Kirjoitukset avainsanalla Pika-karjalanpiirakat

Mitä lie surffailin netissä. Totta puhuen minä en siellä kovasti häröile (ainakaan jos itse kysyn itseltäni), mutta nyt kuitenkin niin tein. Jouduin viinilehti.fi sivulle syystä jota tiedä en.

Hyvä, kun jouduin. Iskin nimittäin silmäni reseptiin Pika-karjalanpiirakat. Vähän tosin ihmettelin, miten Viinilehdessä tällaisia ruokareseptejä on. Selvishän se. Alla oli vinkkinä, että näiden karjalanpiirakoiden kanssa sopisi Blitz Riesling 2018 valkoviini.

Pikapiirakoissa taikinana on ruisperunataikinapakaste. Täytekin on ohjeen mukaan einesriisipuuro. Ostin hippulat vinkuen taikinapakasteen. Riisipuuron kyllä keitin ihan itse. Jo aikojen alusta meillä on ollut lähinnä joulupuuron keittoon kattila, jossa on vettä varten uloin kerros. Varmaan sillä kattilatyypillä jokin oma nimikin on, en vaan tiedä/muista. Ei pala pohjaan ei. Muutenkaan en ole innostunut eineksistä. Toisin kuin aviohenkilöni.

 

Tässäpä ohje Pika-karjalanpiirakoille.

En ole karjalanpiirakoita tehnyt kuin muutaman kerran elämässäni. Viimeisestäkin kerrasta lienee useampi vuosikymmen. Piirakkapulikka löytyi kuitenkin kauhalaatikosta. Muistelen, että ostin kuoren tekoon ihan pastakoneenkin. Sen vein pahimmoiseksi viime syksynä kierrätyskeskukseen. Varmaankin kerran sitä olin käyttänyt. Taas kävi näin, että heti kun jonkun eliminoin, niin kohta sitä tarvitsisin.

Puuron keittelin jo päivällä, että se ehti jäähtyä. Sulatetun taikinan jaoin ohjeen mukaan 20 osaan. Siinä vaiheessa Esikoinen huuteli, että tarvitsenko apua. Vastasin kunnon perheenäidin tapaan: Enhän toki. Kyllä minä teen! Ei mennyt aikaakaan, kun kutsuin häntä mukaan. Tajusin näet, että jos toinen puikuloi taikinapalaa, niin toinen voi jo ruveta laittamaan puuroa ja rypyttämään.

Mikä siinä onkaan, että noista taikinapaloista ei saa edes pulikalla sellaisia sopivia soikioita? Se varmaan johtuu siitä, että ei ole karjalaisia geenejä edes esi-esi-isissä. Isäni suku on vahvasti Savosta ja äidin Etelä-Pohjanmaalta.

Mies tuli siihen sivusta kertomaan ja neuvomaan hämäläisine juurineen. Sanoin, että mene pesemään kätesi, saat tulla näyttämään kuinka niitä hyviä kuoria tehdään. Näin hän teki. Pääsinpä itse jo sitten ensimmäistä pellillistä paistamaan. Sitä en kyllä osaa sanoa, tuliko miehen tekemistä sen parempia. Joka tapauksessa kaikista pyrki tulemaan kapeita ja laihoja rypytettynä, sellaisia laihapoikalappalaisia. Se on se karjalaisgeenin puutos.

Ohjeen mukaan lämmitin uunin niin kovalle kuin mahdollista. Saattoi olla, että jokunen piirakka jostakin kohdasta vähän kärähtikin. Dippasin niitä sitten maito-voiseoksessa, jota toki tein enemmän kuin ohjeen puoli desiä.

Vasta puurokattilaa kaapiessa ja siinä puuroa maistellessa totesin, että olinpa unohtanut suolan puurosta kokonaan! Sehän olisikin ollut oivallinen juttu, jos meillä olisi verenpainetautia sairastavia, vaan kun onneksi ei ole. Yritin sitten ripotella vähän suolaa valmiiden piirakoiden päälle, mutta ei se ollut sama asia.

Mistä lie johtui, että itse kustakin syöjästä piirakat olivat munavoin kanssa vallan hyviä? Siis sillä lailla hyviä, kun voivat olla pohojalaas-hämäläästen tekemät. Eivät tietenkään vedä vertoja oikein osaajien karjalanpiirakoille. Hyviltä maistuivat silti ilman viiniäkin tai ehkäpä juuri siksi.

Ohjeen mukaan aikaa piirakoiden tekoon menee 30 minuuttia. Palturia kirjoittavat. Meillä meni kahteen pekkaan tunti taikinan paloittelusta siihen, että piirakat olivat syötävässä kunnossa. Siihen en tietenkään laskenut puuron tekoa. Tosin sen nyt keitteli melkein kokonaan itsekseen kattila hellalla. Ei sitä einespuuron hankinta-aikaa kaupasta tuon reseptinkään aikamäärään ollut laskettu.

Saattaapi olla, että teen tätä juttua toistekin. Nyt saatan jo muistaa laittaa suolaakin puuroon. Jos olen oppimiskykyinen. Ja ottaa ruisjauhoja leivinpöydälle vehnäjauhojen sijasta. Niillä tuskin lienee kuitenkaan isoa merkitystä.

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat