…  että välillä ei tylsistytä. Näin sähköpostitteli ystävä jo varmaan toista viikkoa sitten. Silloin en itsessäni tunnistanut tuota tylsistymistä. Nyt jo tiedän, mitä hän tarkoitti.

Älkää nyt käsittäkö väärin. Pääasiassa olen ihan hyvässä vireessä ja hyvällä mielellä. Toisinaan vaan meinaa iskeä alakulo, vaikka en pidä itseäni yhtään masennukseen taipuvaisena. Ja eihän hetkittäinen alakulo mitään masennusta olekaan. Joku aamu herätessä vaan tympii, kun ajattelee, että taas tämä päivä taitaa sujua samalla mallilla kuin eilinenkin. Karanteenirutiinit ovat nimittäin jo muodostuneet.

Päivä lähtee yleensä h-i-t-a-a-s-t-i käyntiin paljon, paljon auringonnousun jälkeen viipyilevällä aamukahvilla ja Aamulehdellä säätösängyssäni (Hesarin luen vasta illalla sängyssä). Jonkinlaisen pukeutumisen jälkeen hetkuttelen hulavannetta vartin verran. Se on niin tylsää puuhaa, että siihen tarvitaan silmien eteen joku telkkariohjelma. Sen jälkeen ulkovaatteet ja tunnin-puolentoista sauvailu, mielellään ainakin osittain metsikköpoluilla. Joskus pyöräily.

Sitten menen kotiin suihkuun ja syömään tavallisimmin miehen laittamaa ruokaa. Tänään tosin mies haki japanilaisesta Aloha Ramen -ravintolasta ateriat. Ramen eli japanilainen nuudelikeitto oli minulla kanasta ja miehellä possusta. Siinä tulikin päivän oppitunti. Nyt tiedän, mitä ramen-ruoalla tarkoitetaan.

Kahvit juomme aina ruoan päälle. Toisinaan teemme sen ulkona lämpimällä eteläseinustalla. Hakasen leipomon tämän päivän karanteenikassissa riittää mussutettavaa kahvinkin kanssa. Tosin eilen leivoin itsekin kaksi pulleaa pullapitkoa, jotka olivat hyviä.

Sitten seuraa mahdollisesti pyykinpesua/mankelointia/siivousta/ järkkäilyä (esimerkiksi vaatehuone on järkätty/tuuletettu ja puunattu niin maan perusteellisen hyvin). Siinä ollaankin jo myöhäiltapäivässä tai alkuillassa. Hupsista vaan, niin on tullut ilta. Mitä nyt jossakin välissä oon todennäköisesti puhelimessa parantanut maailmaa ja härpäkkeellä tehnyt yhtä tai toista. Ja syönyt jotain. Ja muuten vaan koheltanut. Jos oikein reipas olen, teen joitakin lihaskuntoliikkeitä. Kun tässä näyttää tulevan useamman kuukauden tauko kaikista sisäliikuntarutiineista, niin tällaisen vanhemman leidin lihakset rutistuvat pian kuin ilmapallo vapun jälkeen. Siksipä laadin, yllytyshullu kun olen, omatekoisen juoksumaton, johon voit tutustua klikkaamalla alla olevaa youtubeosoitetta. En kuitenkaan kehota ketään kokeilemaan.

<iframe width="640" height="360" src="https://www.youtube.com/embed/_zq0x-2NTOg" frameborder="0" allow="accelerometer; autoplay; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen></iframe

 

 

Jos telkkarista joskus sattuu tulemaan jotain katsottavaa tai olen äänittänyt jotain, niin sitä katsoessa usein kudon tai leikkaan matonkuteita. Leikkaan, kun sopivia riepuja on, vaikka kuteita on jo enemmän kuin kotitarpeiksi, etenkin, kun maton kutomiseen pääsemisestä ei koronan takia ole mitään tietoa. Ai niin. Puoli yhdeksän uutiset yleensä katson. Jos joku sattuu silloin soittamaan, pyydän soittamaan myöhemmin, koska nyt on pyhä hetki.

Lieneekö merkki tylsistymisestäni, että eilisen päivän aikana en niin paljon seurannut uutisia, että olisin tiennyt, montako sairastunutta, montako sairaalassa/tehohoidossa ja montako kuollut? Eikä edes tuntunut missään. Puoli yhdeksän uutisten aikaan soi puhelin ja minähän menin toiseen huoneeseen puhumaan. Tähän asti olen tikkana katsonut ja kuunnellut kaiken mahdollisen koronatiedon. Onko muutoksesta syytä huolestua?

Yksi parhaita hetkiä päivässä on se, kun vetäydyn illalla sänkyyn lukemaan ennen nukkumista mielenkiintoista kirjaa. Eilen lukeminen venähti johonkin puoli kolmeen aamuyöstä. Silloin onneksi kirja loppui. Niin hullu minäkään en ole, että olisin siinä uutta kirjaa aloittanut.

Yllä oli siis pääasiassa marinaosasto.

 

Pääsääntöisesti olen tosi iloinen ja kiitollinen siitä, että korona ei ole yrittänyt sisään, ei ovista eikä ikkunoista. Ei meille, eikä läheisille. Itse asiassa en tiedä ketään tuttua, joka olisi sairastunut. Se on paremmin kuin hyvin. Ulkoilu ja kevään eteneminen pitävät omalta osaltaan lippua korkealla.

Olen omaksunut ja todeksi kokenut sanonnan: auttaessaan saa. Siksipä kai karanteenin alussa meinasin liittyä facebookissa ryhmään, joka auttaa karanteenissa olevia vanhuksia kauppa-asioissa. Enpä sitten liittynyt. Tajusin onneksi ajoissa, että itse kuulun niihin karanteenissa oleviin.

Kun edellä mainittu ei onnistunut, liityin netissä HS:n Suomi auttaa - kampanjaan sähköposti- tai puhelinystäväksi tässä tilanteessa yksinäiselle. Siitä ei ole mitään kuulunut. Lehdessä kerrottiinkin joku aika sitten, että meitä auttajiksi ilmoittautuneita oli valtavan paljon enemmän kuin apua pyytäneitä. Se siitä sitten.

Omakotiyhdistyksen nettisivuilla kehotettiin liittymään Nallekampanjaan, joka monin paikoin on menossa. Siinä laitetaan  nalleja ikkunaan, että ulkona liikkuvat lapset voivat niitä bongata. Arvasit oikein. Liityin kampanjaan. Koska meidän ikkunamme eivät näy tielle, laitoin nalleäidin lapsensa kanssa portinpylvään päähän. 

Olen ollut kuuliainen karanteenilainen, jolle nuorempi mies on käynyt kaupassa.

Kaksi karanteenirikkomusta olen tehnyt.

Ensimmäinen rike oli, että vein Brysselin paketin itse postiin. Heivasin sen vain tiskille, kun olin maksanut ja tulostanut tarvittavat lipukkeet jo netissä. En varmasti riskeerannut mitään.

Toinen tietoinen rike tapahtui, kun eilen olin ystävän luona, jonka syntymässä oleva lapsenlapsi kuoli kohtuun. Pidimme kyllä turvavälejä, pesimme ja desinfioimme käsiämme, mutta kyllä me samoja tavaroitakin käsittelimme. Toivottavasti kukaan meistä kolmesta ei ole oireeton tartuttaja. Tätä rikkomusta pidän kuitenkin välttämättömänä.

Mies toi pyynnöstäni tulevan pääsiäisen iloksi narsisseja ulkoruukkuihin. Olivat kyllä elämäni onnettomimmat narsissit. En voi kuitenkaan miestä syyttää, kun hän kaupasta soitti ja kysyi, ostaako, kun ne eivät vielä kuki. Eivät kuki ei, mutta kyllä jo mullasta erottuvat. 

Perunanarsissista en ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Nyt olen kuullut, kun ostin hautausmaan kukkapisteestä sellaisen ystäväni haudalle. Hain valkoista narsissia, koska valkoiset kukat olivat Virpin lempikukkia.

Narsissien nyt tai myöhemmin kukkivien myötä toivotan jokaiselle Hyvää pääsiäistä! Meillä se tietää näillä näkymin mökkireissua. Kelpaa!

 

Mediakuvan tekstin olen ottanut Hesarin etusäveltä ja teipannut sen oveen Aviohenkilölle muistutukseksi!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat