Lukupiiri Käpysissä käsittelemme tässä tapaamisessa lukemiamme ukrainalaiskirjoittajien kirjoja. Aihe taitaa olla, sattuneesta syystä, hyvin ajankohtainen. Tampereen kirjaston kirjastovirkailija kertoo, että näillä kirjoilla on nyt kova kysyntä.

Uuden, alkaneen vuoden kunniaksi tämänkertainen emäntämme Kati nostattaa meillä lappusia, joiden toteuttamista tänä vuonna voimme miettiä. ”Etsin sellaisten ihmisten seuraa, joilla on visioita”, lukee minun lapussani. Ei huono. Kelpaa minulle hyvin. Jotain uutta, uusia aloitteita tosiaan voisin tarvita. Yön pimeänä hetkenä näen jo itseni tanssikurssilla. Aamulla katson, mihin ja koska voisin mennä. Vaan menenkö? Epäilen. Eli visionäärejä tässä taidan tarvita.

Käpysten kokoontumisen tyyliin kuuluu, että emäntä, jonka luona olemme, tarjoaa ruoat ja kahvit. Kati on oikein selvitellyt ukrainalaisten ruokia netistä.

Oikeaoppisesti alkupalana voisi olla keitinpiirakka. Sen puutteessa syömme mielihyvin karjalanpiirakan munavoilla. Borschkeitto on peräisin Ukrainasta, vaikka se helposti mielletään venäläiseksi. Ukrainassa kuulemma joka kylällä on omanlaisensa keitto. Tiedä hänestä, mutta Katin keitto on kyllä todella maukasta smetanan kanssa.

Ai, että mitenkäs ne kirjat?

No, niihinkin pääsemme, jossakin vaiheessa.

Andrei Korkov, 60v, on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä ukrainalaiskirjailijoita. Hän on syntynyt Leningradissa ja kirjoittaa venäjäksi. Korkov asuu perheineen Kiovassa ja on sodan alettua maan sisäinen pakolainen.

Kuolema ja pingviini on ”ihan hullu kirja, absurdi”, sanoo kirjan nyt lukenut Marna. ” Mustaa, vinoa huumoria, kutkuttava”, jatkaa Kati, joka on kirjan aikaisemmin lukenut. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kiovaan. ”Suositeltava namupala.” Marna antaa teokselle arvioksi 9, asteikolla 1-10.

Kirjan kannessa kerrotaan kirjan tuoton menevän SPR:n kautta Ukrainan sodan uhreille. Teos on suomennettu 2006, joten lisäys on tehty nyt myöhemmin vaihtamalla kansilehti, päättelemme.

Katja Petrovskaja, 51v, on syntynyt Kiovassa ja kasvanut sekä siellä että Moskovassa. Nykyään hän asuu perheineen Berliinissä.

Kirja Ehkä Esther on kirjoitettu saksan kielellä ja käännetty yli 20 kielelle, suomeksi 2015. Petrovskaja käy siinä läpi perheensä tarinaa ja kertoo Kiovan juutalaisväestön kansanmurhasta. Kirjan lukenut Marna pitää kirjaa mielenkiintoisena, mutta hitaasti ja vaikeasti luettavana. On vaikea pysyä kärryillä kaikista ihmisistä ja sukulaisuussuhteista. Silti hän antaa kirjalle numeron 9.

Sana Krasikov on Ukrainassa syntynyt, nykyään Yhdysvalloissa asuva kirjailija, jonne muutti perheen mukana kahdeksanvuotiaana. Hänen kirjansa Vielä vuosi on kahdeksan novellin kokoelma ja oli ilmestyessään 28-vuotiaan kirjoittajan esikoisteos. Se on suomennettu 2009. Novellit  kertovat Yhdysvaltoihin muuttaneiden venäläisten ja georgialaisten elämästä. Kirjaa on kehuttu ja palkittu. Kirjan lukenut Kati kehuu sitä hyvin kirjoitetuksi. Kirjan sanoma hänestä on kuvata yksin ja  eksyksissä olevia maahanmuuttajia. Kati antaa kirjalle pisteitä 9.

Marina Lewyckalla on sukujuuret Ukrainassa. Hän kuitenkin syntyi v. 1946 Kielissä Saksassa pakolaisleirillä toisen maailmansodan jälkeen. Perhe muutti Englantiin, jossa Lewycka edelleen asuu.

Minulla on aluksi kaksi hänen kirjaansa. Takakansitekstin perusteella palautan kirjan Kaikki on tehty liimasta kirjastoon lukematta. Luen tuon Meklareita, hippejä ja hamstereita (2015). Se kertoo Englannissa asuvasta perheestä, vanhemmista ja aikuisista lapsista ja heidän suhteistaan.

Ei kirjassa kommelluksia ja menoa puutu, mutta minut se melkein puuduttaa. En saa tolkkua, mikä kirjan sanoma on. Osaksi kyse on lasten ja vanhempien erilaisesta arvomaailmasta ja siihen liittyvistä ristiriidoista, mutta se on vain yksi kirjan teema. Tämä ei ole minun kirjani, mutta tulipa luettua. Olen nuiva ja annan pisteitä 6,5.

Kati on lukenut myös Lewyckaa, kirjan Muu maa mansikka? Se kertoo nuorista, jotka lähtevät huonoista oloista etsimään parempaa ja joutuvat sielläkin ankeisiin olosuhteisiin. Siirtotyöläisen elämän realiteetit tulevat karuina esiin. ”Kirja on hyvä ja paha. Teksti ei ole hyvää, mutta asia on tärkeä”, sanoo Kati ja antaa pisteitä 8.

No niin. Tällainen on tulos Lukupiiri Käpysten lukemista ukrainalaiskirjoista. Se ei ole tietenkään edustava otos ukrainalaiskirjailijoiden kirjoista eivätkä arvioinnit ole millään mittapuulla luotettavia. Jokaisella meistä kolmesta on sitä paitsi omanlaisensa tapa pisteyttää teoksia. Mutta emme ole siitä(kään)  nöpönnuukia.

Juomme vielä kahvit makean kanssa. Päätämme, milloin tapaamme seuraavan kerran, meillä. Enemmän aikaa vie kinastelu siitä, kenenkä vuoro se nyt onkaan ehdottaa kirjoja/kirjailijaa. Helposti menemme vuoroista sekaisin, kun meitä on vallan kolme. Hahaa. Jollakin mutkikkaalla päättelyllä toteamme lopulta, että vuoro on Marnan. Luemme siis hänen ehdotuksestaan Riikka Pulkkista. Minä olen lukenut hänen kaikki kirjansa, uusimmankin, mutta vanhimmista on jo niin paljon aikaa, että tuskin mitään muistan. Luen uudestaan. Toisille Pulkkinen on uusi tuttavuus.

Kiitos ja kumarrus hauskasta ja virkistävästä ja opettavaisesta  iltapäivästä Käpysille! Erityiskiitos emännälle!