Kirjoitukset avainsanalla hautajaiset


LAUANTAI

 

1.  LEHMIEN KESÄ ALKAA

AhlmanEdun maatilan lehmien keväinen laitumelle lasku on iso tapahtuma. Katselijoita on aina tuhansia. Tapahtuma on samanlainen kuin Helsingin Viikissä.

Koska lehmien laitumelle laskuaikaan en ehdi jäädä, ehdin sentään kipaista pyörällä siellä toritapahtumassa. Ostan muun muassa lampaanlihapiirakoita, lohitaskuja ja karjalanpiirakoita.

Vaikka lehmiä en silloin vielä näekään, ihmisiä tulee vahvoina kerroksina tietä pitkin. Muutamat näyttävät jo tuntia ennen tapahtumaa varaavan paikat aidan vierestä. Autoja on paljon parkattuina kaikille lähikaduille. Lapsia, hyvin pieniäkin, on mukana runsaasti. Toivonpa vaan, että he näkisivätkin jotain tässä ihmismäärässä.

Katson myöhemmin Aamulehden sivuilla videon tapahtumasta. Siinä ne päätähdet muina lehminä kirmaavat laitumelle. Upeaa suomenkarjaa noin 40 kappaletta! Välttämättä minun on seuraavana päivänä käytävä heitä tervehtimässä.

Minusta tämä on hieno vuosittainen tapahtuma! Kiitos Ahlman!

 


2.  KUOROYSTÄVÄN SAATTAMINEN VIIMEISELLE MATKALLE

Pitkäaikaisen kuorolaisemme hautajaisissa meitä on mukana parikymmentä laulutervehdystä tuomassa.

Kalevankankaan pienen kappelin siunaustilaisuudessa laulamme Tule kanssani Herra Jeesus ja Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Muistotilaisuus on Kalevan kirkon salissa. Siellä laulamme laulut Niin kaunis on maa ja Kabalevskin Iltalaulun. Se on aivan ihana! ”Saapuu jo yö, päättyvi työ, metsään jo hiipivi hiljaisuus. Kuulla mä voin kuinka tuuli kuiskailee: Nuku jo ... ja niin edelleen. Tilaisuudet kaikkineen ovat liikuttavia, mutta samalla nautittavia, kuten yksi kuorolainen toteaa.

Kuten tapana muistotilaisuuksissa on, on tarjolla myös kahvit. Nyt on ihan pakko ulkopuolelta varsinaisen aiheen sanoa, olkoon miten tökköä tahansa, että niin hyviä karjalanpiirakoita en muista maailman aikoihin syöneeni! Tarjoilut ovat Saarioisilta.

Tämä on kolmas kerta vuoden sisällä, kun olen Kalevankankaan kappelissa saattamassa tuonilmaisiin lähtijää. Saatettavat ovat olleet joitakin vuosia itseäni vanhempia, mutta omaa ikäluokkaani siis kuitenkin. Joku lähti suorilta jaloilta, joku vuosia vakavaa tautia sairastettuaan, kuten tämän päiväinen Marsa. Olisin tyhmä ja vielä yksinkertainenkin, elleivät hautajaiset väkisinkin toisi mieleeni elämän rajallisuuden. Peräseinä voi olla kovin lähellä. Siihen asti olen kuitenkin elossa ja elän!

 

HELLUNTAISUNNUNTAI

 

1.  KIRKON JUHLAT

Viikonloppuna on Tampereella Kirkon juhlat. Se tuo noin 2000 kirkkokuorolaista laulamaan tapahtumaan. Juhlien aiheena on Toivo. Sen tiimoilta on erilaisia tapahtumia ja keskusteluja, ilmaisia ja maksullisia. Tämän päivän lehden mukaan viikonlopun tapahtumiin osallistui noin 10 000 ihmistä.

Keskustorilla on ollut laulukonsertteja. Löydän itseni sieltä lopulta vasta sunnuntain päätösmessusta, vaikka meininkiä on ollut aikaisemminkin osallistua. Kuuma on kuin siellä yleisesti tunnetussa paikassa.

Minun on pakko siirtyä penkistä tapulin varjoon. Siellä meitä viisaita varjossa istujia ja seisojia on muitakin.

Kuorolaiset istuvat ja paahtuvat heille rakennetuilla esityspaikoilla sivustoilla. Joillakin on kansallipukukin. Sanonpa vain, että vilu ei ole ainakaan silloin lähimaillakaan. Sinfoniaorkesteri säestää virsiä.

Lopuksi on ehtoollinen. Ehtoollisen jako tapahtuu hyvin monessa pisteessä, joihin kuitenkin syntyy pitkiä jonoja. Tapahtuman nopeuttamiseksi pappi kastaa öylätin viiniin ja antaa sen sitten ehtoollisen nauttijan käteen. Tehokasta. Jotakin kuitenkin jää puuttumaan.

