Hakaniemen halli ja Vihainen leski: Helsingin huveja

Se on nuorimman siskon tyttären vika, että lähdin Helsingissä käymään. Hän oli tulossa viikonlopuksi Saksasta työn takia Helsinkiin ja soitteli minulle, josko lähtisin teatterireissulle. Ensin vähän aprikoin, kun taas parin päivän päästä olin sopinut pääkaupunkiin menosta, eikä sitä merenrantatalon omistavaa rakastajaakaan ole ilmoittautunut hotellikuluja pienentämään. Vakituinen poikaystävä, tämä aviohenkilö, ilmoittautui maksamaan hotellin, jos haluan lähteä. Epäilyttävää. Haluaa siis minut pois kotoa. No, mennään.

1.   Hakaniemen halli

En ole useampaan vuoteen käynyt Hakaniemen hallissa. Nyt varasin oikein sinne aikaa. Ja mitä näin? Tuo kaunis talo oli huputettu remontin takia. Vieressä oli lättähattukauppahalli. No, sinne sitten.

Tietty oli juotava kahvit. Siinä sivussa meni myös yksi laskiaispulla, helmikuun ensimmäinen. Mantelimassalla. Kahvia nautiskeleva pariskunta kertoi, että myyjät tykkäävät olla täällä paljon enemmän kuin vanhassa paikassa. He kuulemma toivovat, että tämä paikka jäisi pysyväksi. Minä taas toivon, että kohta pääsen tuohon ihanaan vanhaan taloon käymään. Oikeaan Hakaniemen halliin!

Erehdyin ottamaan juustomaistiaisen. Niinhän siinä kävi, että maisteltuani useaa muutakin, ostin palan tätä Royaal-juustoa. Kolmensadan gramman pala maksoi melkein kympin. Ei siis mitään halpisjuustoa. Sanoin myyjälle maistettuani, että tässä juustossa on rasvaa varmaan ainakin 30 prossaa. Niin on, myönteli myyjä. Ei kertonut paljonko. Epäilen, että noin 50. Ei se muuten niin suussa sulavan hyvää olisi ollut. Saapa mies tuliaisiksi ehtaa tavaraa. Kun shoppailun makuun pääsin, ostin myös perunarieskan ja viljapähkinäleivän.

Illansuussa menin kauppahalliin vielä lohikeitolle, läheisessä hotellissa kun olin majoittumassa. Keitto oli poikkeuksellisen hyvänmakuista. Kysyttäessä myyjä kertoi, että he ensin paahtavat pannussa kasvikset ja sipulit, tietysti voissa. Hyvää oli ja enemmän kuin riittävästi. Keittoa lusikoidessani hiukan haittasi, kun samaan aikaan myyjä lakaisi jo lattiaa vierestäni ja toinen nosteli tuoleja päällekkäin. Aikaa kauppahallin sulkemiseen oli vielä 40 minuuttia. Kai nuorilla ihmisillä oli kiire lauantai-illan viettoon.

2.   Kaupunginteatterin Vihainen leski

Minna Lindgrenin Vihaista leskeä odotin vähän kahtalaisin mielin. Olen lukenut kirjan jo aikoinaan enkä ollut siihen varauksettoman ihastunut, vaikka Lindgrenin Ehtoolehtokirjat miellyttivätkin.

Ihan kelpo katsottavaa esitys oli, sekä 30+ henkilön että 70+ henkilön mielestä. Musiikkikin oli vanhaa tuttua. Vieressäni istuva nuori nainen yhtyi lavalla esitettyyn Anna mulle tähtitaivas- lauluun. Harmittelin, kun en yhtynyt siihen minäkin. Väliajalla nainen kertoi, että se on ollut hänen lempilaulunsa jo nelivuotiaasta asti ja on edelleen. Hänen lapsuuden unelmansa oli tulla katrihelenaksi. Näin sitä voi olla samanlainen laulumaku, vaikka ikäeroa olisi melkein 50 vuotta. Hänen ihastustaan laulun esittäjään en kylläkään jaa.

Riitta Havukainen päähenkilö Ulliksena veti roolin hyvin. Pia Runnakko, Eija Vilpas ja Kai Lehtinen hänen kavereinaan olivat myös hyvin uskottavia. Oli ahneita perillisiä, oli hauskuutta ja vakavaa asiaa. Ja oli happy end, jota kirjasta en muistanut. Minusta se oli vähän niin sanotusti halpa loppu. Jos saan verrata, niin samaa teemaa, vanhan naisen elämään ryhtymistä kuvaava Teräsleidit elokuva, menee kyllä minun asteikossani Vihaisen lesken ohi. Se on hulvattoman hauska, jonkun mielestä paikoitellen jopa rietas. Nauroin välillä tässä Vihaisessa leskessäkin, mutta nauroin vallan hulluna Teräsleideissä. Vihaisessa leskessä sanoitetaan ja näytetään koskettavasti myös sairastumista ja kuolemaa. Kuoleman toteutus oli yksi kauneimmista, mitä olen nähnyt. Teräsleideissä nämä teemat puuttuvat. Kuitenkin, ainakin minulla,  elokuva nosti ajatuksiini myös elämän loppumisen. No joo. Makuja on monia. Hyvin moni ystäväni jakaa tämän Teräsleidit-ihastuksen kanssani. Mutta jotkut ei tykänneet siitä yhtään.Yksi tykkäämätön sanoi sen sopivan vain tällaisille rohkeille kuin minä. Ai siis minä? Rohkea? En suinkaan. Minähän olen pelkojänis.

Ilta jatkui siskon tytön kanssa hotellihuoneessani vielä noin pari tuntia. Siinä ruodittiin teatteriesitys, puhuttiin vanhenemisesta, kirjoista, lapsista, työkuvioista ja ties mistä.

Mukava ilta. Kiitos Katinka! Kiitos vakituinen poikaystävä!

Mediakuva on kaupunginteatterin edustalta lahdelta.