Koronaepidemia vei itsenäisyyspäivän perinteisen ilotulituksen Tampereella. Iso ihmisjoukko samassa paikassa nääs ei ollut suositeltava juttu. Suru ei tullut puseroon ainakaan minulla. Saimme nimittäin tilalle jotain parempaa tai ainakin pitkäaikaisempaa nautintoa. Keskustorin ympäristön seitsemän rakennuksen ulkoseinät on valaistu värikkäillä valoteoksilla.

Tampereen kaupunkitapahtumien päällikön Saara Saarteisen mukaan (AL 14.12.20) valaistusten käyttöä on kyllä suunniteltu jo puolitoista vuotta. Koronavuosi antoi nyt hyvän syyn uudenlaiseen itsenäisyyspäivän juhlintaan. Mikä parasta: valoteokset ovat nähtävillä joka päivä kello 15.30-22 vuoden loppuun asti. Hämäläiset hitaatkin ehtivät niitä ihailemaan.

Hienot keskustorin laitamien valaistusteokset saivat minut ottamaan vähän selvää talojen historiasta. Kun olen tällainen junan tuoma, niin tietoni olivat kauniisti sanottuna vajavaiset.

Jugendtorin laitamilla ihastuttaa sinivalkokuvilla valaistu Palanderin talo. Kuin suoraan sadusta! Jugendtyylistä taloa rakennutti kaupunginviskaali ja varatuomari Karl Verner Palander, joka asuikin siinä kuolemaansa asti. Ensimmäinen osa valmistui jo 1901. Talo aiottiin myöhemmin purkaa, mutta toisen maailmansodan syttyminen tuli väliin. Paha sanoa, mutta tässä tapauksessa sodasta oli hyötyä. On se sen verran kaunis talo, kun se siinä torneineen töröttää. Kaunis on ilman valaistustakin. Itse aikoinaan uutena tamperelaisena opin tuntemaan talon siitä, että silloisessa ateljeehuoneistossa ylimmässä kerroksessa työskenteli taiteilija Kimmo Kaivanto. Taisinpa ohi kulkiessani katsella kaula kenossa ikkunoihin, jos vaikka itse taiteilija näkyisi. Ei näkynyt. Tiettävästi myös Hugo Simberg työskenteli omana aikanaan siellä.

Kulmittain Palanderin taloon on varhaisjugendia oleva Commercen talo punasävyisin valoin. Talo rakennettiin 1899 ja nimi tarkoittaa ranskan kielellä kauppaa. Tiedä sitten, oliko nimen saamiseen vaikutusta talon suunnitelleella helsinkiläisellä arkkitehtitoimisto Anders, Jung ja Bomansonilla vai mistä nimi lienee tullut? Talossa on ollut jopa hotelli paljon ennen minun aikaani. Ensimäisen Apteekin talon nurkalla kyllä muistan. Olenpa melko varma, että siellä asioinkin. Nyt siinä paikassa on hampurilaispaikka, jolla on niin vaikeasti äännettävä nimi, että en halua sitä yrittää kirjoittaakaan.

Aina iki-ihana Raatihuone on seuraavana, jos mennään Hämeenkadun yli Aleksis Kiven katua Finlaysonille päin. Tämä vuonna 1890 rakennettu uusrenesanssityylinen talo toimii kaupungin edustustilana. Olen itsekin siellä useamman kerran saanut edustaa, ainakin itseäni. Tavallisessa valaistuksessaankin talo on kuin koru. Kaunis päältä, kaunis sisältä.

Katua eteenpäin mentäessä seisovat rinnakkain kuin sisarukset Sandbergin talo ja Kelan talo.

Kuvassa vasemmalla oleva, uusrenesanssityylinen Sandbergin talo valmistui 1800-luvun lopulla. Talo sai nimensä talossa noin 90 vuotta 1970- luvulle asti toimineesta rautakaupasta, jonka perusti kauppias Sandberg. Olen asioinut Sandbergin kaupassa, ellen kovasti valehtele.

Sandbergin talon vieressä könöttää sinisissään Kansaneläkelaitoksen eli Kelan talo. Tämä postmodernia edustava, arkkitehti Antti Tähtisen suunnittelema talo rakennettiin 1981. Postmodernista en niin juuri mitään ymmärrä, mutta aika laatikkoa on. Minun silmääni. Aika aikaansa kutakin.

Keskusvirastotalo, jota myös Valkoiseksi taloksi tituleerataan, rakennettiin vuosina 1967 ja 1975 arkkitehti Aarne Ervin suunnitelmien mukaan.  Siellä kokoontuu nykyään kaupunginvaltuusto päättämään muun muassa lisärahoituksen myöntämisestä raitiotien rakentamiseen. Valtuustosalissa sivuseinällä kukkii keramiikkataiteilija Birger Kaipiaisen isokokoinen, vaikuttava työ, Orvokkimeri. Sen laahaamista tänne yliopiston juhlasalin aulan seinältä olen tuskin vieläkään anteeksi antanut.

Toisella puolella katua on entisen Frenckellin paperitehtaan rakennuksia, jotka kaupunki nykyään omistaa. Paperitehdas oli Suomen ensimmäinen. Jugendtyyliset rakennukset ovat 1900-luvun alkuvuosilta. Ei taida kaupunki rakennuksia omistaa enää kauan, koska kiinteistö on myynnissä. Ei muuta kuin laittamaan tarjous sisään. Konttorin julkisivuun heijastetaan videoteos. Muihin edellä mainittuihin kohteisiin heijastetaan valoprojisointia. Anteeksi nyt vain, mutta tästä teoksesta en oikein päässyt edes jyvälle, mitä se yritti olla. Vika on ihan taatusti täällä päässä. Osasyylliseksi väitän myös niin sairaan kylmää ja koleaa säätä. Onneksi aviohenkilö käytteli kameraa, niin sain edes pitää tumput tassuissa.

Tässä valonheittimet posottavat Sandbergin ja Kelan taloja päin. Edustalla komeilee tuo Hesasta raahattu vanha ratikkavaunu. Anna mun kaikki kestää. Oikein varsinainen komistus. Kesäisin siinä on kahvila. Sekin vielä!

Että tällaista silmän hunajaa meillä täällä Mansessa on. Muun muassa. Saa niitä katsella vieraspaikkakuntalaisetkin. Se on ihan toivottavaa. Paikan päällä valaistuksista saa vielä paremman kuvan, kun näkee kuviot liikkuvina. Samalla kun tulette pää kenossa ja känny kädessä valaistuksia katselemaan, niin ehditte vielä JOULUTORILLEKIN. Siellä se oli ja on talojen keskiössä.

Meillähän Tampereella on jo ennestään Valoviikot. Nyt tulivat "Valotalot".  Ja kyllä meillä Valopäitäkin löytyy. Eipä muuten tuollaisia olisi aikaan saatu. Kaupunki on luvannut lisää valotaidetta tulevina vuosina. En siis varmasti tippaakaan eteläpohojalaasittaan liioottele, kun sanon, että olemme VALON KAUPUNKI.

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla