Körttiläisjuurillani herättäjäjuhlissa Vaasassa

Serkkulikka Vaasasta kutsuu vuosittaiseen serkkutapaamiseen. Samaan aikaan kaupungissa on herättäjäjuhlat, sielläkin voisimme käydä, sanoo hän.

Jo vain. Sopii. Seurapiirikalenterissani on siinä kohtaa tyhjää. Kiitos kutsusta.

Körttiläisyys on minulle tuttu juttu. Ovathan Etelä-pohjalaisen äitini vanhemmat olleet körttejä. Tosin en ehtinyt näitä isovanhempiani nähdä. Lapsuudesta tuttuja ovat kuitenkin herättäjäseurat. Enon luona Nurmossa saatoimme niissä käydä. Herättäjäjuhlillakin kävimme perheenä päiväseltään, jos ne olivat suhteellisen lähellä. Niistä kaikista on jäänyt mukavat muistot. Serkkujen kanssa saatiin olla ja tavata muitakin sukulaisia.

Aikuisena olen käynyt katsastamassa Tampereella olleet herättäjäjuhlat 2018. Totesin ja ihmettelin, miksei mitään tuttuja virsiä veisattu. Siis niitä lapsuudesta tuttuja. Ei näkynyt tuttujakaan. Toki Tampereellakin järjestetään herättäjäseuroja, mutta eipä ole tullut käytyä.

Siskoni kanssa lähdemme junalla Tampereelta Vaasaan. Serkun luona vaihdamme uudet ja taas kerran vanhatkin kuulumiset. Kun sadekin näyttää vähenevän, lähdemme läheiselle kentälle päiväseuroihin.

Herättäjäjuhlien tunnus on Purjeisiini tuulta anna

Päiväseurat kestävät vain tunnin. Puheet ovat lyhyitä. Puhujia on neljä. Herättäjäyhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen korostaa kaikkien ihmisten hyväksymistä ja ihmisoikeutta, myös sateenkaari-ihmisten. Seinäjoen serkkuni kuiskaa, että tuosta kyllä tulee keskustelua myöhemmin. Minusta on kuitenkin virkistävää, että Hiltunen niin selkeästi osoittaa hyväksymisensä erilaisillekin ihmisille, kaikille ihmisille.

Ohoh! Kirjailija Sirpa Kähkönenkin on puhujien joukossa. Jotensakin hän aloittaa niin, että ei oikein tiedä mihin on lupautunut. Sitten hän kertoo tarinan vanhasta naisesta, joka joka päivä kiipesi kalliolle ja putsasi sitä. Ajan kanssa Kähkönen sanoo tajunneensa, että nainen vei mukanaan linnuille vettä kiven koloon, jonka ensin aina puhdisti. En ole varma, oliko tarina oikeasti tosi. Mitä väliä. Tarinan opetus oli kuitenkin hyvä, kaunis ja laajennettavissa muihinkin tekoihin.

Lapsuudesta muistan, että puheet olivat pitkiä kuin nälkävuosi. Joko minä olen muuttunut tai seurat ovat muuttuneet. Nyt hätinä ehdin hommaan mukaan, kun seurat jo loppuvat. Oishan tässä voinut vähän pitempäänkin istua.

Ai, olivatko virret nyt tuttuja, saatat kysyä? Jokunen oli ja muitakin oli helppo laulaa mukana, kun serkullani oli virsikirja nuottien kanssa. Muistelen, että lapsuudessa seuroissa kuka vaan aloitti haluamansa virren, johon sitten muut yhtyivät. Serkulta kysyn, miten täällä heti alussa ilmoitetaan veisattava virsi. Se vanha tyyli toimii kuulemma nykyään vain pienemmissä seuroissa.

No, sitten vain grillimakkaralle. Ostan lisäksi muikkuja, vaikka oikeaoppisemmin olisi ollut syytä syödä lohikeitto pitkän pöydän ääressä. Ei me kyllä lapsena mitään grillimakkaroita popsittu. Keitto se on poikaa. Niin, ellei meillä sitten ollut omia eväitä jossain syrjässä tai autossamme syötäväksi.

Haluan vielä mennä katsomaan körttipukuisten kokoontumista. Se on ihan ohjelmaankin merkattu. Eipä heitä paljon ole. Nuorelta tytöltä kysyn, onko puku hänen omansa. Hän kertoo äitinsä sen tehneen hänelle. Valmistujaisissaan hän on juuri sitä käyttänyt. Hillitsen uteliaisuuteni, enkä kysy, minkä alan valmistujaisista oli kyse.

Illalla matkustan Tampereelle asti Kähkösen kanssa samassa junassa. Kun kohdalle satun, kiitän häntä hyvästä puheesta sekä hänen kirjoistaan. Hän kiittelee iloisen tuntuisena.

Myöhemmin luen lehdistä, että herättäjäjuhlilla heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna oli ollut 14 500 kävijää. Sinne odotettiin 20 000, mutta ilmeisesti sateinen sää verotti kävijöitä. Lestadiolaisten Suviseuroissa muutama viikko aikaisemmin kävijöitä oli 80 000. Eri sfääreissä siis liikumme.