Oi! Henkäisen syvään ihastuksesta, kun avaan oven! Takaseinällä on kaunis, iso ikkuna. Siitä näkyy kesäisen vihreä koivikko. Taustalla pilkistää Härkösen lahtea.

Seison ja katselen. Näen sieluni silmin jo koivikon syksyn väreissä ja talvella lumen peitossa. Eri tavalla kaunis jokaisena vuodenaikana. Ehdottomasti kaunein alttaritaulu, mitä olla voi!

Missä siis olen?

Olen Virtain Härköskylässä Matias-kappelissa. Vuosia, vuosia on Kurun kautta vievä mökkitiemme vienyt meidät tämän kyltin ohi vauhdilla. Alkuvuosinaan pienellä kukkulalla oleva kappeli näkyi ohikulkutielle. Nyt koivut ovat kasvaneet niin isoiksi, että rakennuksesta näkyy vain pilkahdus. Koskaan emme ole paikalla käyneet. Käynti on jäänyt puheen tasolle. Mikä lie, mutta tänä kesänä autoni pyörät kääntyvät pikkutielle.

Koko kappelirakennus on jo ulkoapäin kaunis kuin mikä! Kaunis ulkonäky vaatii ja on saanut kauniin sisustuksen. Isoja kiviä ja vaaleaa puuta. Saan yksinäni kaikessa rauhassa katsella ja kuunnella hiljaisuutta.

Tästä kauneudesta johtuen on ihan pakko kertoa, kuka on suunnitellut tämän korun: arkkitehti Esko Räntilä.

Kun en ole asiasta yhtään jyvällä, ihmettelen, kenen tämä kappeli on ja miksi se seisoo täällä koivikossa.

Ostan myynnissä olevan kirjan Lähellä taivasta, joka kertoo kappelista ja sen syntyvaiheista. Rahaista rahaa minulla ei ole mukanani tarpeeksi, mutta tilisiirto myöhemmin onnistuu. Kukaan ei ole todistamassa, kun otan kirjan. Ilmiselvästi täällä luotetaan kävijöihin.

Matti Helimäki on Matias-kappeliajatuksen takana. ”Tarina Matias-kappelista on kuvaus unelmasta ja siitä, miten mahdoton muuttuu mahdolliseksi.” Jo vuonna 1983 hän puhui isälleen Kostille asiasta, joka piti suunnitelmaa silloin mahdottomana.

Vähitellen ajatus sai monen ihmisen mielessä tulta. Kappelia alettiin rakentaa Helimäkien tontin koivikkoon. Hankkeen hallinnoimiseksi perustettiin rekisteröity yhdistys. Perusajatukseksi kirjattiin: ”Kuuntelemisen, katselemisen ja hiljentymisen paikka, joka on viestimistavaltaan avoin, ekumeeninen ja suvaitsevainen”.

Avajaiset olivat vuonna 2009 ja läsnä oli 500 henkilöä. Vuonna 2012 tehdyssä kirjassa kerrotaan vuosittain kävijöitä olevan noin 10 000. Kävijöissä on ollut yli 50 kansalaisuutta. Eipä ihme, että kirjassakin asiat on kerrottu suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi.

Matias tarkoittaa Jumalan lahjaa. Sekä kylässä että Helimäkien suvussa on ollut monta Mattia. Siksikin Matias-nimeen päädyttiin.

Kappelissa on kolme ristiä.

1. Silmiinpistävin on kaminan savupiipun risti. Katselen sitä hetken ja ajattelen, että onko tuo vain sattumalta ristin muotoinen. Ei ole. Sen luen kirjasta.

2. Toinen risti on Marjatta Helimäen tiffanytyö Toivon risti.

3. Kolmatta ristiä en käydessäni edes havaitse. Jossakin siellä on kuitenkin luonnonkiviristi. En vain osannut katsoa.

Matias-kappeli on yksi Virtain matkailunähtävyyksistä. Kesäisin se on auki kellon ympäri aamukahdeksasta alkaen. Siellä pidetään myös konsertteja. Paikkaa voi vuokrata erilaisiin perhejuhliin. Jos en nyt sattuisi olemaan naimisissa, vaan suunnittelisin häitä, niin ai miten mielelläni virallistaisin suhteeni täällä! Hääväkeäkin mahtuisi 40. Semmoista väkimäärää en itse kuitenkaan kutsuisi, ellen olisi jo vanhuudenhöppänä. Lähimmät riittäisivät.

Vuonna 2010 tehtiin kappelin tontille ulkorakennus vessoineen.

Tontin alareunassa on kaunis, pieni aidattu alue. Siellä on Matti Helimäen isän, Kostin, ja Matin veljen Heikki Helimäen viimeinen leposija. Heikki Helimäki vastasi kappelin akustiikasta. Heillä molemmilla oli iso ansio kappelin rakentamisessa. Vieressä on paikka, johon voi jättää muistelukynttilän muualle haudatuille.

Yksinäinen kappeli yllättävässä paikassa tekee minuun suuren vaikutuksen. Kappelin syntyhistoria valaa samalla uskoa siihen, että unelmista ei kannata luopua. Ne voivat toteutua, vaikkakin joskus vuosikymmenten päästä. Kannattaa uskoa unelmiinsa ja tehdä töitä niiden saavuttamiseksi!

https://matias-kappeli.org/

 

 

 

 

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla