
Emäntä ja isäntä lähtivät joulureissuun. Jouduin tänne emännän vanhempien luo hoitoon. Kyllä tämä menettelee, vaikka viime visiitillä jouduinkin yöni viettämään saunassa. Aamuyöstä nostin metelin ja pääsin pois.
Talon koiran, Wimman, kanssa tulemme kyllä juttuun, vaikka olemmekin iältämme ja taustaltamme niin erilaisia. Tavallaan olemme sukuakin: alun perin Wimma on emännän koira. Wimma on rotukoira, japaninpystykorva, rotunimeltään Aichaku. Kotinimikin on komea: Wimma Lumikki Babuska Hasupentu. Häntä on arvatenkin hellitty kaikki yli kuusitoista elinvuottaan.
Minulla on ollut epämääräinen lapsuus, jota en edes muistele enkä muistakaan. Minut löydettiin kahden pentuni yksinhuoltajana epämääräisistä oloista, ilman kotia. Sanovat, että olisin ollut silloin iältäni jotain vuoden ja kahden vuoden väliltä. Isästäni enkä äidistäni tiedä mitään. En tiedä edes pennuistani, mutta uskon, että heille kävi hyvin. Hyvinhän kävi itsellenikin. Pääsin eläinten löytökotiin, josta emäntä ja isäntä minut ostivat omakseen. Minuakin on nyt melkein vuosi lellitelty. Ensin olin tosi varautunut, mutta nyt osaan nauttia sylissä olosta. Jopa hakeudun isoemännän ja -isännän syliin. Kun minua silitellään, kehrään kaikin voimin.
Alla olevalla videolla näkyy, miten elelemme rauhaisasti Wimman kanssa.
Muodostamme Wimman kanssa kuurojen kerhon. En tiedä, mistä johtuu, että en kuule. Wimma taas on vanhuuttaan aika pahasti kuuroutunut. Tämä yhdistää meitä kovasti.
Wimma on kiltti ikäneito. Voisin pompottaa häntä vaikka kuinka. Tyydyn kuitenkin vain iltaisin tekemään valehyökkäyksiä häntä kohti. Kuljen myös välillä tahallani niin läheltä hänen kuonoaan, että häntäni huitaisee häntä. Silloin Wimma joutuu ottamaan taka-askelia. Olisiko ollut kerran tai kaksi, kun olen ajanut hänet pois makuulta ja mennyt itse siihen paikalle. Jos on toista viikkoa vieraassa paikassa koiran reviirillä, ei se ole minusta vielä kovin pahasti tehty.
Kyllä me Wimman kanssa välillä yhdessä kuljeskelemme peräkkäin. Toisinaan myös vähän nuuskuttelemme toisiamme. Emme sentään pusuttele.
Toisinaan teroitan kynsiäni sohvan reunaan. Vähän vain. Kotona menivät tapetit uusintaan ennen kuin isäntä ja emäntä hoksasivat ostaa minulle oman kunnollisen raavintapuun. Se onkin nyt korttelin korkein ja komein.
Olen aika pieniruokainen. On hyvä, että Wimma näyttää rakastavan ruokaani enemmän kuin omaansa. Voisin päästää hänet vapaasti kupilleni. Jostakin syystä isoemännän mielestä se ei ole hyvä juttu. Pääsen siksi aina välillä syömään pöydälle. Sohvallakin olen syönyt. Isoemäntä yritti laittaa siihen sanomalehden alle, mutta sehän ei minulle sopinut. En ole sottaaja.
Kun olen näin pieni, katoan joskus. Isoemäntä käy silloin huolesta hulluna epäillen, että minulle on sattunut jotain. Hui hai, olen vain kaivautunut johonkin hauskaan paikkaan. Tulen esiin sitten kun tulen.
Ikkunalautoja rakastan, niistä kun näkee ulos. Välillä on syytä ottaa torkut.
Yhden lasikynttelikön tiputin ja rikoin tai olisiko se ollut häntäni, joka oli vallaton. Isoisännän bonsaipuun lehdet ovat ihmeen maukkaita. Joskus käyn hihnassa ulkoilemassa. Säät eivät ole minua nyt miellyttäneet, joten en halunnut jäädä ulkoilemaan. Palasin liukkaasti sisälle.
Olen kaunis, pieni ja elegantti, vaikka sen itse sanonkin. Sain Ruska-nimen kauniin turkkini ansiosta. Voisi luulla, että mauuntani olisi myös sulokasta. Väittävät, että se ei sitä ole. Muistuttaa kuulemma lähinnä pahimmanlaatuisen kujakollin mouruntaa . No jaa, kuka tietää, vaikka olisin perinyt ääneni tuntemattomalta isältäni.
Tyttärelläni ona aivan samanvärinen kissa-ikä-neito 16 v. Nenänpääkin on vaalea. Hän on erityisen kova metsästämään, asuvat maalla. Kun perheeseen syntyi esikoinen 15 vuotta sitten, kisu katosi moneksi kuukaudeksi, mutta ilmaantui terveenä, joskin laihtuneena yllätäin kotiovelle :) Vaikka ikää jo onkin, on hän vielä pirtea ja nuorekas. Luonne on kuitenkin ollut aina hiukan etäinen ja oikukas.
Ihmeellisiä reissuja ilmeisesti kissoilla saattaa olla! Tyttären perheesi oli onnekas, kun kissa palasi terveenä kotiin. Vauvan tulo perheeseen ei tainnut olla kissaneidille aluksi mieluista. Hyvin on näköjään sitten viihtynyt.
Anja Pohjanvirta-Hietanen
Oi, kissahan on kuin meidän Helmi !
Pienen kääpiön tarina on ongelmia täynnä. Sen emo, Miina synnytti pentuenn vaatehuoneesemme. Iso-Iita oli esikoinen, veli Proffa keskimmäinen ja hiiren kokoinen Helmi pahnan pohjimmainen.
Synnytys oli vaikea, Miinan ensimmäinen. Iita oli valtavan kokoinen, autoin Miinaa vetämällä pentua hellävaraisesti ulos. Proffa luiskahti maailmaan kuin itsestään. En ensinkään uskonut, että vielä kolmaskin pentu olisi tulossa. Miina kuitenkin ponnisteli ja viimein pesään apuni jälkeen ilmestyi tämä hiirulainen. Se tuli etutassut edellä, Miina oli jo hyvin väsynyt ja jouduin vetämään pientä minuutin, pari, ennen kuin se putkahti peitolle. Se tuntui alkuun elottomalta. Hieroin pientä rintakehää etusormellani ja kohta pentu pärskähti hennosti ja alkoi liikkua.
Hoidin sitä kuin ihmiskeskosta konsanaan. Alkuun neljä kertaa vuorokaudessa istuin vahtimassa, että kääpiö sai ruokaa. Sittemmin ruokatunnit harvenivat, pikkuinen alkoi kasvaa ja pitää puoliaan. Kuukauden toimin apulaisena, sitten pieni pärjäsi jo itse.
Nyt Helmi on jo 11 vuotias. Edelleen se ontuu toista etutassuaan. Hyvä hiirikissa se on, talon paras. Himskatti, 19 vee asustaa vain sisällä, Killi, leijonan värinen uros saalistaa jonkun verran. Mimi, hienohelma syö vain mamman antamaa ruokaa.
Hyvin pärjäämme eläintemme kanssa, kolme koiraa kuuluu myös perheeseemme. Kaikilla on hyvät välit keskenään kuten myös meillä ihmisillä.
Onnellista yhdessä oloa teille sinne kauas.
Voi miten hauskoja nimiä kissoillanne on ! Kun teillä on noin monta kissaa ja koiraa, on varmaan mielenkiintoista seurata, miten erilaisia he ovat luonteeltaan. Kokemuksesi kätilönä ja "vauvan "hoitajana on varmaan ollut sinulle mieleen jäävä. Kiitokset onnellisen yhdessä olon toivotuksista! Samaa toivon teille sinne, niin ihmisille, kuin kissoille ja koirille!
Anja Pohjanvirta-Hietanen