Kirjoitukset avainsanalla hautajaiset

Olin Liisan kanssa siellä Kaisan hautajaisissa. Liisa ei aikonut ensin tulla muistotilaisuuteen, mutta ajatteli sitten, että voisihan se virkistää.”

”Niin. Ja saahan siellä ruokaa”

Että ihan virkistymään hautajaisiin! Enpä ole koskaan ennen kuvitellut hautajaisia virkistyksen ja aterioinnin kannalta. Ne hautajaiset, joihin olen osallistunut, ovat aina olleet itselleni surun paikkoja. Niitä ilman olisin mieluummin ollut.

Kun kuuntelin tätä ihan tolkullisten ihmisten keskustelua, mieleeni tuli joku ikivanha teatteriesitys, muistaakseni telkkarissa. Siinä vanha nainen luki aina kuolinilmoitukset sillä silmällä, että missä on muistotilaisuus. Jos se oli isossa paikassa, hän ujuttautui sinne syömään. Jossakin ravintolassa hovimestarikin jo totesi: Rouvalla on paljon surua.

Antti Eskola toteaa kirjassaan Vanhuus: Joskus kuolinilmoitusten lukemiseen liittyy pieni voitonriemu. ”Tuokin meni ennen minua, vaikka oli paljon nuorempi.”

Kovin vieraalta tämäkin tuntemus tuntuu. Olen toki Eskolan tavoin seurannut kuolinilmoituksia vähintään silmäillen jo useamman vuosikymmenen. En kuitenkaan sieltä aloita lehden lukua kuten hän enkä samalla uteliaisuudella: onkohan tänään ketään kivoja kuolleita.

Ehkä en ole vielä tarpeeksi vanha. Itseäni nuorempien kuolinilmoitukset aiheuttavat enemmänkin kiitollisuutta siitä, että itse olen vielä voimissani. Se kun ei ole mitenkään itsestään selvää. Sen ymmärrän. Etäisemmän tutun kohdalla se tietysti tuo mukanaan myös surumielisyyttä.

Olen tehnyt selväksi, että omissa hautajaisissani ovat toivottavasti läsnä vain lähimmät. He todennäköisesti surevat oikeasti kuolemaani. Vinoutunut huumorintajuni kuitenkin kuiskaa korvaani, että lehti-ilmoituksessa voisi olla: Muistotilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki nälkäiset ja virkistystä kaipaavat. Näin voisin tehdä viimeisen hyvän teon. Kaiketi.

Totta puhuen tietyllä lailla ymmärrän tuon virkistäytymisajatuksen. Jos kyseessä on vanhus, jolla elämä on kovin yksinäistä ja tapahtumaköyhää, muistotilaisuudessa hän tapaa muita ihmisiä. Tuohan se myös vaihtelua ehkä muuten yksitoikkoiseen arkeen. Kovin ankeaksi elämä on tosin mennyt, jos virkistystä täytyy hakea hautajaisista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olin hautajaisissa.

On hautajaisia ja hautajaisia.

Ihan samoin kuin on häitä ja häitä.

Nämä hautajaiset olivat sieltä parhaasta päästä. Enkä suinkaan tarkoita muistotilaisuuden tarjouksia, joskin niissäkään ei toki ollut moittimista. Paikalla ei ollut ketään niin sanotusti virkansa puolesta, vaikka kutsu oli ollut avoin. Kaikki olivat nimenomaan halunneet tulla. Vainajan eläessään osoittama lämpö lämmitti muistotilaisuutta.

Hautaan siunattu oli yli 80-vuotias. Sanon hanta tässä vaikkapa Kertuksi. Hän oli suuren lapsiperheen esikoinen. Jo lapsena hän oppi huolehtimaan pienemmistään. Lapsirakkaus säilyi läpi elämän. Äiti kuoli Kertun ollessa nuori. Lapsilauma hajotettiin ja sijoitettiin kuka minnekin. Lienee ollut maan tapa siihen aikaan.

Parikymppisenä Kerttu palkattiin pienen, vammautuneen tytön hoitajaksi ja auttajaksi lapsiperheeseen. Kerttu itse ei ollut käynyt kuin kansakoulua, mutta avustettavansa mukana hän kävi lukion, yliopiston ja kulki töissä. Avustajan täytyi aina olla lähellä.

Kerttu oli perheessä paitsi avustaja myös taloudenhoitaja. Hänestä tuli kuin perheenjäsen. Työ oli paljolti ympärivuorokautista, etenkin sen jälkeen, kun he jäivät kahdestaan asumaan. Kesälomilla Kerttu vieraili sisarusten perheissä.

Tätä elämää kesti yli neljäkymmentä vuotta. Parikymmentä vuotta sitten avustettava yllättäen kuoli. Kertulla alkoi eläkeaika. Ensimmäistä kertaa hän asui yksin, pienessä yksiössä. Nyt päivät täyttyivät yhdistystoiminnasta ja vapaaehtoistöistä. Asuintalossaan hänestä tuli niin isompien kuin pienempien ystävä.

Hautajaisissa itselleni tulee aina väistämättä mieleen, mikä mieli tässä elämässä on. Kerttu ei eläessään julkisen mittapuun mukaan paljon saanut aikaan. Hänellä ei ollut titteleitä eikä edes cv:tä. Häntä ei tulla mainitsemaan minkään firman historioissa, suuremmista ympyröistä puhumattakaan.Hänellä ei ollut perhettä, eikä ennen eläkevuosia juurikaan niin sanottua omaa aikaa.Silti hän koki eläneensä hyvän elämän. Vaikka lapsia ei ollut, perheen lapsia hän piti kuin ominaan.

Kuitenkin Kerttu jätti merkittävän jäljen moneen ja monen elämään. Perheen tytär sanoi vasta jälkeenpäin ymmärtäneensä, miten tärkeä merkitys Kertulla oli ollut heidän perheensä elämässä. Kertulla oli kyky ja halu huomioida lähellä olevat, aidosti olla kiinnostunut heistä ja auttaa tarvittaessa pyyteettömästi. Olin Kertun autettavan kollega ja ystävä. Sitä kautta sain oman osani hänen huolehtimisestaan ja myönteisyydestään.

"Onko kaikilla kaikki hyvin?" oli Kertun vakiokysymys. Eikä se ollut pelkkää huulten höpinää. Se oli aito kysymys.

Ehkä elämän tarkoitus onkin niin yksinkertainen kuin rakastaa ja tulla rakastetuksi. Siinä sivussa voi toki kukin puuhastella mitä lystää.

 

Me lähdemme elämästä, emmekä kuitenkaan lähde.

Me jäämme elämään niiden sydämissä, jotka ovat meitä rakastaneet.

(Martti LIndqvistiä muistinvaraisesti siteeraten)

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat