Olemme Suvanto-kuoron 10 -vuotisreissulla Ahvenanmaalla.

Tätä olen odottanut!

Bussimme köröttelee kapeaa tietä niemen päähän. Sitä ennen olemme hakeneet Arkipelag-hotellista osoitteen Andersuddeen.

Miksi täällä seikkailemme?

Anders Wiklöfillä on niemen kärjessä, Andersuddessa, ” kesämökillään”, mittava yksityinen taidegalleria. Se on sovitusti auki vain ryhmille. Matkan oppaamme, matkatoimisto Resviarian Minna Jousranta, on sopinut meille ajan.

Parkkipaikalla gallerian opas meitä jo odottaakin. Kävelymatkalla perille hän näyttää tien vierestä paikan, jossa Anders Wiklöf käy kuulemma päivittäin kello kuusi viemässä ruokaa kauriille. Robottileikkuri vieressä tekee työtään.

Portti johtaa meidät kansainväliselle areenalle, jossa istumapaikkoja on vajaa 2000. Wiklöf rakennutti areenan 60 vuotiaana eli siis 17 vuotta sitten. Areena on louhittu 7 metriä maan sisään. Sitä on käytetty tennismatseissa, mutta myös konserteissa. Useita konsertteja on järjestetty Itämeren hyväksi. Oppaan mukaan paikan akustiikka on mainio. ”Täällä teidän kannattaisi laulaa”, sanoo hän. No, ei nyt kuitenkaan lauleta.

Paikka näyttäytyy erinomaisen viehättävänä, etenkin näin aurinkoisena päivänä. Kelpaa täällä mökkeillä.

Wiklöf sai vinkin myytävästä talosta parturiltaan. Hän kävi katsomassa paikkaa, ihastui ja osti. Lisää tilaa toki tarvittiin. Arkkitehti Folke Wickström, jo edesmennyt, on ollut pääsuunnittelijana.

Bruno Liljefors: Jeppekissa auringossa

Taidemuseon terassilla on pieni koiran kopin näköinen. Ei ole koirankoppi. Se on lämmitetty kissan koppi. Kissoja Wiklöfeillä on kuusi. Epäilemättä siis Wiklöf pitää kissoista. Ne eivät saa tulla sisään perässämme, siksi ovet tulee sulkea tarkkaan. Andersuddesta kertovassa taidekirjassa Wiklöf poseeraa tämän, galleriassa olevan  kissataulun edessä lempikissansa sylissään. Pieni valkoinen koira (rotua en muista), Bjösse IV, on niin tärkeä, että hän saa kuulemma tulla sisäänkin.

Opas viittaa yhdessä huoneessa taustalla auki olevaan oveen ja sanoo oven yksityispuolelle jääneen auki. Andersia tai Ritaa, hänen vaimoaan, ei kuitenkaan näy. Opas kertoo taulujen esittelyn ohella tarinoita Wiklöfistä. Kyllä. Kyseessä on todellakin hyvin vaikutusvaltainen mies vajaan 12 000 asukkaan Maarianhaminassa, vaikka politiikassa hän ei olekaan mukana.

Taidegalleriassa on monessa, viihtyisässä huoneessa niin paljon tauluja, että heikkopäistä voisi jo hirvittää. Niitä on kaikkiaan vajaa 300. Wiklöf ei kuulemma koskaan myy tauluja, ostaa vain. Tilaa tauluille siis tarvitaan ilmeisesti aina vain lisää.

Lähellä ulko-ovea oleva Gittan Jönssonin taulu, Astianpesukone, on humoristisen hauska.

Ellen Thesleff: Kaiku

Hugo Simberg: Luutamummot

Helene Schjerfbeck : Syysruusu

Eero Järnefelt: Pyykkiranta

Wiklöf on voinut miljönäärinä ostaa monia kuuluisiakin maalauksia kokoelmiinsa. Esimerkiksi tuota Järnefeltin maalausta Pyykkiranta ei saa viedä maasta pois.

Anders Wiklöf on köyhästä kodista lähtöisin, muurarin ja sokean hierojan poika. Ensimmäisenä yrityksenään hänellä oli pieni autokauppa. Vähä vähältä hän onnistui keräämään omaisuutta. Nykyään hänellä on yritysrypäs Wiklöf Holding.

Kesken kaiken Anders Wiklöf itse pölähtää keskellemme. Salskea, nuorekkaan oloinen, välittömästi jutteleva mies. ”Unga flickor” , nuoret tytöt, imartelee hän meitä yli 70- vuotiaita. Hän tekee lähtöä pois moneen otteeseen. Joku porukastamme aloittaa spontaanisti yhteislaulun Tula tuulan tuli tuli tei. Opas kertoo Wiklöfin mentyä, että Anders oli selvästi mielissään laulustamme. Miksipä ei olisi ollut? Ei me ihan joka hepulle laulella. Oli tosi mielenkiintoista, kun sain tavata tämän legendaarisen miehen.

Ällistyn, kun näen seinällä Albert Edelfeltin Ristiäissaaton. Olen juuri viikko sitten katsonut sitä Ateneumissa, missä on Järnefeltin maalausten näyttely, joka jatkuu edelleen. Opas kertoo, että kyseessä on jäljennös. Aito on tosiaan lainassa Ateneumissa. Maailmalla taidemuseoissa olen nähnyt taideopiskelijoiden jäljentävän tauluja. Kysynkin, kuka jäljennöksen on tehnyt. Se on digitaalinen kopio, vastaa opas.  Aaah! Tämä digimaailma! Mikäs. Hyvin näyttää Edelfeltiltä. Tietty.

Yhdestä ikkunasta on näkymä kauniille sisäpihalle. Tiedä sitten, montako sisäpihaa kaikkiaan lienee.

Ikuistutan itseni lähtiessä pihassa. Olen täällä minäkin.

Pois lähdemme talvipuutarhan kautta. Saamme siellä jokainen kaksi kirjaa. Toinen kertoo kuvin taidegalleriasta ja toinen on Anders Wiklöfin elämäkerta. Kaunis kiitos! Saa näitä lukiessa ruotsin kieli harjaannusta.

Bussille kävellessä ajattelen, että on se vaan mukavaa, että on miljonäärejä, jotka haluavat antaa rahojaan yhteiseen hyvään. Anders Wiklöf on ollut perustamassa Itämerisäätiötä, joka jakaa vuosittain tunnustuspalkintoja tahoille, jotka ovat tehneet työtä Itämeren hyväksi. Syntymäpäivänään, heinäkuun 25.päivä, Wiklöf tarjoaa aina ilmaiskonsertin, jossa on tunnettuja artisteja Suomesta ja Ruotsista. Viimeksi mukana oli esimerkiksi Käärijä.

Illalliselle ja yöksi menemme luonnollisesti Wiklöfin omistamaan hotelli Arkipelagiin. Anders-sviittiä ei ole kuitenkaan meille buukattu.

Seuraavana päivänä kiertoajelulla Maarianhaminassa kuulen, että Wiklöf on rahoittanut esimerkiksi Anders Wiklöf jäähalliareenan. Ja tämän tästä, jotain rakennusta esitellessään opas sanoo: Ja varmaan arvaattekin, kuka on tämän rahoittanut.

Kauan eläköön Anders Wiklöf!