 

3.  TAIDETTA

Valjastan pyöräni jatkamaan matkaa jo ennen messun loppua. Suuntaan Kauppakadulle Galleria Koppeloon. Saan ihan omassa rauhassani katsella tauluja. Muita ei ole paikalla.

Siellä on kaksi ystäväni, Kirsi Litmasen, maalausta Koloristien näyttelyssä. Sivistän itseäni netin avulla, että kolorismi tarkoittaa  maalaustaiteessa värin korotettua käyttöä tai värivaikutusten tehokasta käyttöä. Taitava Kirsi on. Sen olen jo aikaisemminkin todennut.

Kirsin taulujen lisäksi ihastun tähän Kukka-Maria Jaatisen siniseen tauluun. Se on niin keväinen.

 

4.  HÄMEENPUISTON IHMISMASSAT

Eikä mitä! Hämeenpuistossa näyttää olevan Kansainväliset Suurmarkkinat. Sotken sekaan pyörineni, en tietenkään ajaen. Voit arvata, että jotakin ostan.

Kreikkalainen aurajuustoleipä osoittautuu kotona mauttomaksi. Siemenleipä on vielä maistamatta. Mutta pelkään pahaa. Italialaiset pikkumakeat ovat todella makeita, mutta pidän niistä kyllä. Kuitin mukaan hinta on aika suolainen, vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa että sokerinen. Jokainen pieni makea maksaa melkein neljä euroa. Ahvenanmaalainen musta leipä on hyvää. Myyjän mukaan Saaristolaisleivän nimellä kulkeva leipä on vain huono jäljitelmä tästä Ahvenanmaan leivästä. Saatan melkein olla samaa mieltä.

 

5.  GRILLIRUOKAILU ULKONA

Kotona odottaa aviohenkilön grillaama ruoka: maissia, täytettyjä paprikoita, ja grillimakkara salaatin kanssa pihapöydässä nautittuna. Hyvää on!

 

Näiden tapahtumien ulkopuolella ehdin lukea viikonloppuna pihassa lepolassessa yhden kirjan. Sitä vastoin vaatekaapin tuuletus ja perkaus jää tekemättä, vaikka sitä suunnittelin. Mutta olkoon! Hyvin meni viikonloppu ilman hyödyllistä tekemistä. Ai niin. Laitoinhan maahan neljä samettiruusua, jotka olivat odottaneet sitä jo kaksi päivää. Hyvä minä!

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olin Liisan kanssa siellä Kaisan hautajaisissa. Liisa ei aikonut ensin tulla muistotilaisuuteen, mutta ajatteli sitten, että voisihan se virkistää.”

”Niin. Ja saahan siellä ruokaa”

Että ihan virkistymään hautajaisiin! Enpä ole koskaan ennen kuvitellut hautajaisia virkistyksen ja aterioinnin kannalta. Ne hautajaiset, joihin olen osallistunut, ovat aina olleet itselleni surun paikkoja. Niitä ilman olisin mieluummin ollut.

Kun kuuntelin tätä ihan tolkullisten ihmisten keskustelua, mieleeni tuli joku ikivanha teatteriesitys, muistaakseni telkkarissa. Siinä vanha nainen luki aina kuolinilmoitukset sillä silmällä, että missä on muistotilaisuus. Jos se oli isossa paikassa, hän ujuttautui sinne syömään. Jossakin ravintolassa hovimestarikin jo totesi: Rouvalla on paljon surua.

Antti Eskola toteaa kirjassaan Vanhuus: Joskus kuolinilmoitusten lukemiseen liittyy pieni voitonriemu. ”Tuokin meni ennen minua, vaikka oli paljon nuorempi.”

Kovin vieraalta tämäkin tuntemus tuntuu. Olen toki Eskolan tavoin seurannut kuolinilmoituksia vähintään silmäillen jo useamman vuosikymmenen. En kuitenkaan sieltä aloita lehden lukua kuten hän enkä samalla uteliaisuudella: onkohan tänään ketään kivoja kuolleita.

Ehkä en ole vielä tarpeeksi vanha. Itseäni nuorempien kuolinilmoitukset aiheuttavat enemmänkin kiitollisuutta siitä, että itse olen vielä voimissani. Se kun ei ole mitenkään itsestään selvää. Sen ymmärrän. Etäisemmän tutun kohdalla se tietysti tuo mukanaan myös surumielisyyttä.

Olen tehnyt selväksi, että omissa hautajaisissani ovat toivottavasti läsnä vain lähimmät. He todennäköisesti surevat oikeasti kuolemaani. Vinoutunut huumorintajuni kuitenkin kuiskaa korvaani, että lehti-ilmoituksessa voisi olla: Muistotilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki nälkäiset ja virkistystä kaipaavat. Näin voisin tehdä viimeisen hyvän teon. Kaiketi.

Totta puhuen tietyllä lailla ymmärrän tuon virkistäytymisajatuksen. Jos kyseessä on vanhus, jolla elämä on kovin yksinäistä ja tapahtumaköyhää, muistotilaisuudessa hän tapaa muita ihmisiä. Tuohan se myös vaihtelua ehkä muuten yksitoikkoiseen arkeen. Kovin ankeaksi elämä on tosin mennyt, jos virkistystä täytyy hakea hautajaisista.

Olin hautajaisissa.

On hautajaisia ja hautajaisia.

Ihan samoin kuin on häitä ja häitä.

Nämä hautajaiset olivat sieltä parhaasta päästä. Enkä suinkaan tarkoita muistotilaisuuden tarjouksia, joskin niissäkään ei toki ollut moittimista. Paikalla ei ollut ketään niin sanotusti virkansa puolesta, vaikka kutsu oli ollut avoin. Kaikki olivat nimenomaan halunneet tulla. Vainajan eläessään osoittama lämpö lämmitti muistotilaisuutta.

Hautaan siunattu oli yli 80-vuotias. Sanon hanta tässä vaikkapa Kertuksi. Hän oli suuren lapsiperheen esikoinen. Jo lapsena hän oppi huolehtimaan pienemmistään. Lapsirakkaus säilyi läpi elämän. Äiti kuoli Kertun ollessa nuori. Lapsilauma hajotettiin ja sijoitettiin kuka minnekin. Lienee ollut maan tapa siihen aikaan.

Parikymppisenä Kerttu palkattiin pienen, vammautuneen tytön hoitajaksi ja auttajaksi lapsiperheeseen. Kerttu itse ei ollut käynyt kuin kansakoulua, mutta avustettavansa mukana hän kävi lukion, yliopiston ja kulki töissä. Avustajan täytyi aina olla lähellä.

Kerttu oli perheessä paitsi avustaja myös taloudenhoitaja. Hänestä tuli kuin perheenjäsen. Työ oli paljolti ympärivuorokautista, etenkin sen jälkeen, kun he jäivät kahdestaan asumaan. Kesälomilla Kerttu vieraili sisarusten perheissä.

Tätä elämää kesti yli neljäkymmentä vuotta. Parikymmentä vuotta sitten avustettava yllättäen kuoli. Kertulla alkoi eläkeaika. Ensimmäistä kertaa hän asui yksin, pienessä yksiössä. Nyt päivät täyttyivät yhdistystoiminnasta ja vapaaehtoistöistä. Asuintalossaan hänestä tuli niin isompien kuin pienempien ystävä.

Hautajaisissa itselleni tulee aina väistämättä mieleen, mikä mieli tässä elämässä on. Kerttu ei eläessään julkisen mittapuun mukaan paljon saanut aikaan. Hänellä ei ollut titteleitä eikä edes cv:tä. Häntä ei tulla mainitsemaan minkään firman historioissa, suuremmista ympyröistä puhumattakaan.Hänellä ei ollut perhettä, eikä ennen eläkevuosia juurikaan niin sanottua omaa aikaa.Silti hän koki eläneensä hyvän elämän. Vaikka lapsia ei ollut, perheen lapsia hän piti kuin ominaan.

Kuitenkin Kerttu jätti merkittävän jäljen moneen ja monen elämään. Perheen tytär sanoi vasta jälkeenpäin ymmärtäneensä, miten tärkeä merkitys Kertulla oli ollut heidän perheensä elämässä. Kertulla oli kyky ja halu huomioida lähellä olevat, aidosti olla kiinnostunut heistä ja auttaa tarvittaessa pyyteettömästi. Olin Kertun autettavan kollega ja ystävä. Sitä kautta sain oman osani hänen huolehtimisestaan ja myönteisyydestään.

"Onko kaikilla kaikki hyvin?" oli Kertun vakiokysymys. Eikä se ollut pelkkää huulten höpinää. Se oli aito kysymys.

Ehkä elämän tarkoitus onkin niin yksinkertainen kuin rakastaa ja tulla rakastetuksi. Siinä sivussa voi toki kukin puuhastella mitä lystää.

 

Me lähdemme elämästä, emmekä kuitenkaan lähde.

Me jäämme elämään niiden sydämissä, jotka ovat meitä rakastaneet.

(Martti LIndqvistiä muistinvaraisesti siteeraten)

 

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat