Nyt se alkoi! Herkuton helmikuu.

Tipaton tammikuu meni. Senkun vaan meni. Se ei ole minun juttuni, tippoja kun menee vähemmän kuin kohtuullisesti muutenkin. Ne saatan nauttia hyvällä omallatunnolla. Tammikuussakin, jos siltä tuntuu. Kaapit kyllä enemmän kuin pullistelevat alkojuomista. Matkoilta on aina pitänyt tuoda. Nääs, kun halvalla saa, niin pitää ostaa muinaisen Vilenin Sulon tyyliin.

 Jo vuosia sitten Kuopus kyseli: Pitäiskö mun huolestua teidän viinan käytöstä, kun pulloja on aina näin perusteellisen paljon. Siihen oli helppo vastata, että huolestu sitten vasta, kun ne on tyhjiä. Tällä menolla perikunta saa aikamoiset lastit.

Mutta. Olkoot putelit.

Nyt aloitan herkuttoman helmikuun. Se tarkoittaa kieltäytymistä kaikesta makeasta. Ei kakkuja. Ei pullaa. Ei hilloja. Ei pikkuleipiä. Ei edes suklaata. Ei edes Hakasen leipomon pullakorppuja.

Juttuhan on niin, että joka päivä, siis joka päivä, syön enemmän tai vähemmän makeaa. Kahvin kanssa pullaa, pikkuleipää, keksiä. Ruoan päälle suklaata. Ja mitä nyt mahtaa kaapista löytymään. Joskus iltapalan jälkeenkin – suklaata. Toki ennen hammaspesua. Kiltti tyttö. Onneksi en välitä muista karkeista, suklaasta vain. Vierasvaraa pitää tietty pakkasessa ja kaapissa olla. Jos teen pikkuleipiä, laitan ne usein itseltäni piiloon jonnekin kaapin ylähyllylle. Olen kuitenkin erinomainen löytäjä.

Miksi tämä herkuton kuukausi?

Itseäni kiukuttaa välillä, kun huomaan käteni automaattiohjauksella tarttuvan vaikkapa suklaaseen, vaikka en ole niin meinannutkaan. Sama automaattiohjaus jatkuu suuhun asti. Sitten saattaa harmittaa. Herkut eivät tee hyvää painollenikaan, joka jalkaleikkauksen jälkeisissä ja myöhemmissä hermokivuissa nousi enemmän kuin säännöt sallii.

Nyt haluan katsoa, onko minulla minkäänlaista itsekuria. Kuulunko selkärangattomiin matelijoihin vai löytyykö tukirankaa? Olenko toimintaansa ohjaava viisas, varttunut nainen vai lehmänkenkä? Vai ihan lapatossu?

Hiukka hirvittää.

Lapsenlapsi on tulossa loppukuusta viikoksi. Hänelle nyt kuitenkin leivon jotakin herkkuja. Hänkin niistä tykkää. Mummilassa niitä täytyy saada, kun vielä lomallakin on. Saa nähdä, miten maltan olla itse maistelematta.

"Paastokuukauteen ” olen valmistautunut syömällä etukäteen Runebergin torttuja ja laskiaispullia, muuten olisin voinut jäädä niitä paitsi koko vuodeksi. Eilen vetäisin tuosta vaan puolitoista laskiaispullaa. Hyviä.

Maanantaina tarjosin Poltteella suklaakarkkeja Energiaklubilaisille, kun olin siellä viimeisen kerran. Olen nääs vaihtanut liikuntapaikkaa Konttiin, lähemmäksi kotia. Sen perustivat Poltteen parhaimmat valmentajat. Onneksi karkkeja jäi niin paljon yli, että olen saanut mussuttaa niitä innolla. Tarjosin niitä kyllä vieraallemme ja muutaman miehellekin. Hänelle vain muutaman. Itselleni tarjosin eniten. Saattaa olla, että taka-ajatuksenani olikin ostaa niitä niin paljon, että varmasti jää itsellenikin. Aika loistavaa itsepetosta.

Tiedän. Ei hyvää ennusta tällainen etukäteen mässäileminen. Herkuttomuuteenkin olisi ehkä paras laskeutua pikku hiljaa.

Joulun suklaakonvehdit ovat onneksi jo lopussa. Hyvä niin. Kaapissa on kyllä muutama Fazerin sininen. Tiedä häntä, pitäisikö minun ne laittaa piiloon. Ehkä ei. Niin hyvää piiloa ei olekaan, että en hyvänä etsijänä niitä löytäisi. Pikkuleipiä ja keksejä on niin paljon, että niitä en ole ehtinyt loppuun syödä. Täytyy vain pitää pintansa.

Katsellaan, miten eukon käy. Tuloksista raportoin sitten. Kävi miten kävi.

Onneksi helmikuu on vuoden lyhin kuukausi.

Siihen panen toivoni.

ps. Tänään nälkäisenä salitunnin jälkeen kaupassa käydessäni laskiaispullat suorastaan hyökkäsivät silmiini. Suljin silmäni. Ostin kahvin kanssa moniviljacroissantit.