Voihan Marjukka Tepponen ja italialainen Antonio Poli! Mitkä loistavat äänet! Mikä ilmaisun voima ja taito! Loistatte Savonlinnan Oopperajuhlien tähtiparina, Juliana ja Romeona. Duetot ovat mahtavia! Yleisö Olavinlinnassa, noin 2000 ihmistä, on hurmaantunut, minä yksi heistä.

Mistäkö tiedän yleisön hurmion? Väliaplodit ovat runsaat, pitkät ja toistuvat. Lopussa taputukset, huudot ja jalkojen tömistely kestävät kauan, kauan! Pitäisi olla kivisydän, ellei nauttisi ja heittäytyisi tarinaan.

En jää pätkääkään kaipaamaan aikaisemmissa esityksessä ollutta kuubalaisamerikkalaista Oropesaa Juliana, vaikka lehdet hänet nostivat taidoiltaan melkein taivaisiin ja itsekin harmittelin, että en ehtinyt häntä kuulla. Vieressäni katsomossa istuu henkilö, joka oli aikaisemmin katsonut Oropesan version. Hänestä niin Oropesa kuin Tepponen ovat mahtavia, esitystavaltaan kuitenkin erilaisia. Toki niin.

Onhan esityksessä tähtiparin lisäksi paljon muitakin erinomaisia solisteja, niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia. Ilman heitä tarina ei olisi niin upea. Kuvassa mainion roolityön tehnyt Irina Nuutinen Julian imettäjä Gertrudena ja Julia.

Tanssijoita ja Savonlinnan Oopperajuhlakuorolaisiakin on noin 70 henkeä. Oi voi! Tanssijat häikäisevät monipuolisilla taidoillaan. Kuoron esitykset voimallaan nostavat melkein katon pois paikaltaan. Kapellimestari, kanadalainen Yves Abel aloittaa esityksen juoksemalla pimennetyssä salissa käytävää pitkin ylhäältä paikalleen vahtimestarin valaistessa tietä taskulampulla. Sitten Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri pääsee aloittamaan.

Oopperan on luonut ranskalainen Charle Gounod ja libreton kirjoittaneet Jules Barbier ja Michel Carre. Säveltäjät ovat Charles Gounod ja Adelina Patti. Se pohjautuu William Shakespearin näytelmään Romeo ja Julia. Ensi-ilta oli Pariisissa jo vuonna 1867. Siis ikivanha kuin taivas, mutta taivaallisen nautittava. Savonlinnassa ohjaajana on Amy Lane, lavastus- ja pukusuunnittelijana Emma Ryott, valaistussuunnittelijana Charles Morgan Jones ja koreografina Michael Barry. Kansainvälisesti tunnettuja kaikki.

Oopperassa italialaiset siirtolaiset Capuletit ja Montaguet taistelevat keskenään. Ohjaaja on sijoittanut tarinan 1800-luvun lopun New Yorkiin. Onnettomuudekseen 16-vuotias Julia Capulet ja Romeo Montague rakastuvat. Ruumiitahan tämä ”epäpyhä” suhde tuottaa.

Oopperajuhlilla  useamman kerran olleena aina uudelleen minua huvittaa, miten peräkanaa kuin huonon talon porsaat me menijät kävelemme rantakatua ja siltaa linnaan. Miten muuten voisi ollakaan? Joka kerta otan tai otatan myös mennessä kuvan itsestäni ja linnasta. Näin näyttää tekevän moni muukin.

Sali täyttyy hissukseen. Väliajalle poistutaan aika rauhallisesti. Tarjoilupisteitä riittää jokaiselle.

Reitit vessaan ovat kivisen hankalat. Tässä varmaan haasteellisin, monet jyrkät, suuret askelmat ylös ja alas. Juuri, kun luulen olevansa perillä, on vielä yhdet portaat noustavana. Perässäni tuleva, nuorempi nainen kyselee muutamaankin kertaan: Selviätkö? Melkein loukkaannun, kun mitään vaikeutta minulla ei ole.

 Poistuessa ruuhkat ovat melkoiset, mutta lopulta pääsen illanlämpimään ulkoilmaan.

Oliko linnassa kuuma? Oliko kylmä? Näin saatat kysyä, jos olet joskus siellä oopperassa ollut. Usein on joko liian kylmä tai liian kuuma.Nyt ei varsinaisesti ollut hirveän kuuma, joskin hikoilin ensimmäisen tunnin lahjakkaasti. Saattaa johtua enemmän hikoilulahjakkuudestani kuin linnan kuumuudesta.

Aika monta oopperaa olen tähän ikään ehtinyt nähdä. Romea ja Julia Savonlinnassa on kyllä yksi järisyttävimmistä. Tänä vuonna viimeinen esitys valitettavasti on  maanantaina 17.7.23. 

Oopperakuvat Savonlinnan Oopperajuhlien kuvapankki/ Jussi Silvennoinen