Enpä olisi tähän kirjaan tarttunut, ellen olisi lukenut siitä jossakin kehuvaa arvostelua. Amerikkalainen kirjailija Kristin Hannah ei ollut minulle ennestään tuttu. Nyt on. Kirja Satakieli on kirjoitettu vuonna 2015 ja suomennettu 2019.

Kirjan 556 sivua vangitsivat ajatuksiani niin, että aina päivisin tuli usein mieleeni, että ihanaa, ihanaa, illalla ennen nukkumista pääsen taas lukemaan, miten sisarukset selviävät sota-aikana natsien valloittamassa Ranskassa. Mieluiten olisin lukenut koko kirjan siltä istumalta alusta loppuun. Monet päivän touhut estivät sen. Hyvä näin.

Kirja alkaa kertomuksella Oregonin rannikolta huhtikuussa 1995. Siskosten sota-ajan kokemusten kerrontaa on elokuusta 1939 alkaen  Ranskasta. Aikamatkailua, jossakin määrin.

Päähenkilöt ovat sisarukset Vianne ja Isabelle. Vianne on tunnollinen aviovaimo ja tyttären äiti. Mies joutuu sotaan. Isabelle on nykykielellä sinkku ja sovinnaisia rajoja rikkova. Taustansa on tälläkin. Äiti on kuollut ja siskosten suhteet isään ovat lähes poikki, syystä, joka kirjassa kerrotaan. Sisarusten välitkään eivät ole kunnossa, heidän erilaisuudestaan johtuen.

Vianne joutuu majoittamaan kotiinsa natsin, joka jossakin suhteessa osoittautuu inhimilliseksikin valloitettuja kohtaan. Hänen jälkeensä tuleva ei omaakaan ilmeisesti minkäänlaista sääliä, vaan alistaa Viannen. Elämä ei muutenkaan ole Viannelle helppoa, joskaan ei kai kenellekään koskaan sota-aikana. Oikeastikaan.

Isabelle kapinoi valloittajia vastaan. Hän liittyy vastarintaliikkeeseen ja sivujuonteena löytää sieltä rakkaudenkin, joskin aikaa ja mahdollisuutta yhdessäololle ei ole. Isabelle, koodinimeltään Satakieli, ottaa uskomattomia riskejä. Arvannet oikein. Hän jää lopulta kiinni. Mikä on rangaistus? En halua paljastaa.

Sota lopulta loppuu. Mikä on Viannen tilanne? Entä Isabellen? Jos haluat saada sen selville, lue kirja. En tohdi liikaa kertoa kirjan juonesta. Jos innostut kirjan lukemaan, se olisi katalaa. Hannah hallitsee uskottavan kerronnan. Sanonpa vain, että jännitystä on, tunteita on. Minä ainakin sain puhdistettua kyynelkanavanikin.

Olen tänä vuonna ehtinyt lukea parikymmentä kirjaa. Satakieli on minua niistä eniten jäänyt ajatteluttamaan. Jälki jäi. Olen estoitta sitä hehkuttanut ystävillenikin. Muutama on tarttunut syöttiin. Vielä en ole kuullut palautteita. Miten ihanaa onkaan, kun korona-aikanakin kirjat ovat ilona ja kirjastot auki edes rajoitetusti!

Kirjan kannessa on pienellä tekijän ja kirjan nimen lisäksi präntätty ”Rakkaus paljastaa, millaisia haluamme olla, sota taas sen, millaisia olemme.” Ainakin lauseen loppuosassa lienee perää, vaikka sodasta en Luojan kiitos mitään omakohtaista tiedäkään. Vähiin jäivät vanhempienikin kertomukset sodasta ja sota-ajasta. Harmittaa, että en ymmärtänyt enempää kysellä. Tiukassa paikassa ja hengen vaarassa varmaankin perimmäinen minuus paljastuu.

Kirjan liepeessä kerrotaan kuusikymppisen, yhdysvaltalaisen Hannahin olevan koulutukseltaan juristi. Hän on kuitenkin jo 1990-luvulla jäänyt päätoimiseksi kirjailijaksi. Romaaneja onkin yli 20 ja palkintoja on tullut. Kirjoista Satakieli on ollut  "kansainvälinen jymymenestys”. Elokuvakin on tekeillä.

SISARTEN KESKEN

Satakielen innoittamana päätin lukea muitakin Hannahin kirjoja. Toistaiseksi olen lukenut Sisarten kesken vuodelta 2003. Se on  suomennettu 2005. Satakielen jälkeen tämä kirja oli lievä pettymys. Joo, kyllä Hannah kirjoittaa vetävästi eivätkä useimmat henkilöhahmotkaan ole yksiuloitteisia. Mutta. Minun arvoasteikossani kirja jää viihderomaanin tasolle, jossa rakkaus, rakastuminen ja parisuhde on vahvassa osassa. Sen lukee ihan mielellään, mutta se ei jätä mitään jälkeä. Sisaruksilla on monia vaikeuksia, mutta kaikki, ihan kaikki asiat ratkeavat onnellisesti, jokunen ihan kuin ihmeen kautta. Täydellinen Happy end.

Aion toki vielä antaa muillekin Hannahin kirjoille mahdollisuuden. Suomennettuja kirjoja on ainakin vielä kuusi. Tuorein kirja, Alaskan taivaan alla, on vasta hankinnassa kirjastoon. Kuka tietää, mitä helmiä vielä Hannahin kirjoista löydän Satakielen lisäksi.