Kernaven oletetaan olevan ensimmäinen Liettuan pääkaupunki. Nykyään se on "uinuva maalaiskylä". Kun kerran olemme Vilnaan asti tulleet, haluamme myös nähdä Kernaven Unescon maailmanperintökohdeluetteloon kuuluvat neljä linnoituskumpua. Etenkin yksi meistä vallan "keräilee" maailmanperintökohteita.

Erinomaisen ystävälliseksi osoittautunut Vilnius City Tour hankkii meille taksin tuolle noin neljänkymmenen kilometrin matkalle Vilnasta. Muut vaihtoehdot kun eivät aikatauluihimme sovi. Hinnaksi sovitaan 70 euroa ja siihen hintaan taksi odottaa perillä niin kauan kuin haluamme. Ei maksa paljon, kun neljään henkeen sen jaamme.

Perille päästyämme käy ilmi, että uudehko museo, jossa olisi esitelty kumpujen historiaa,  ei ole auki. Jo kotiinlähdössä oleva toimihenkilö palaa pyytämättä hakemaan meille kuitenkin esitteitä. Tämä on taas yksi esimerkki siitä ystävällisyydestä, jota Liettuassa paljon tapaamme.

Maisemat ovat upeat! Kummut ovat 1200-luvulta ja ne ovat muodostaneet linnoituksen alhaalla olleen kylän kanssa. Keskimmäisen kummun päällä on ollut ruhtinaan palatsi. Nerisjoki virtaa taustalla.  Ja ihanaa ystävät ihanaa! Joka kummun huipulle pääsee portaita pitkin.

Vilnassa Kolmen ristin kukkula jäi minulta valloittamatta, kun meni pupu pöksyyn. Nyt menen laelle asti, tosin vain matalimman. Eikä tee heikkoakaan, edes alastulo. On ihan voittajafiilis. Tulipa korjaava kokemus. Jotkut uskalikot näyttävät menevän korkeimmallekin kukkulalle.

Alueella on Neitsyt Marian taivaaseenastumiselle omistettu kirkko, sekin kiinni. Kirkkopihaan johtaa vaikuttava portti.

Neuvostovallan aikaan papille, omalaatuiseksi kerrotulle, annettiin lupa linnankaltaisen asumuksen rakentamiseen. Pihaan hän rakennuttu Liettuan maantieteellistä muotoa mukailevan uima-altaan. Tarina ei kerro, kuka talossa nykyään asuu. Se ei myöskään kerro, mistä moinen suosionosoitus johtui. Jos olisin ollut papin kollega siihen aikaan, olisin tullut kateudesta vehreäksi. Miksei mulle kans?

Trakai on ollut toinen Liettuan pääkaupunki. City Tourin turistibussi vie meidät sinne. Matkalla voimme kuunnella kuulokkeista selostusta, suomeksikin. Kaupunkiin pääsee Vilnasta myös junalla ja bussilla.

Trakain tunnusmerkin, Galve-järven saaressa sijaitsevan linnan rakennutti alun perin onnistuneella metsästysreissulla ollut suuriruhtinas Gediminas. Sama mies, joka Vilnankin perustamisen takana on. Kovinpa oli hän kova poika reissaamaan ja linnoja ja kaupunkeja perustelemaan. Linna on korjattu viimeksi 1950 – ja 1960-luvuilla. Itse Trakain kaupunki alkoi kehittyä 1300-luvulla .

Siltaa pitkin linnasaarelle kävellessä tunnen olevani kuin matkalla Olavinlinnaan. Ainakin, jos sulkisin silmäni. Olkoonkin, että linnat ovat aivan erilaisia. Komeita kumpikin. Silta ja saari sen tuntemuksen tekevät. 

Apua! Linnan pihalla voi joutua pahoihin paikkoihin. Sanonpa vain, että raakaa oli peli aikoinaan. Raakaa se on nytkin, saattaa joku sanoa. No joo. Voi olla, mutta eri lailla. Äitiä varmasti tulisi ikävä, jos näissä ”vankiloissa” muutamankin tunnin joutuisin viettämään etenkin tällaisena lämpimänä päivänä. Kekseliäitä on kyllä jo aikoinaan oltu kidutusvälineiden kehittelyssä.

Lukuisissa linnan huoneissa on vaikka mitä, tekstiileitä, huonekaluja, astioita, rahoja. Jos kaikki kävisin läpi, aikaa saisin kulumaan ehkä useamman päivän. Tosin saattaisin kyllästyä jo sitä ennen, toisin kuin joku aiheesta tosikiinnostunut. Tosikiinnostavaa sen sijaan olisi päästä aikakoneella edes päiväksi entisaikain asujaksi linnaan. Nyt sitä voi vain kuvitella.

Järven rannassa moottoriveneet houkuttelevat turisteja ajelulle. Ei hassumpi idea, jos olisimme kauemmin Trakaissa. Turhaan näyttävät tänään asiakkaita huutelevan.

Rannan turistimyymäläkojut vetävät veneitä enemmän ihmisiä puoleensa. Meripihkakorut ovat halpoja. Rannerenkaan saa jopa muutamalla eurolla.

Takaisin Vilnaan bussilla ajellessamme sama nauha on kuunneltavissa kuin tullessa. Kertaus on oppimisen äiti.