Kirjoitukset avainsanalla säveltäjä Toivo Kuula

Saatat heti ihmetellä, miksi tässä on joidenkin Taikinamäkien  haudasta kuva. Et ehkä tiedä, että nämä ovat säveltäjä Toivo Kuulan isovanhemmat. Ahah, saatat sanoa, mutta miksi sinä niistä kirjoitat.

Odotahan, minulla on hyvä selitys.

Vanhempieni hauta Alavuden hautausmaalla on Taikinamäkien haudan vieressä. Kuusi vuotta sitten edesmennyt sisareni rupesi aikoinaan, ties jo koska, laittamaan kukkia myös Taikinamäen haudalle, kun sitä ei näyttänyt kukaan hoitavan. Sisareni jälkeen minä hoitelen vanhempiemme hautaa, paikkaseudulla asuvan langon tarvittaessa avustaessa. Siispä olen siskoni jäljissä jatkanut myös viereisen haudan hoitamista. Muu ei tietenkään olisi tullut kysymykseenkään.

Kun laitoin tänä vuonna hautoja kesäkuntoon, päätin tarkistaa hataria muistikuviani Kuulasta.

Toivo Kuulan vanhemmat olivat Matti Kuula (s. 1854), syntyisin Töysästä, ja hänen vaimonsa Susanna, syntyisin Alavudelta. Lapsia syntyi kaikkiaan kahdeksan, Toivo Timoteus heistä vanhimpana. Neljä lapsista kuoli pienenä. Matti Kuulan sukunimi oli aikaisemmin torpan mukaan Taikinamäki, Kuula- nimen hän sai liityttyään Suomen kaartiin 1872. Matti oli paitsi sotilas, myös herätyssaarnaaja. Poikansa mukaan hän oli ennen lestadiolaisuutta ”paha juoppo ja naismies”. Matti Kuulaa on kuvattu raamikkaaksi, komeaksi ja komean parran omaavaksi mieheksi. Valokuvat todistavat sen oikeaksi. Poika Toivoa sitä vastoin kuvataan pienikokoiseksi.

Entä sitten isovanhemmat, joiden hauta on Alavuden hautausmaalla? Erkki Heikinpoika Taikinamäki oli syntyisin Töysästä. Puoliso oli Kaisa Markuksentytär Vuoriniemi Alavudelta. Lapsia oli kaksi, Matin lisäksi Maria. Eipä heistä juuri löydy netistä muuta tietoa. Hautakiven mukaan Erkki oli vuonna 1901 kuollessaan 73 vuotias. Vaimo Katariina kuoli 76 vuotiaana. Ja kappas vain. Vaimo oli miestään kahdeksan vuotta vanhempi.

Kuula syntyi virallisen tiedon mukaan Vaasassa 7.7.1883. Perimätiedon mukaan hän olisi kuitenkin syntynyt Alavudella, kun hänen Alavuden Sydänmaalta oleva äitinsä oli siellä vierailemassa. Syntymäsaunassa Vehkakoskella on siitä muistolaatta. Alavus on ominut Kuulan muutenkin itselleen. Keskustan risteyksestä alkava yksi tie on nimeltään Kuulan tie. Siitä kun lähtee posottamaan, niin voi ajella vaikkapa ensi alkuun Peräseinäjoelle.

Risteystä kutsutaan Kuulan risteykseksi. Siinä nimittäin pönöttää Toivo Kuulan patsas. Kuula katselee siinä mietteissään entistä Säästöpankin kaunista kivitaloa, joka on tien vasemmalla puolella. Tien oikealla puolella on Lompsalinnaksi ristitty asuintalo. Aikoinaan sieltä saattoivat asunnon hankkia, jos eivät nyt ihan isot rikkaat, niin ainakin kohtuuhyvin toimeen tulevat. Sinne Kuulalla ei olisi ollut asiaa. Rahasta oli usein pula.

Taidekeskus Harriin on avattu vuonna 2010 säveltäjä Toivo Kuulalle omistettu pysyvä näyttely. Hämärän muistikuvani mukaan olen minäkin siinä huoneessa käynyt. Taidekeskus on nyt tilapäisesti suljettu remonttia odottellessa. Sen puinen, valkoinen, iso talo tuo kyllä jo kuuskutosta ohi ajaessanikin mieleen monia muistoja. Se oli aikoinaan seurakuntatalona ja siellä kävin tyttökerhossa. Myöhemmin se oli ainakin kunnan virastotalona, jossa isänikin työskenteli. On se saattanut ennen taidekeskusta olla vielä vaikka minä.

Alavuden valtuustosalissa on nähtävänä Toivo Kuulan kuolinnaamio. Sitä en ole nähnyt, mutta uskon, kun sanotaan. Ellei kaikki edellä kerrottu todista Kuulan alavutelaisuudesta, niin mikä sitten?

Kuula kuoli jo 34 vuotiaana Viipurissa pari viikkoa haavoittuneena tuskia kärsittyään. Syynä oli jääkärien kanssa Seurahuoneella alkanut humalaisten riita. Yltiöpäinen ja änkkäpäinenkin suomalaisuuden ja suomen kielen kannattaja Kuula vaati ruotsia puhuvaa jääkäriä puhumaan suomea. Tästä syntyi porukassa ensimmäinen kiihkeä riita. Seuraava riita saatiin aikaiseksi siitä, voittivatko sodan jääkärit ja saksalaiset vai suomalaiset ja suojeluskuntalaiset.  Alkoi nyrkkitappelu, jossa Kuula otti esiin puukkonsa, alkoi huitoa sillä ja sai raapaistua haavan yhden jääkärin niskaan. Se synnytti jääkäreiden kostonhalun. Pakeneva Kuula saatiin ulkona kiinni ja häntä ammuttiin päähän. Elettiin sisällissodan loppumisen aikoja toukokuussa 1918. Täysin turha kuolema. Mutta turhia kuolemia silloin oli paljon muitakin. Ja viinapäissä tappamisia on yleensäkin ihan riittämiin.

Nuorena Kuula haikaili paitsi musiikin pariin, myös merille. Isä taas toivoi esikoispojastaan pappia. Kuula ehti lyhyen elämänsä aikana säveltää paljon monenlaista musiikkia, parisataa teosta. Saattaa olla, että itsekin olen astellut alttarille hänen häämarssinsa sävelin. Saattaa olla, saattaa olla olematta. Kuka näitä vanhoja tarkasti muistaa. Häämarssin Kuula sävelsi toisen vaimonsa Alman siskon häihin. Tosin silloin Alma oli vasta salainen rakastettu ja virallisesti vain ystävä. Kuulan Aamulaulu ”Kaiu kaiu lauluni”, on minulle hyvinkin tuttu. Aika usein kuulee myös hänen Syystunnelma- lauluaan, monista muista puhumattakaan. Nämä mainitut yksinlaulut Kuula on säveltänyt uransa alussa.

Toivo Kuula oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen vaimo oli Rauha Maria Cecilia Nelimarkka (Silja Valo). He olivat virallisesti naimisissa kahdeksan vuotta, joskin yhdessä asumista kesti tuskin paria vuotta. Pari rakastui jo kouluaikoina ja ainakin Kuula koki sen olevan ikuista rakkautta. Osaksi tämän rakkauden takia Kuula hylkäsi merimieshaaveet. Avioliitto solmittiin, kun morsian oli raskaana. Kuula kirjoitti ystävälleen, että avioliitto solmittiin vanhempien pakotuksesta, ei hänen tahdostaan. ”Ikuinen rakkaus” oli jo ilmeisesti silloin kylmennyt. (Eipä ollut Kuula silti ensimmäinen eikä viimeinen, jonka ikuinen rakkaus on ollut lyhyenlainen.) Onneton avioelämä johtui Kuulan mukaan siitä, että vaimo ei ollut musiikkia ymmärtävä eikä rakastava. Heidän tyttärensä Aune kuoli parin kuukauden iässä.

Helsingin musiikkiopistossa opiskellessaan Kuula tapasi laulaja Alma Silventoisen. Heistä tuli ystävät ja rakastavaiset. Seurustelua yritettiin peitellä, koska Kuula oli naimisissa. Neljä viimeistä elinvuottaan Kuula ehti olla naimisissa Alman kanssa avioeron astuttua voimaan. Monet yksinlaulut on sävelletty nimenomaan Almalle ja ennen kaikkea hänen esitettäväkseen. He pitivät jatkuvasti yhteiskonsertteja.

Toivolla ja Almalla oli yksi tytär Sinikka Kuula-Marttinen, josta tuli pianotaiteilija. Musikaalisuus siis jatkui suvussa. Toisesta lapsenlapsestakin tuli pianisti.

Kuulan isovanhempien hautalaatta oli vuosikymmenten saatossa mennyt aika huonoon kuntoon. Lankoni, sen edesmenneen sisareni mies, otti muutama vuosi sitten sen kuntoon saattamisen asiakseen. Hän sanoi tarvittaessa vaikka itse maksavansa kunnostuksen. Lieneekö motivaattoreina olleet musikaaliset lapset, joista yksi on ammattimuusikkona Saksassa? Alavus-seura lupautui kuitenkin maksamaan kunnostuksen.

Alavudella on järjestetty kaksi kertaa Toivo Kuula- laulukilpailut, jossa kilpailijat esittävät Kuulan tuotantoa. Tämänvuotinen kilpailu on peruttu koronan takia. Ensi vuoden kilpailupäivät on jo julkaistu.

Ensi vuoden elokuussa siis Alavudelle. Käypä samalla tutustumassa Toivo Kuulaan Harrin taidekeskuksessa ja katsastamassa isovanhempien hauta. Ja vähintäänkin, tervehtimässä itse maestroa keskustan risteyksessä.

**************************************************************************************************************

Sinikka Kuula- Marttinen, joka isänsä kuollessa oli vasta vuoden vanha, kirjoitti vuonna 1968 kirjan äitinsä Alman päiväkirjoista Virta venhettä vie: päiväkirja vuosilta 1901-1919.

Toivo Kuulasta on kirjoitettu myös seuraavat kirjat:

Tuomi Elmgren-Heinonen. Toivo Kuula: elämäkerta. 1938.

Juhani Koivisto. Tuijotin tulehen kerran: Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. 2008.

Juhani Koivisto. Tähtiin kirjoitettu: Toivo Kuulan ja Alma Silventoisen vaikeat ajat ja lyhyt onni. 2018. Tämä on uudistettu ja paranneltu painos edellisestä Koiviston kirjasta. Voin kertoa, että kirjan 500 sivua ovat todella mielenkiintoista luettavaa. Sieltä löydät paljon tietoa niin Kuulan sävellystöistä kuin ihmissuhteista ja erityisesti toki Toivon ja Alman suhteesta.

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat