme miestä porukalla puukottamaan sairaalakuntoon vastaanottokeskuksen asiakkaan.

Että näin meillä täällä. Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto, kun joulukin lähestyy.

Kotona odottivat mies ja koira. Wimma on jo yli 16 vuotta vanha ja kuulo kovin heikko. Näkö toimii jokseenkin hyvin. Iästään huolimatta hän toivottaa yleensä tervetulleeksi tulotanssillaan: kiivas meno yhteen suuntaan ja takaisin, välillä pyörintää itsensä ympäri. Eipä silloin uskoisi, että kyseessä on vanha, vanha neiti. Vimmaa siis aina välillä yhä löytyy.

Kotona odottivat myös arkipäivän velvollisuudet. On ollut jo monenlaista: laskujen maksua, kirjaston kirjojen hoitoa, erilaisten aikojen sopimista, uuden passin hakemista, suuhygienistiä, leivontaa ja vesi- jumppaa. Näiltä osin hommat ovat kuitenkin jokseenkin hallinnassa.

Se, mikä ei taida olla ihan hallinnassa, on suhteeni vanhoihin sanomalehtiin. Aina, kun olen poissa kotoa, vannotan miestä kasaamaan kaiken postin, ilmaisjakelupostia myöten, tiettyyn paikkaan, mitään siihen lisäämättä tai mitään siitä poistamatta. Sitten käyn ne kaikki läpi, mainoksetkin vähintään selaan. Ihan niin hullu en ole, että lukisin jo vanhentuneet tarjouslehdet. Kun huusholliin tulee Aamulehti ja Helsingin Sanomat ja monia ilmaisjakelulehtiä, luettavaa riittää. Ilman järjen häivää vähintäänkin selaan läpi sellaisetkin mielenkiintoiset lehdet, kuten jääkiekkoa käsittelevät ja yrittäjien lehdet, vaikka kumpikaan asia ei kiinnosta minua pätkääkään. Minulta ei ainakaan lehdissä oleva elämä pääse ohi! Aikaa menee ja tupakkia kuluisi, jos polttaisin. Jos en ole tarpeeksi järjestelmällinen, voin huomata jossain vaiheessa lukevani uudelleen jo lukemaani lehteä.

Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että kyse on jonkin sortin pakkotoiminnosta. Kuvittelen jääväni paitsi jotakin elintärkeää, vaikka tärkeimmät uutiset olen yleensä reissussa katsonut jo netistä. Joskus on silti käynyt niinkin, että itselleni tärkeä tieto on ollut näissä mennäpäivien lehdissä. Eli luettava on!

Jos oikein hullusti käy ja itselläni elon päiviä riittää, saattaa tämä kyseenalainen rakkauteni lehtiin muuttua yhä hurjemmaksi. Saatan olla se lehtiuutisen puolihöperö muori, joka viedään väkisin hoitoon asunnosta, jonka täyttävät lehtikasat, joiden välissä kulkee vain pieniä kulkuväyliä. Ihminen kun nääs vanhemmiten hidastuu kaikilta toiminnoiltaan, niin minäkään en ehkä ehdi lukea kaikkia lehtiä kohtuullista pidemmässäkään ajassa. Sitä paitsi, tuskin muistan, olenko tuon lehden jo lukenut vai en. Silloin on parasta panna kaikki säilytykseen joka tapauksessa.

Missä mies mahtaa olla tässä kuvitelmassani? Hän on siirtynyt tavalla tai toisella autuaammille asuinsijoille, mikäli ei ole hautautuneena lehtikasojen alle.

Tältä tulevaisuuden kuvalta meidät voinee pelastaa vain paperilehtien julkaisemisen loppuminen.

Lehtirakkaudestani johtuen tätä en kuitenkaan toivo.

 

 

Kommentit (2)

Pirjo
1/2 | 

Et ole yksin tämän vanhojen lehtien lukemisin suhteen! Jos olen pidemmän aikaa pois kotoa, laitan kaikki poissaolon aikana tulleet lehdet ja mainokset siistiin pinoon päivämäärien mukaan ja luen niitä sitten kun ehdin. Ensin mainokset pikapikaa ja sitten lehdet. Tällä tavoin saa tietää, mitä poissaollessa on tapahtunut.  Lukemisen jälkeen vien lehdet paperin roskalaatikkoon niin usko olevani sellainen, jolle kerääntyisi lehtiä pinoiksi asti kotiin.

Paperisia lehtiä on vaan niin paljon mukavampi lukea kuin digi-lehtiä. Toivottavasti niiden julkaisemista ei lopeteta elinaikanani.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Ihana, että on muitakin samalla lailla heilahtaneita! Ehkä olemmekin vain viisaasti tiedonhaluisia. Olen samaa mieltä kanssasi paperilehtien paremmuudesta. Toivokaamme siis niillekin pitkää ikää!

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat