Kirjoitukset avainsanalla Oulu

Hiljaiseksi se vetää. Ensimmäinen junamatka yli vuoteen. Että tällä tavallakin voi vielä matkustaa! Varasin itselleni viereisen tuolinkin, että kukaan ei tule viereeni pärskimään. Hätävarjelun liioittelua. Jokainen yksin matkustava näyttää saavan istua omassa rauhassaan. Ei väkeä muutenkaan ole tungokseen asti. Ainakaan tässä vaunussa.

Haikean hiljaiselta tuntuu kotimatkallakin. Takana on muutamia päiviä Kuopuksen vieraana Oulussa. Kyllä näin on, että lasten pitäisi pysyä vanhempiensa lähellä aikuistuessaankin. Mutta nämä minun tyttöni ovat niin kurittomia, että toinen on kaukana ja toinen tosi kaukana. Tampereellahan suomalaiset haluaisivat asua, sanoi joku kysely. Tyttäret eivät ole tainneet sitä juttua lukea.

No, mutta näillä tässä on mentävä.

Elämäni ensimmäisen kerran olin Oulussa puolitoista vuotta sitten. Sen olen nyt kaupungista oppinut, että vuodenajasta riippumatta siellä sataa aina lunta, enemmän tai vähemmän.

 

Koska sää on asennoitumiskysymys, meidän pyöräily- autoilu-ja kävelymenojamme räntäsateetkaan eivät haittaa. Kiitettävän määrän askeleita patikoimme parhaina päivinä.

Yhden aallonmurtajan lähellä rannassa on erikoinen vihreä tekokoroke. Vaikka miten kierrämme ja kurkimme rakennelmaa, ei tule mieleen ensimmäistäkään ideaa, mitä varten tämä on tässä. Ehkä se on vain siksi, että saan kiivetä sinne kukkulan kuninkaaksi.

Reissuilla tapaamamme ihmiset (oletettavasti oululaiset) ovat ylen välittömiä ja puheliaita. Plussaa heille.

 

NALLIKARI

Katselen Hietasaaressa sijaitsevaa Nallikarin näköalatornia ensi kerran kauempaa, aallonmurtajan luota. Illan hämärässä se on aivan ilmielävä Muumien Mörkö loistavine silmineen! Nallikaria kutsutaan myös majakaksi ja majakaksi minä sitä luulinkin. Päivän valossa kauempaa polulta se näyttäytyy ihan vain valkoisena mönttinä.

Mörkömäisyys häviää kokonaan, kun menen majakan luo. Tuuli käy vinhana Perämereltä jo portaiden juurella. Merellä yksi pieni paatti pysyttelee paikallaan. Kalastajia? Kesäisin pitkä hiekkaranta on auringonottajien ja uimareiden suosiossa.

 

PRIKIPUISTO

Kävelylenkkini varrelle osuu usein luonnontilainen, lehtomainen Prikipuisto Toppilansaaressa. Vaikka se on pinta-alaltaan pieni, se on kaunis alue. Voin vain kuvitella, miltä siellä näyttää keväämmällä, kun valkovuokot kukkivat. Prikipuisto on niiden ainut kasvupaikka Oulussa. Oulun ja Lapin lääneissä valkovuokko on harvinainen ja siksi rauhoitettu. Puistossa kohtaan arvokkaasti kävelevän sorsapariskunnan. Ne eivät kuitenkaan suostu kertomaan, millaista on sorsan elämä.

 

SOKERI-JUSSIN KIEVARI

Mikä olisi kaupunkivisiitti ilman ravintolaruokailua. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädymme Sokeri-Jussin kievariin Pikisaaressa. Pikisaari on tunnettu monista, kauniista puurakennuksistaan. Yksi niistä on tämä punainen, käsin veistetty hirsimakasiini, jossa ravintola sijaitsee. Rakennuksen väitetään olleen paikallaan ainakin 150 vuotta. Sokeri-Jussi eli toimitusjohtaja John Grunström sai nimensä, kun putosi tehtaallaan tuhannen litran siirappisäiliöön. Sieltä hänet pelasti eräs tehtaan työläinen.

Ruoasta saatan sanoa vilpittömällä sydämellä, että se on hyvää ja sitä on enemmän kuin riittävästi. Syömme kuhaa, pihlajanmarjakanaa ja pihvipannua. Kaiken uhalla otamme vielä jälkiruoaksi vadelmaunelmaa ja tyrniunelmaa. Eikö olekin niin, että jo tuollaiset nimet houkuttelevat niitä tilaamaan, vaikka vatsassa ei olisi yhtään tilaa? Ihania unelmia! Oululainen perinneruoka, rössypotut, jää tällä kertaa maistelematta. Seuraavalla kerralla. Lupaan.

 

KAUPPATORI

Ruokailun jälkeen on hyvä kävellä ruokaa sulatellen. Keskustasta löydämme topakan näköisen Toripoliisin satavuotiaan kauppahallin edestä. Pronssinen poliisi seisoo muistona niistä vuosikymmenien takaisista poliiseista, jotka paikalla valvoivat järjestystä. Ajatella, että poliiseilla oli silloin aikaa seisoskella tarkkailemassa järjestystä. Vai oliko silloin päivittäin torihäiriköintiä? Mene tiedä.

Kauppatorin rantamaisemissa on useita, kauniin punaisia hirsiaittoja. Näissä entisissä kauppiaiden satamavarastoissa näyttää olevan nykyään ainakin erilaisia myymälöitä. Johtuneeko koronasta vai kylmästä ilmasta, että edes makasiinikahvila ei ole auki. Ei sillä, että olisimme jaksaneet mitään suuhumme laittaa. Mutta saahan sitä ihmetellä.

 

KOITELIN KOSKET

Ehdottomasti kaikista Oulun reissulla näkemistäni mielenkiintoisista kohteista elämyksellisimmät ovat Koiterin kosket Kiiminkijoessa. Tämän elämyksen tavoittaa Oulusta autolla parissa kymmenessä minuutissa. Että on tyrskyä ja villiä menoa! Hurjan ihanaa katseltavaa ja kuunneltavaa! Jäälautat seilaavat vedessä tai jäävät jumittamaan kivien rakoihin. Kevättulva on nostanut veden korkeutta. Riippusiltakin alla välillä keinahtelee.

Alueella on paljon polkuja ja useita nuotiopaikkoja. Jahka kevät oikeasti etenee, täällä liikkuu varmaan paljon väkeä. Kalastusta ja melontaakin voi harrastaa. Nytkin ällistyn parkkipaikalla olevien autojen määrää.

Tunnelmatupa tarjoaa erilaista lämmintä juotavaa ja ”kastettavaa”. Mikä sopisikaan paremmin koleaan päivään kuin lämmin kaakao tuoreen pullan kanssa. Minä otan oikein herkkuannoksen: pannarin hillolla ja kermavaahdolla. Maistuu hyvin takkatulen loimussa. Nam.

 

MATKAILU AVARTAA

Tämä vanha sanonta pitää aina paikkansa. Silloinkin, kun reissaa vain viidensadan kilometrin päähän kotoa. Maiseman vaihto friskaa niin päätä kuin niskaa. Vapuksi vaihdan maisemaa mökille. 

Toivottavasti itse kunkin tulevat Vappureissut ovat avartavia, vaikka ne suuntautuisivat vain omiin, pään sisäisiin, mielenmaisemiin. Maisemaa voi siinäkin vaihtaa. Jos haluaa.

Ollaan missä ollaan, mutta ollaan ölövinä! Eikä lähdetä ulos renttahelekkuna!

 

ps. Oulun kieltä osaamattomille tässä erittäin lyhyt sanakirja oulu - suomi:

olla ölövinä = olla muina miehinä

renttahelekku = huolimattomasti puettu

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mä oon käyny. Tein kolmen päivän reissun. Aikaisempi tuttavuus on parin vuoden takaa ja käsitti pikaisen yöpymisen Kilpisjärveltä alaspäin lasketellessamme.

Tulin Tampereen vesisateesta keskelle pehmeää lumisadetta ja lumipöperöä. Sehän oli kuin olisin talvisatuun astunut!

Majoituin Scandic Hotel Ouluun. Ei moittimista. Huone tilava, rauhallinen, sänky hyvä, aamiainen runsas ja maittava. Nettikin hyvin toimi. Mitä sitä enää muuta tavallinen tallaaja hotellilta voisi enää toivoa?

Hotellin välittömässä läheisyydessä on kahvilaravintola Rooster. Enpä olisi sitä edes huomannut, ellei juuri ohi kulkiessani olisi joku ihminen mennyt sinne sisälle. Kurkistin ovesta ja menin perässä. Tarjolla oli esimerkiksi salaatteja, mutta myös muun muassa monenlaisia burgeriannoksia. Sellainen. Kun siinä mähkäilin, olisiko tuo aurajuustoinen hyvä, myyjä kehui ihan perusannoksen olevan kovin suosittu. Sehän minun sitten piti tietenkin ottaa. Sain vielä valita, otanko lisukkeeksi salaatin vai ranskalaiset. Ranskalaisia nälkäisen teki mieli. Terveystietoinen parempi minäni kuiskasi, että burgeri on jo ihan tarpeeksi iso energiapommi. Ei siihen enää ranskalaisia tarvita. Joten siis sanoin tyynesti vastoin ranskalaismahaani: ”Jospa ottaisin tuon salaatin.”

Annos oli hyvä, maittava ja todella täyttävä! Ranskalaisten perään haikaillut minäni oli tyytyväinen, että otin salaatin.

Mielenkiintoinen kokemus Oulussa oli käynti Saunalautalla. Se on Oulujoen varrella keskustasta johonkin päin jonkun kilometrin. Kyseessä on oikeasti lautta, joka vielä lokakuussa on saattanut seilata joella. Nyt se nökötti tyynesti rannassa.

Itse sauna on iso ja väkeä oli suhteellisen vähän. Siellä istui lisäkseni yksi vähän varttuneempi henkilö, jonka kanssa saimme muistella rimpsua joista: Oulu Siika Pyhä Kala jne. Nuorempi saunaväki ei moisesta ollut kuullutkaan. Mitähän niillekin on oikein koulussa opetettu? Jos sauna oli iso, niin niin sanottu saunan pukukoppi oli tosiaan koppi, johon sopi kerralla yksi ihminen. Lukolliset lokerikot olivat seinällä.

Oulujoessa vesi oli sopivasti kylmää, niin että kävin siellä laskemattoman määrän pulahtamassa. Siis minä vain pulahtelin. En voi väittää uineeni, kun en uinut niin kuin eräät.

Poreallas ulkona saattoi olla ahkerammassa käytössä kuin sauna ja joki. Osa kävijöistä taisi pelkästään istua siellä. Kyllä mekin sinne sekaan välillä sovimme. Eipä mennyt kauaakaan, kun totesin nettisivuilla olleen kehotuksen piposta olevan oikeaan osuva. Märkää päätä rupesi palelemaan. Pipo oli, mutta se oli siinä pukukopissa lukkojen takana. Kaukolämmitys ei toiminut.

Saunalautan kahviota piti tamperelainen mieshenkilö. Siitä en ihan päässyt selvyyteen, oliko hän vain väliaikaisesti lautalla vohveleita paistamassa vai pysyvämmin. Tuntui olevan jotain savolaisia sukujuuria puheiden ”voipi olla, voipi olla olematta” tyylisistä jutuista päätellen. Ystävällinen oli kaveri kuin mikä. Yritti keksiä minulle sopivaa bussia keskustaan. Kun en olisi tiennyt, miten sieltä jostakin keskustasta, jonne bussi veisi, kävelisin hotellille, otin taksin. Pääkin kun oli märkä.

Unohdin saunalautalle pesupussini. Sehän tarkoittaa sitä, että paikkaan takaisin halajan ja tulen palaamaan. Joskus. Kenties. Varmemmaksi vakuudeksi pyysin kuitenkin seuralaisiani ottamaan sen siellä seuraavan kerran käydessään. Pyyhkeen kanssa sekoilustani en sitä vastoin kerro mitään. Turha kysyä. Tytär onneksi pelasti.

Kun sentään jo marraskuun alkua elettiin, poikkesimme juomaan  ensimmäiset glögit Kahvila Makiassa suolapalan kera. Makia sijaitsee jossakin keskustassa, jonkun puiston keskellä. Tahi reunalla. Glögit olivat makiat, kuten kai glögin kuuluukin olla.Etenkin Makiassa.

Tässäpä tärkeimmät kuulumiset Oulun reissultani. Toki siellä muutakin tapahtui, mutta enpä tässä nyt kaikkea rupea kertoilemaan.

Tampereella salilla Bjarne kyseli jostain patsaasta, että oliko se vielä siellä torilla. Mistäpä minä mistään sellaisesta olisin tietänyt? En nyt ehtinyt tulla miksikään Oulu-asiantuntijaksi.

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat