Kissojen kanssa kahvilla

Onpa jälleen uusi, jännä kokemus! Kahvittelu kahdentoista kissan kanssa. Itseasiassa heidän kotonaan.

Tänne ei tullakaan kuin mihin tahansa kuppilaan. Aika on varattava etukäteen ja sisäänpääsy maksaa viisi euroa per henkilö. Varauksen on tehnyt Kuopus, joka Joulupukin apulaisena antoi minulle lahjaksi kahvihetken paikassa kissakahvila Purnauskis.

Sisään päästäksemme on soitettava ovikelloa. Heti sisäpuolella on kasa kenkiä. Kengät on jätettävä siihen ja kädet kehotetaan pesemään alkajaisiksi.

Purnauskis on Suomen ensimmäinen kissakahvila. Se sijaitsee Tampereen Tammelassa vanhassa kivitalossa. Kahvila on sisustettu vanhoilla huonekaluilla. Paikka on kodikas, ainakin ihmisen silmään. Kissan silmistä en mitään tiedä.

Tuodessaan menulistan tarjoilija kertoilee samalla kissoista. Seitsemästä on pieni esittely ruokalistan etusivulla. Viisi pienintä ovat vielä niin uusia, että he puuttuvat kirjasesta. Musta Velho jo makoileekin tyttären istuimen mutkassa.

Tarjoiluvaihtoehtojen jälkeen kirjasessa on myös sivu ohjeita, miten kissoihin on syytä suhtautua ja niiden kanssa toimia. Ohjeistus on varmaan hyvä olla olemassa. Tarjoilija sanookin, että jotkut kissat kovasti yrittävät päästä osingolle syömisistä. Silloin ne voi ilman muuta nostaa pöydältä pois.

Tilaan suklaacappuccinon ja Mustan kissan. Viime mainittu tarkoittaa patongin palaa, jossa on mustaa makkaraa päällä. Kuopus tilaa Klubileivän ja kaakaon kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla. Tarjolla olisi myös sivettikissan kahvia. Sivistän itseäni kotona netistä, että kyseessä on yksi maailman kalleimmista kahveista. Gaugon vuoristossa vapaana elävän sivettikissan, nykyään myös häkkitarhatun, ruoanasulastuskanavan läpi kulkeutuneet pavut omaavat aivan omanlaisensa aromin. Epäilemättä näin, poimitaanhan pavut kissan ulosteen seasta. No joo, pestään ja puunataan ne toki ennen käyttöä. Mutta silti. Ajatus ei miellytä. Osoittaudumme molemmat niin ennakkoluuloisiksi, että sitä emme edes harkitse tilata. Olisipa siinä tullutkin kahville hintaa, 25 euroa. Sitä en tiedä, olisiko sillä hinnalla saanut kupillisen vai enemmän.

Yksi pikkuinen näyttää minusta ihan leopardilta. Nopealiikkeinen on kuin mikä! Lohivoileivät näyttävät häntä erityisesti kiinnostavan. Viereisen pöydän asiakkaan leivästä se ehtii haukata palan. Asiakas ei kuitenkaan huoli uutta leipää. Sanoo leikkaavansa vain palan pois.

Kun saamme annoksemme, varaudumme varjelemaan ruokalautasiamme. Mutta mitä vielä? Yksikään kissa ei korvaansa lotkauta minun Mustan kissani tai tyttären voileivän perään. Ilmeisesti lohi on se juttu.

Katsoo kahvilassa minne vain ei voi unohtaa kissoja.  Joku niistä loikoilee ikkunalaudalla kuin olisi näyteikkunassa. Lumipalloksi arvelevamme puolestaan suunnittelee hyppäämistä yhdelle seinässä olevista hyllyistä. Hyllyt ovat mitä ilmeisimmin kissojen loikoilua varten.

Vessan tapetti on yhtä kissaa, samoin käsien pesuainepullo. Sitä paitsi vessaseuranani on yksi kissoista. Onneksi hänellä ei ole samaan aikaan asiaa pytylle. Kahvilan seinillä on paljon kaikenlaisia kissojen kuvia.

Ihmeeksemme akvaariokin on kahvilassa, tosin verkko päällä suojana. Kaloja näyttää olevan siellä kovin vähän. Ei kai?

Myynnissä on myös, mitäpä muuta kuin kissakoristeisia tavaroita ja astioita. Tämä kissa ei ehkä kuitenkaan ole myynnissä. Vaikka mistäpä minä sen tiedän, kissat kun ovat löytökissoja ja ikään kuin hoidossa täällä.

Mielenkiintoinen oli visiitti. Kun palaamme kotiin, jouluvieraamme, tyttären Ruska, vastaanottaa meidät. Löytökodista tytär on hänetkin ostanut. Mies on saunonut ja Ruska on tapansa mukaan nautiskelemassa ”jälkilöylyistä”. Olin ajatellut, että laitan vielä kiuasta päälle saunoakseni itsekin. Kun katselen Ruskan nautinnollista loikoilua, menenkin vain suihkuun. En raaski häätää Ruskaa pois. En myöskään uskalla häntä jättää sinne saunan lämmetessä. Saattaa olla, että hän ei älyä lähteä pois, vaikka tulisi liian kuuma. Vaikka ehkäpä kuitenkin osaisi. Onhan hän täysin objektiivisesti arvioituna aivan poikkeuksellisen fiksu kissaksi. Ja kaunis. Ja kantaa kuuroutensa arvokkuudella.

Suihkun jälkeen löhöän sohvalla katsomassa töllöstä dokumenttia Manusta. Ruska löytää yhden mielipaikoistaan vatsani päältä.

Ruskaa silitellessä mietin sitä, miten tärkeä seuralaisena, rentouttajana ja stressin purkajana lemmikki tutkitusti on. Jostakin syystä olen viime viikkoina taas itsekseni fundeeraillut, miten tärkeää on, että elämänsä kokee merkitykselliseksi. Että sillä on joku mieli ja tarkoitus. Mitä ilmeisimmin kotikissan elämä on merkityksellistä, vaikka se itse ei siitä mitään ymmärräkään. Kun ajattelen kissakahvilan kissoja, näkyi selvästi, että he kahvittelijoista huolimatta elivät omaa elämäänsä. He eivät pyrkineet miellyttämään ketään, vaan kulkivat omia reittejään. Kuten kissat yleensä. Ottakaamme heistä oppia!

Toivotan kaikille lukijoilleni:

Oman näköistä ja merkityksellistä tulevaa vuotta!

http://www.purnauskis.fi/

.