Kirjoitukset avainsanalla Kansainvälinen naistenpäivä

Olipa sekava seurakunta!

Paikalla olivat Hertta Kuusinen, Lenita, Pyhä Birgitta Vadstenan luostarista, flamenkotanssija Carmen Amaya, Edelfeltin emännöitsijä Ida Eriksson sekä alkuillasta Martta, joka myöhemmin muuttui Mariaksi.

Porukan outoutta lisäsi se, että yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat jo kuolleet.

Näin voi tapahtua vain vuosittaisissa Kansainvälisen naistenpäivän Noitabileissä, jotka eräs ystäväni on kehitellyt.

Noin yhden työpäivän verran söimme, joimme ja riemuitsimme, kuten kulunut sanonta kuuluu. Suun nautinnot oli toteutettu nyyttikestiperiaatteella. Oli madekeittoa, piirakkaa ja leivoksia. Vielä oli syötävä erityisen maukasta iltapalasalaattia, vaikka mihinkään mahaan ei olisi enää mahtunutkaan. Sitä ei malttanut jättää väliin.

Illan kuluessa eläydyimme välillä roolihenkilömme nahkoihin, välillä olimme ihan oma itsemme. Pystyimme kuitenkin onneksi pitämään sivupersoonamme hallinnassamme.

Keskustelut liikkuivat etenkin alkuillasta elämän tärkeissä kysymyksissä, kuten, mihin kenelläkin on intohimoa (vai onko sitä? pitäisikö olla? voisiko sitä jostain saada? onko voimakkaasta intohimosta haittaa?). Siitä pääsimmekin, ei yhtään vähempään kuin elämän tarkoitukseen. Jonkun mielestä ei ole muuta tarkoitusta kuin elämä itse. Elämän tarkoitus voi olla esimerkiksi myös itsensä jatkuva henkinen kehittäminen tai toisten hyväksi toimiminen, jos porukkamme näkemyksiä on uskominen. Loppuillasta väittelimme myös siitä, onko seksi ylimainostettu asia vai ei. Yksimielisiä näkemyksiä ei ollut mistään asiasta. Outoa olisi, jos näin olisi ollut.

Perinteitä noudattaen laulettiin maakuntalauluja, samalla muistellen, mistä kukin on kotoisin. Kun Hertta Kuusinen oli mukana, vedettiin komeasti myös Kansainvälinen. Alkutahdit ja tukea jouduttiin kyllä hakemaan Youtubesta.

Kauniiksi lopuksi jokainen sai kehua itseään. Minusta parhaat omakehut olivat sillä, joka muisteli saaneensa joskus ihmettelyä aiheuttaneet mestaritulokset kuplien puhalluksessa. Kaiken muun hyvän lisäksi tällä samaisella henkilöllä oli myös erinomaiset hampaat. Vain kaksi paikkaa ja nekin saatu melkein 40 vuotta sitten!

Kyllä kävi kateeksi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat