Suomennoksen mukaan tämä ylioppilaiden laulu alkaa: Riemuitkaamme, vielä on suonissamme tulta. Sanat kaikkinensa muistuttavat elämän lyhyydestä.

Tätä lauloivat tämänkin kevään ylioppilaat juhlissaan. Niin mekin lauloimme 55 vuotta sitten ja monet ennen meitä ja meidän jälkeemme. Uskallan veikata, että tämä vanha, osaksi jo keskiajalta oleva latinankielinen juomalaulu ei hevillä häviä ylioppilasjuhlista. Ja hyvä niin.

Nuoren ihmisen lakkiaisia ajatellessani tuo laulu suorastaan hyppää päähäni. Sinne se kuuluu kuin aurinko suveen.

Kuopuksen kanssa lähdemme lakkijuhliin Oulusta nättimekot kassissa. Rautatieasemalle pääsemme vallan tilataksilla. Ehkä taksivälityksessä arvelevat meidän egojemme vaativan niin mahdottomasti tilaa. Niin kuin tietysti vaativatkin.(vitsi, vitsi)

Siskon tyttären ja samalla kummityttäreni poika, Teemu, pääsi ylioppilaaksi kesäkuun 5. päivä Rovaniemellä.

Gaudeamusta ei laulettu siellä minun kuulteni missään vaiheessa. Ja mikä kummallisempaa, minäkään en sitä mennyt vetäisemään. Koululle sai mennä laulua, lauluakin kuuntelemaan vain yksi omainen.

Teemu on komea, koripalloileva nuori mies. Tässä tapauksessa ei päde sanonta, että moni kakku on päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä. Älliä hänellä on sekä päässä että ylioppilastodistuksessa. Fiksu nuori mies kaikin puolin. Ensi kuussa armeija ottaa hänet hoteisiinsa.

Tämmöisissä kekkereissä on kaksi tärkeää pääasiaa: ihmisten, tässä tapauksessa sukulaisten, tapaaminen ja syöminen. Etelä-Pohjalaisia sukujuuria omaavana Petra osaa kyllä panna pöydän koreaksi. Eikä syötävä varmasti lopu kesken. On suolaista. On herkkuja enemmän kuin sen seitsemää sorttia.

Hauska on tavata useampikin sukulainen, sukuun naitu tai Teemun isän puolen sukulainen, osa jopa monen vuoden jälkeen. Juhlien vieraista en arvaa kuitenkaan tähän kuvia laittaa, kun en ole lupia kysynyt. Tässä me kolme rohkeaa, Teemu äitinsä kanssa ja minä, edustamme kaikkia mukana olleita. Minä olen tainnut jo hotaista tervetuliaismaljani. Petra ei ole tainnut ehtiä sitä vielä ottaakaan. Teemu taas, juhlakaluna, joutuu kilistämään jokaisen vieraan kanssa. Kilistäminen riittää, lasin tyhjeneminen ei ole tärkeää.

Edellisen kerran olin Rovaniemellä kolme vuotta sitten, Teemun rippijuhlissa. Voit lukea siitä reissusta mielenkiintoisine junamatkoineen tästä.

Mikä lieneekään seuraavan Rovaniemen matkani aihe ja aika? Odotan mielenkiinnolla.

Pihan juhannusruusujen, joskin jo vähän repsahtaneiden, kanssa toivottelen jokaiselle ihanaista/riemullista/kivaa/riehakasta/levollista keskikesän juhlaa. Tärkeintähän lienee, että se on jokaisen oman mallin (mukimallin?) mukaan mukiinmenevä ja sielulle sopiva. Laulakaamme kovaa ja korkeelta ”Juhannus on meillä herttainen… Tai sitten joku muu biisi. Ja jos ei laulata, saa olla laulamattakin.

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla