Ajelin vesijumppaan. Yhtäkkiä päähäni päsähti, että ei ole kuin viikko jouluaattoon. Eikä tuntunut missään. Olo oli huoleton kuin hevosettomalla miehellä, vaikka jouluvalmisteluja on niukalti tehtynä, mikäli vertaan aikaisempiin vuosiin.

Lapsuuden kodissani tehtiin ihan vanhaan malliin joulusiivot koluten kaikki komerotkin. Se tyyli ei itseeni ole onneksi ollenkaan tarttunut. Ilolla otin vastaan taannoisen Marttojen viestin: Kaappeja ei tarvitse siivota, ellei aio viettää joulua kaapissa. Tosin katselin joka joulun alla silmät soikeina ihailusta työkaveria, joka oikeasti siivosi koko perheen huushollin kaappeja myöten. Olisihan se tosi siistiä (sanan varsinaisessa merkityksessä), jos kaikki kaapit ja komerot olisivat joskus putsplank ja vielä samaan aikaan. Meikäläisen pitäisi tosin tämän mallin joulusiivous aloittaa viimeistään juhannukselta. Sen verran huonossa jamassa ovat niin vaatehuone kuin vintti kuin autotalli kuin…..

Yleensä minulla on ollut joulun työlistat valmiina jo vähintään kuukautta aikaisemmin. Vähintään. Laatikotkin toki ovat olleet pakkasessa jo marraskuussa, pipareita ja ainakin pasteijat ja pikkujoulutortut ovat olleet odottamassa. Sillä ei ole ollut juurikaan väliä, onko meitä ollut joulun pyhiä viettämässä kaksi tai enemmän.

Laatikot on tietysti täytynyt tehdä juureksista alkaen itse. Kahtena viime jouluna olen tosin ostanut perunalaatikon, kun olen vähitellen uskonut, että en saa sitä itse imeltymään. Sen asian tajuamiseen ei mennytkään kuin mitä nyt yli kolmekymmentä vuotta.Toissajouluna Kauppahallista ostamani ei ollut omaani kummempaa. Viime jouluna ostin sitä Joulutorilta maistelun jälkeen. Oli makeaa. Tosin miehen makuun liiaksikin. Siispä tänä jouluna uusi yritys jostakin muualta. Loput laatikot on syöty ehkä vasta helmikuussa. Joulupipareiden loput olen vienyt siskon miehelle, joka syö ne mielellään.

Nyt olen tehnyt radikaaleja ratkaisuja: ostin (maistelun jälkeen) lanttu- ja porkkanalaatikot. Siis ostin pakastevalmiina. Piparit tein valmistaikinasta. Siis valmistaikinasta. Mihinkä oikein on hävinnyt se päähän pinttymäni, että piparitaikina on tehtävä siksi itse, että tulee se ihana joulun tuoksu huusholliin? Taidan olla kaltevalla pohjalla. Ensi jouluna piparit ovat tietysti suoraan marketin hyllyltä.

Joululeipää, kakkuja ja pikkuleipiä olen joskus antanut ystävillekin joulumuistamisena. Näin ei tapahdu tänä jouluna. Joululeivän korvaavat kuoron talouden tukemiseksi ostamani Päivin tekemät saaristolaisleivät. Muista leivonnaisista ei ole vielä hajun häivää.

Ovikoristeenkin ostin Tallinnasta. Kiireisimpinäkin työvuosinani olen sen aina itse väsännyt. Se vähän kirpaisee.

Jouluvalot sisälle ja pihaan, kuten myös keittiön jouluverho ja –matto on yleensä laitettu pikkujouluna. Nyt homma venyi Itsenäisyyspäivän viikonloppuun. Siihen oli tosin hyvä syy: olin pikkujoulun aikaan huushollerskana sisaren leskelle, joka oli hiihtäessä satuttanut olkapäänsä.

Joku on sentään pysynyt ennallaan. Lahjalistat ja lahjat ovat olleet hyvissä ajoin valmiina. On vähän pakkokin olla, kun osan lahjoista täytyy ehtiä Belgiaan. Tänä vuonna vein niitä jo marraskuussa siellä käydessäni. Esikoinen ja lapset tulevat tosin heti joulun pyhien jälkeen meille.

Mutta mitähän näistä muutoksista nyt oikein pitäisi ajatella?

Vaihtoehtoja on useita.

TEORIA 1. Minusta on tullut laiskempi kuin lapamato.

TEORIA 2. Ehkäpä olen järkiintynyt. Joulu saattanee tulla ilman keskipitkän ajan suunnitelmaa ja kuukausien touhuamista. Olemme joulun pyhät kolmistaan miehen ja Kuopuksen kanssa. Tai onhan meillä kissa ja koira mukana. Kovin isoja operaatioita ei tarvittane. Määräämme enempää emme kuitenkaan ainakaan syö.

TEORIA 3. Minulla on ollut niin menevä ja tapahtumarikas syksy, että moottorini laskettelee näin loppuvuodesta vapaalla. Saa nähdä, mihin asti sillä pääsee.

TEORIA 4. Päässäni eivät ole kaikki nupit kohdallaan. Kuvittelen, että tapahtuu jonkinlainen joulun ihme ja poms vain: ilman valmisteluja täydellinen joulu siivottuine huoneineen, ruokineen, kynttilöineen ym. ym on valmiina, kun aattoaamuna avaan silmäni.

Taidan omaksua tuon teorian neljä. Se mielessä ainakin joulun aluspäivät sujuvat suloisesti!

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat