Kirjoitukset avainsanalla eutanasian vaarat

Elämä voi voittaa kuolemanhalun

Jotkut asiat jäävät pysyvästi mieleen halusipa sitä tai ei.

Vajaa kolmekymmentä vuotta sitten katsoin televisiosta itsemurhia käsittelevää ohjelmaa. Siinä oli mukana pyörätuolissa istuva nuori nainen, joka hirvikolarissa saamansa selkäydinvamman seurauksena oli saanut muistaakseni neliraajahalvauksen. Hän kertoi vakuuttavasti halustaan itsemurhaan, jos vain pystyisi sen jotenkin tekemään.

Joku vuosi myöhemmin samasta naisesta oli haastattelu lehdessä. Huomiotani kiinnitti heti, että hän hymyili kuvassa. Jutun mukaan hän muun muassa opiskeli. Nyt kuntavaalien alla satuin seikkailemaan hänen kaupunkinsa vaalikonesivuilla. Selvisi, että nyt tämä nainen oli uudelleen ehdolla valtuustoon. Valtuutettuna hän olikin ollut jo pitempään ja myös kaupunginhallituksen jäsenenä. Hänen sivuiltaan löytyi pitkä lista erilaisista luottamustoimista.

Kansalaisaloitteessa keskeisinä perusteina eutanasialle esitetään, että ihmisellä on parantumaton sairaus, jonka vuoksi hänellä on vain vähän elinaikaa jäljellä. Potilaalla on oltava sietämättömiä fyysisiä ja/tai psyykkisiä kärsimyksiä. Hänen on oltava oikeustoimikelpoinen ja pyydettävä toistuvasti eutanasiaa. Nämä kaikki kriteerit tuskin olisivat täyttyneet kuvaamani naisen kohdalla, vaikka eutanasia olisi ollutkin voimassa.

 

Hollanti edellä kulkijana

Hollannissa on ollut eutanasialaki voimassa pisimpään, jo viisitoista vuotta. Ennen lakia eräs lääkäri surmasi äitinsä tämän pyynnöstä. Äiti oli toispuolisesti halvaantunut. Lääkäri sai lopulta rangaistuksena vain viikon vankeutta. Tämä kertonee Hollannin asenneilmastosta jo ennen eutanasialakia.

Toissavuonna Hollannissa tehtiin eutanasiaa eniten syöpäpotilaille, toiseksi eniten vanhuuteen liittyvistä tuskista kärsiville, seuraavaksi eniten dementiapotilaille ja seuraavaksi psyykkisistä sairauksista kärsiville. Viimemainitusta syystä myös Belgiassa on toteutettu eutanasiaa. Belgia on sallinut myös lasten eutanasian.

Eräässä hollantilaisessa esimerkkitapauksessa vanhus kärsi iän mukanaan tuomasta ahdistuksesta, fyysisistä rajoitteista ja yksinäisyydestä. Hän pelkäsi lisäksi, mitä vanhuus vielä tuo tullessaan. Lääkäri toteutti eutanasian. Oikeus totesi, että eutanasiaperusteet eivät riittäneet, lääkäri oli syyllinen. Mitään rangaistusta ei kuitenkaan annettu. Käytännössä lääkärin toiminta oli siis hyväksyttävää.

Kun tätä ja muita juttuja olen lukenut ja keskusteluja televisiossa seurannut, kysyn vain, tähänkö haluamme olla menossa? Minkä ikäinen lapsi voi päättää haluavansa eutanasian? Vai päättävätkö vanhemmat? Eikö pikemminkin tulisi yhä enemmän pyrkiä esimerkiksi vanhusten yksinäisyyttä lieventämään? Toki monenlaisia virityksiä siihen on jo tehtykin. Jospa vaikka syntyisi kansanliike vanhusten(kin) ihmisarvon puolesta vaikkapa sloganilla. Yllätys, yllätys! Vanhuskin on tunteva ihminen! Toki meillä meitä eläkeikäisiä riittää vaikka mihin. Eutanasiaankin.

Olen myös kovasti samaa mieltä niiden kanssa, jotka haluavat, että kunnollisen saattohoidon toteuttaminen joka puolella maata olisi ensisijaisempaa kuin eutanasian laillistaminen.

 

Asenteet muuttuvat ja käytänteet sen myötä

Kansalaisaloitteen määritelmin eutanasia saattaisi olla hallittua ja rajoitettua, mutta miten kauan?

Meilläkin on esimerkkejä asenteiden muutoksista, mikä on näkynyt myös lainsäädännössä.

Homoseksuaalisuus oli rikollista 1971 vuoteen asti ja se diagnostisoitiin sairaudeksi vuoteen 1981. Ei siis kovinkaan kauan aikaa sitten. Nyt elämme tasa-arvoisen avioliiton aikaa. Enemmistö meistä nähnee tässä asiassa asenteiden muuttumisen myönteisenä. Ihmisarvo kuuluu kaikille.

Myös suhtautuminen lasten ruumiilliseen kurittamiseen on muuttunut vuosikymmenten varrella kielteisemmäksi. Sitäkin on vauhdittanut laki Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta vuodelta 1984. Jälleen myönteinen muutos.

Eutanasiaa kerrotaan kannattavan nyt meillä 80 prosenttia ihmisistä. En tiedä, miten mielipidemittaukset on suoritettu. Uskallan epäillä, että kaikki vastaajat eivät ole kovinkaan syvällisesti ehtineet miettiä, mitä oikein kannattavat. Voisi käydä kuin osalle Britanniassa Brexitiä äänestäneille: en olisi kannattanutkaan, jos kaiken olisin tiennyt.

Oletettavasti eutanasian laillistamisen myötä ilmestyisi televisioon haastatteluja ja aikakauslehtiin juttuja otsikolla: Hän kuoli onnellinen hymy huulillaan! Surmatun omaiset kertoisivat, miten onnellinen henkilö oli tästä ratkaisusta ja miten ihanasti se toteutettiin. Nämä taas osaltaan muokkaisivat eutanasiamyönteisyyttä. Kohta se voitaisiin nähdä kansalaisoikeutena. Itsemääräämisoikeus on päivän sana. Kohta kenties eutanasiakin tulisi kuulumaan itsemääräämisoikeuden piiriin. Paitsi elämän niin kuolemankin on oltava omassa hallinnassa. Eikö se vähän näin mene? Mitäs me elämämme ja kuolemamme sankarit!

Eduskunnassa puhujanpöntöstä joku keski-ikäinen mies sanoi, että hän ainakin haluaisi kansalaisaloitteen kuvaamassa tapauksessa eutanasian. Tähän sanon vain, että kukaan meistä ei voi luotettavasti ennustaa, miten tulee toimimaan, jos joku vaikea tilanne tulee vastaan. Voi yllättyä itsekin.

 

Kuolemankuiskaajat

Eutanasiaa pitäisi siis kuolevan useasti pyytää. Lääkärin tulisi olla vakuuttunut, että kukaan ei häntä siihen ohjaile. Millähän lailla tämä asia varmistettaisiin? Uskallan epäillä, että Kuolemankuiskuttelijoita etenkin vanhusten läheisistä joissakin tapauksissa saattaisi löytyä. Alakuloiselle ja elämänhalunsa menettäneelle vanhukselle riittää jo sekin, että epäsuorasti annetaan ymmärtää, että paras hänen olisi kuolla pois. Rasitteena vain on. Varoittavana esimerkkinä on Belgia. Siellä hoivakotien asukkaiden ja yli 80-vuotiaiden eutanasiat ovat lisääntyneet. Taakkana olemisen tuska onkin siellä eräs vanhuksen kuolemanhalun syy.

Antakaahan, kun kerron yhden tapauksen äidin ja pojan suhteesta, johon tulin vedetyksi mukaan.

Iäkkään ystäväni poika halusi äitinsä lahjoittavan asuntonsa hänelle. Sen hän naamioi muotoon, että äiti itse haluaa sen antaa. Äidillä oli diagnostisoitu muistisairaus ja tarvittiin joku hänet tunteva todistamaan, että hän ymmärtää, mitä tekee. Siihen poika pyysi minua. Kun tiesin taustalla olevan systeemin ja sen, että poika oli maksattanut jo aikaisemmin kaiken mahdollisen, autosta lähtien, pienituloisella äidillään, kieltäydyin tähän sekaantumasta. Tarvittaessa poika oli aikaisemmin kiristänyt äitiä sillä, että sitten yhteydenpito loppuu, ellei äiti tee kuten hän haluaa. Näistä johtuvia itkuja olin kuunnellut. Todistajaksi löytyi sitten pojan naisystävä. Varmaan täysin puolueeton henkilö tähän hommaan? Ja äiti toimi ihan omasta halustaan, johdattelematta? Tässä asiassa sillä tuskin oli isoa merkitystä. Entäpä, jos poika olisi halunnut, että äiti hakeutuu muistisairauden pahenemisen pelossa hakemaan eutanasiaa? Ainakin Belgiassa ja Hollannissa eutanasiaan riittää tulevan kärsimyksen pelko.

Voin olla väärässä ja toivottavasti olenkin, kun epäilen, että osa lapsista voisi ruveta Kuolemakuiskaajiksi, etenkin, jos siitä saisi taloudellista hyötyä. Vanhuksen rasittava käytös voi olla myös Kuolemakuiskaajan motiivina. Kaikki vanhempi-lapsisuhteet eivät ole suinkaan auvoisia. Eivät välttämättä missään elämänkaaren vaiheessa.

 

Omat kokemukset

Jokaisen omat kokemukset läheisten kuolemasta vaikuttavat varmasti eniten eutanasia-asenteisiin. Tältä pohjaltahan kansalaisaloitettakin ymmärtääkseni ruvettiin valmistelemaan.

Olen itse ollut kolmea henkilöä saattamassa kuolemaan: isääni, äitiäni ja sisartani. Etenkin sisareni, siihen asti terveen ja aktiivisen naisen, neljän kuukauden aivosyöpäsairausjaksoon liittyi paljon ahdistusta ja pelkoja vääjäämättömän kuoleman lähestymisestä, mutta naurua ja hyviä hetkiä myös. Kipuja lääkittiin ymmärtääkseni hyvin. En usko, tosin en tiedä, että hän olisi pyytänyt eutanasiaa, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Viimeiset rakkaitten läheisten kanssa olemiset olisivat jääneet vielä vähäisemmiksi.

 

Kalteva pinta

Kansanedustajat ovat vaikean päätöksen edessä. Kateeksi ei käy.

Epäilemättä on ihmisiä, jotka tarvitsisivat kuolinapua, mutta miten toteuttaa se niin valvotusti, että leviämisvaikutus ei toteudu?

Kaltevalle pinnalle saatamme joutua lain toteutuessa. Pahimmassa tapauksessa ruvetaan surmaamaan vanhuksia vanhuuden takia ja psykiatrisia potilaita sairautensa takia kuten Hollannissa. Mies, joka juttujani kuuntelee, heittää sarkastiseen tyyliinsä: Maapallolla on liikaa ihmisiä. Jos joku haluaa täältä pois, häntä pitää siinä auttaa. Ainakin ensimmäisestä lauseesta olen samaa mieltä.

Olen yrittänyt pureskella tätä ”lääkäriavusteista itsemurhaa” jo pitempään. Selvää ei tule. Kuten jutustani huomaatte, en ole ainakaan puhdasotsainen eutanasiauskovainen. En ole kuitenkaan eutanasia-ateisti. Olen epäilevä tuomas. Ja pahasti olenkin! Pelkään, että jos sille tunnetulle sarvipäälle antaa pikkusormen, meneekin koko käsi kainaloa myöten.

Mihin ryhmään sinä koet kuuluvasi ja millä perusteella?

 

Euroopassa eutanasia on sallittu Hollannissa, Belgiassa, Luxemburgissa ja Sveitsissä

Lähteet

Aalto Maija. Vanhusten varat alttiina läheisille. HS 8.4.17

A-studion keskustelu aiheesta 23.2.17

Lehto Juho – Korhonen Tarja. Millainen kärsimys ratkaistaan kuolemalla. AL 21.2.17

Myllymäki Lauri. Elämän ja kuoleman kysymys. AL 19.3.17

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat