Kirjoitukset avainsanalla Helsingin kirjamessut

Ihminen taitaa olla, tai ainakin minä olen, osaksi tapojeni orja. En edes muista monennenko kerran olen taas Pasilan Messukeskuksessa Helsingin Kirjamessuilla. Ja aina torstaina, vaikka messut kestävätkin torstaista sunnuntaihin.

Miksi siis torstai? Luotan sananlaskuun: Torstai on toivoa täynnä. Yksi toive on, että silloin messuvieraita ei ole niin ruuhkaksi asti kuin loppuviikosta. En erityisemmin rakasta selviytymistaistelua älyttömissä ihmisvirroissa. Toiveideni mukaan torstaipäiviltäkin on aina löytynyt riittävästi ihmeteltävää. Jopa ostettavaa.

Joka vuosi pysähdyn saliin mennessä portailla tähän kohtaan ja otan kuvan. Mitä sanoinkaan itsestäni tapojen orjana? Tämä näkymä antaa itselleni kihelmöivän alkusoiton kirjamaailmaan.

Torstai ei petä, tänäänkään. En jonota, en jää edes ilman istumapaikkaa lavojen edessä jotain kirjailijaa kuuntelemaan mennessäni. Etupenkissä saattaa aina olla tilaa.

Joskus kirjavuoria katsellessani ihmettelen, minne kaikki lopultakin myymättä jääneet joutuvat? Kaatopaikalle? Sitäkin enemmän ihmettelen monia tuotteita, joita täällä kirjojen ohella kaupataan. Valamon luostarinkyltin alla lienee tarjolla kirjoja vai mitä? Jäi tarkistamatta. Mutta tuleeko joku ihan oikeasti Kirjamessuille ostamaan sänkyä? Kyllä kai sitten, koska niitä täällä vuodesta toiseen esitellään. Jäipä se kysymättä sängyn esittelijältä.

Kun samaan kellon aikaan on eri lavoilla paljon, erilaista  ohjelmaa, on toisinaan vaikea tehdä valintaa.

Kello 15.30 valintani on selvä. Lastenpsykiatri, lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen. Häneltä olen lukenut monia, monia alan kirjoja ja haastatteluja. Olenpa tainnut joskus olla hänen luennollaankin. Ihan jokaisessa pikku kohdassa en aina ole ollut samaa mieltä hänen kanssaan, mutta laajasti ottaen kyllä.

Kruunuhaan lavalla siis Jari Sinkkonen, haastattelijanaan Anja Snellman.

Tiedetori: Psykoterapiat -  Huteja ja osumia.

Alkajaisiksi Snellman onnittelee Sinkkosta pari tuntia sitten syntyneestä lapsenlapsesta, tytöstä. Kyseessä ei ole Sinkkosen ensimmäinen lapsenlapsi, tiedän, mutta tärkeä toki.

Sitten Snellman luettelee Sinkkosen ansioita tämän yli 40 vuotta kestäneen uran aikana. Nykyään 73-vuotias mies on elämässään ehtinyt paljon- ja taitaa vielä tulevaisuudessakin ehtiä.

”Mitä hutit ovat?” kysyy haastattelija. Sinkkosen mukaan huteja tulee, kun fanaattisesti uskotaan johonkin ideaan, terapiasuuntaan. Se on teoreettista kapea-alaisuutta. Hän mainitsee muun muassa Jari Wahlströmin ja Mikael Leimanin (latojan huomautus: he ovat psykologian emeritusprofessoreita),  jotka on vieneet eteenpäin ”integraation soihtua”.     ”Pitää katsoa potilasta, mitä hän tarvitsee ja soveltaa temput siihen.” Eli siis terapeutin on syytä käyttää tarvittaessa laajasti eri terapiasuuntausten oppeja. Just näin, sanon minäkin, vaikka en opillisesti olekaan Sinkkosen levelillä.

Tutkimusten mukaan terapiassa on tärkeintä, että vuorovaikutussuhde asiakkaan ja terapeutin välillä toimii. Toissijaista on terapiasuuntauksen merkitys. ”Kun menetelmät kehittyvät, tullaan löytämään eroja, millainen terapia sopii mihinkin ongelmiin,” uskoo Sinkkonen.

Haastattelijan kysyessä Sinkkonen myöntää, että runsas terapiapuhe voi lisätä liikaa itsetutkiskelua. Hän kritisoi liiallista ahdistuspuhettakin. Nuori voi kertoa olevansa ahdistunut ensi viikon matikankokeista. ”Nuorelle on syytä kertoa, että ei hän ole ahdistunut. Häntä jännittää. Luonnollinen juttu”.

”Elämässä kaikenlaista tulee vastaan. Siitä vaan eteenpäin, ei vikistä ja kitistä joka asiasta!” Ohoh! Onpa aika kärkevä kommentti! Siitä huolimatta tämä on kyllä mielestäni sovitettavissa osaan kitinöitä.

Tärkeää on katsoa kriittisin silmin ympäristöä, jossa lapsi tai nuori elää. Keskeneräinen keskushermosto ei kestä ärsyketulvaa.

Sinkkonen kiittelee matalan kynnyksen tuen olemassaoloa: chatit, kouluterveydenhuolto, koulukuraattorit ja - psykologit. Ne ovat ensiarvoisen tärkeitä. Kunhan vain saataisiin niihin tarpeeksi virkoja ja työntekijöitä, lisään minä mielessäni.

Tämän tolkun miehen puheiden innoittamana ostan hänen kirjansa messuhintaan. Saan siihen vielä hänen omistuskirjoituksensa. Ihan ilman vikinöitä.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tästä on tullut itselleni jo tapa, osallistua pohjoismaiden suurimpaan kirjatapahtumaan. Menen Helsingin syksyisille kirjamessuille heti avajaispäivänä, torstaina. Juu, tiedän, että kuumimmat nimet eivät esiinny useinkaan vielä silloin. Ei haittaa, kirjatunnelmaan pääsen hyvin. Sitä paitsi, ihmisiä ei useinkaan ole silloin tungokseen asti. Se sopii minulle.

 

1.  NINA HONKANEN

”Tapaan” Töölö-lavalla muun muassa Nina Honkasen. Honkasesta en oikeastaan tiedä muuta kuin, että hän nykyään on näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin puoliso. Sitäkään en olisi tiennyt, ellei heistä olisi ollut jossakin lehdessä parisuhdehaastattelua.

Annina Holmberg haastattelee Honkasta tämän kirjasta Sinisiä unia – ja mitä muuta olen saanut äitinä nähdä (Kirjapaja). Tämä kirjan aihepiiri se itseäni äitinä kiinnostaa.

Heti alussa käy ilmi, että Honkaselle äidin rooli on ollut ja on hänen vaivattomin roolinsa. Vanhemmuudessa hän ei ole kokenut päänsä lyömistä seinään, mitä ikinä se hänelle sitten olisi tarkoittanutkaan. Lapsia, kaikki poikia, hänellä on neljä. Ensimmäisen hän sai 19-vuotiaana ja nuorimman 41- vuotiaana. Äidiksi tuleminen oli hänelle selkeää. Nuorinta lukuun ottamatta kaikki ovat jo omillaan.

Kuuntelen hiukan ihmeissäni ja vähän kateellisena hänen jutteluaan. Siis tarkoittaako hän, että hän ei ole koskaan, missään lasten ikävaiheessa, kokenut neuvottomuutta siitä, miten toimia? Onko hänellä sellainen tunne, että hän on saanut ”hyvän todistuksen” vanhemmuudesta? Eikö hän tekisi mitään toisin, jos joutuisi uudelleen aloittamaan alusta vanhempana? Jos, niin sitten hän on ensimmäinen tuntemani äiti, joka kokee näin. Voin tietysti tehdä vääriä tulkintoja.

Itselläni ei ole kuin kaksi lasta, molemmat tyttöjä. Toisen sain 21-vuotiaana, toisen 41-vuotiaana. Voi voi! Monesti olen tuntenut neuvottomuutta. Löydän hakemattakin monta asiaa ja tilannetta, jossa olisi ollut syytä toimia toisin. Tämä siitäkin huolimatta, että tyttäret ovat rakkaita, kutakuinkin täyspäisiä, fiksuja, empaattisia ja elämässä hyvin pärjänneitä. Jälkiviisaus toki onkin se paras viisauden laji. Minun lienee syytä lukea kirja. Jospa sieltä saan vinkkejä, myöhäsyntyisiä tosin, miten vaivattomasti vanhemmuus hoidetaan.

Honkanen tuntee suurta myötätuntoa miesoletettuja kohtaan. Hänen mukaansa me naiset jyräämme miehiä siitä, että he ovat miehiä. Se puolestaan estää dialogin, joka on kaiken yhteistyön ytimessä. Hän kertoo esimerkin tilanteesta, jossa nuorelle miehelle on sanottu, että hän ei voi osallistua keskusteluun, koska on valkoihoinen heteromies. On suoristamisen paikka, sanoo Honkanen.

Tässä asiassa olen vilpittömästi samoilla linjoilla hänen kanssaan. Jään odottamaan, että tolkku näihinkin asioihin palaa.

Kirjamessuilla voi viisastua monella lailla. Nyt tiedän, että Honkanen on kirjoittanut esimerkiksi romaaneja. Viimeiset kahdeksan vuotta hän on kirjoittanut kirjaa: Kirjeitä Putinille. Tulossa on elokuvakäsikirjoitus ja telkkariin sarja. Tekijänainen siis.

 

2. RONI BÄCK

”Suomituben supertähteä” (nimitys ohjelmasta) Roni Bäckiä en ole kuuntelemassa. Hän kertoi kirjastaan Matkani somen huipulle (Otava). Sitä vastoin seuraan sivusta (omaa ohjelmaani kuunnellessani), kun hän jakaa nimmareita ja kaveriselfieitä esiintymisensä jälkeen. Pyytäjiä on jonoksi asti, kaljapullonkokoisista teineihin.

Itse asiassa Bäckiä olisi varmaan ollut mielenkiintoista kuunnella. Olisin päässyt oman boxini ulkopuolelle. Millaista mallia ja millaisia ohjeita hän mahtaa antaa nuorille, joita messuilla on koululuokittain? Mitä elämässä kannattaa tavoitella? Supertähteyttä? Sen olen kyllä jo aikaisemmin ymmärtänyt, että hän on monelle ehdoton esikuva.

 

3.    DANIEL KALEJAIYE

Konstaapeli Daniel tässä, moro (Lasten keskus) Tämä on siis Daniel Kalejaiyen kirjan nimi. Siinäkään tapahtumassa Töölönlahden lavalla en ollut. Sympatiseeraan silti Danielia sen perusteella, mitä olen lukenut hänen toiminnastaan netissä nuorten hyväksi. Vieläkin harmittaa, että en ohi kulkiessani käynyt häntä siitä kiittämässä. Joten tässä tulee: Hyvää työtä, Daniel! Jatka samalla linjalla!

 

 

 

Juha ja Teemu. Juha Hurme ja Teemu Keskisarja.

Kaksi terävää ja sanavalmista miestä samalla lavalla. Polttopiste on tällä kertaa Hurmeessa, jota Keskisarja haastattelee Helsingin Kirjamessuilla.

Hurmeelta on ilmestynyt Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ”suomennettuna”. Itse Hurme puhuu kääntämisestä. Hän on poistanut sieltä vanhanaikaisia, vaikeita sanontoja, joiden merkitys ei aukene nykyihmiselle. Tarkoitus on, että uusi versio tavoittaisi paremmin lukijoita, nuoriakin.

Hurme väittää kirjoittavansa kirjojaan itselleen. Hän ohjaa Jyväskylään Seitsemän veljestä näytelmän ja tarvitsi kuulemma tätä kirjaa itselleen. Tämä uusi versio on se, miten itse kirjaa lukee. ” Itte oon lukenu sitä innoissani. Se on tosi hyvä”. Kyllä totuuren aina sanua saa, sanois pohojalaanen. Enpä ota tuohon hyvyyteen mitään kantaa, kun en ole kirjaa vielä lukenut.

Keskisarja kysyy, mikä oli työssä haastavinta. ”Ei ollut mitään vaikeeta. Oli riemullinen tehtävä.”

Tehtävän riemullisuus pohjaa ehkä siihenkin, että Hurme on varsinainen Seitsemän veljestä- kirjan fani. ” Tää on ikuinen nuorisoromaani, aivan universaali. Voiko hipinpää olla kuin muuttaa metsään.”  Hän on lukenut kirjan 40 kertaa. ”Luin 11-vuotiaana ensi kerran. Nyt 62 vuotiaana ilahdun yhtä paljon. Kirjassa on mahtavat naisroolit. Nainen on ihminen siinä kuin mieskin. Se oli 1800-luvulla epätavallista.”

Itse olen tainnut lukea kirjan kaksi kertaa. Ensin koulussa (josta en juuri mitään muista) ja toisen kerran lukupiiri Käpysissä ehkä pari vuotta sitten. Yllätyin silloin, että jopa tykkäsin näistä veijareista ja kirjasta. Noin keskinkertaisesti. Pari näytelmää olen myös nähnyt. Olenko tällä kokemuksella jo puolifani?

Keskisarja tiedustelee, onko Hurme muuttanut tekstiä korrektiimpaan suuntaan. ”Olen kääntäjä,” vastaa Hurme. ”Kääntäjän etiikka vaatii, että mitään sävyä ei saa muuttaa.”

Välimerkkejä Hurme poisti ihan urakalla. Puolipisteet ”lensi helvettiin”. Kahden sivun verran putosi turhia muttia. ” Ne ovat käynnistyksiä, että saa kynän suihkimaan.” Alkuperäisessä teoksessa oli kolmen sivun verran pilkkuja. ” Äijä pani pilkun joka paikkaan.” Siis poistoon.

Voiko suomen kieli selvitä englannin paineessa, haluaa Keskisarja tietää. Hurme näkee suomen suurena, viiden miljoonan ihmisen hyvinvoivana kielenä. "Suomen kieli kestää mitä vaan. Sä Teemu voit rauhottua." Huolta hänellä on sen sijaan saamen ja suomen ruotsin säilymisestä. Mieleeni tulee Hurmeen laittamaton sanonta Finlandiapalkinnon kiitospuheessa vuonna 2017: Opetelkaa ruotsia juntit!  

Tätä intomielistä, poikamaista Hurmetta olisin kuunnellut kauemminkin kuin sen noin 20 minuuttia, jonka esitykset Kirjamessuilla kestivät.

Kohtaan Hurmeen vielä kustantajan osastolla, jossa häntä vielä lyhyesti haastatellaan. Sen jälkeen hän signeeraa teoksiaan. Hurme lupaa kirjoittaa runon jokaiselle, joka ostaa tämän uuden kirjan lisäksi hänen viime vuonna ilmestyneen Suomi-kirjansa.

Kysyn, olisiko mahdollista, että hän kirjoittaisi minulle puoli runoa, vaikka en Suomi-kirjaa ostakaan. Kerron kuitenkin ostaneeni aikoinaan Finlandiapalkitun Niemi-kirjan ja olenhan sentään Tampereelta (kuten Hurmekin). Iloisesti virnistäen hän kirjoittaa puolikkaan runon: Kun vettä sato, niin kaivoimme matoja. Ja vieläpä lukee sen minulle ääneen. Selvää Nobelrunoilija-ainesta.

Ai että. Mä sitten tykkään tästä Hurmeen Juhasta! Etten suorastansa rakastaisi! Tykkäänkö myös hänen käännöksestään Seitsemästä veljeksestä? Se jää nähtäväksi.

 

"Olen raato, joka pyörätuolilla tuodaan”, toteaa kirjailija Jörn Donner heti alkajaisiksi. Kesäinen keuhkokuume vielä vaikuttaa kuntoon. Helsingin Kirjamessuilla on alkamassa Donnerin haastattelu hänen uuden kirjansa Viimeinen taisto pohjalta.

Jos ruumis on heikko, niin henki taitaa olla vielä 86-vuotiaalla koko lailla vahva. Pienet piikit lentelevät kuin ennen vanhaan. Osa meistä yleisöstä kuulee vain lähinnä Donnerin äänen. Edessä on läppäri pöydällä, joka estää näkyvyyttä. Haastattelijan moka!

Kas tällä lailla Donner vastaa haastattelijan kysymyksiin.

Miksi kirjoitat?   

- Kirjoitan kokemuksia vanhenemisesta. Täälläkin on yleisössä yli 70-vuotiaita, joilla on sairauksia.

-  Minulla on läppä sydämessä, aorttaläppä. Se maksaa helvetisti rahaa, mutta sain sen ilmaiseksi.

Julkisuus?

·     Suomen Kuvalehti on Suomen huonoin viikkolehti. Nuori tyttö oli otsikoinut jutun kirjastani: Eläkeläisen höpinää.

·     Oli aivan inhottava kokemus tulla houkutelluksi Lappiin leiritulelle ja vielä Lenitan kanssa. (Kirjassa hän toteaakin suorasukaisesti: ” En voi sietää Lenitaa”.)

·     Esa Saarinen kirjoitti kirjan minusta. Se oli aivan höppänää.

·     Ruotsalaiset tekivät minusta tv-ohjelman. Oli täyttä peetä. En kyllä nähnyt sitä, mutta näin kerrottiin.

·     Kirja minusta on tekeillä, johon en itse osallistu. Jospa voisin olla lukematta näitä lukuisia kirjoja itsestäni. Liittykää vaan joukkoon ja kirjoittakaa kirjoja minusta, jos saan olla niitä lukematta.

Käsitys itsestä?

·     Itse tiedän parhaiten itsestäni. En ole ollut mikään bestseller-kirjailija. Kirjat myyvät joitakin tuhansia. En odota kirjojani sydän pamppaillen. Voihan olla, että kuolen tähän lavalle.

Millaista vanheneminen on?

·     Minulla on henkilökohtainen valmentaja, 27-vuotias nuori mies, jolta kysyin, että miltä näytän. Kuolemaltako? Mies vastasi: Ei nuorukaisen näköinen, mutta ilmeisesti hengissä.

·     Olen manodepressiivinen: toisena päivänä maaninen, toisena depressiivinen.

Millaista aikaa elämme?

·     Olen ylpeä, että olin eduskunnassa äänestämässä EU:hun liittymisestä. On tapahtunut suurta vapautumista, vaikka on ollut takapakkejakin. Olen optimisti.

·     Mulla on yhteiskuntakriittinen tausta. Olen radikaali. Haukuin edellisessä kirjassa edellisen hallituksen. Olisi syytä haukkua nykyhallituskin, mutta se ei ehtinyt kirjaan.

·     Elämme mielenkiintoista aikaa. On hauska elää. On helvetin ikävä kuolla siitä pois.

Ilmastonmuutos?

·     Uskon ihmisten kekseliäisyyteen. On ihmisiä, jotka tekevät hartiavoimin töitä.

Millainen kulttuurin tila on Suomessa?

·     Siedettävä. Poliittiset päätökset tehdään poliittisen päätöksen kautta, ei kulttuurin kautta.

Seuraavat kirjalliset työt?

·     Seuraava kirja on ohut. Olen skannannut 60:n vuoden passit.

·     Olen saanut Mannerheimin kirjeet, jotka hän on kirjoittanut viimeiselle niin sanotulle tyttöystävälleen. Julkaisen niistä jotakin.

 

Vastaukset eivät todellakaan ole mitään takapaksua löpinää, vaan donnerilaista vinoilua. Virkistävää.

 

Haastattelun jälkeen Donner menee signeeraamaan kirjojaan. Minäkin ostan kommunisminpunaisen (?) 175-sivuisen kirjan kahdella kympillä ja asetun jonon jatkoksi.

Katselen, miten Donner ystävällisesti hymyilee ihmisille heiltä kirjan saadessaan ja takaisin antaessaan. En muista koskaan televisiossa (sattumoisin en olekaan häntä muuten tavannut) nähneeni hänen hymyilevän. Minulla on muistikuva yrmeäilmeisestä, vähän ylimielisesti näkemyksiään heittelevästä, tuolissa röhnöttävästä Jörn Donnerista. Taitaa olla vähän yksipuolinen kuva. Tykkään tästä hymypojasta enemmän.

Kun vuoroni tulee, sanon, että en halua omistuskirjoitusta, kun en tiedä, pidänkö kirjan itse. Mutta, jos hän voisi kirjoittaa siihen kuitenkin jotakin ajatusta. ”Hyvää jatkoa!” hän kirjoittaa. Se on minusta hyvä ajatus. Etenkin, kun Donner kirjan takaisin antaessaan katsoo kauniisti silmiin ja hymyilee.

Aloitan kirjan lukemisen jo kotimatkalla junassa. Siellä on monia aika kutkuttavia ajatuksia ja heittoja. Ihan kuin Jörn Donnerilta voi odottaa.

Etenkin päiväkirjamerkinnöissä vuosilta 2017 ja 2018 tulee esiin myös mies vanhuuden vaivoineen ja monine sairauksineen. Eipä mikään ihme, että 86-vuotiaalla on sairauksia. Donner luettelee pitkän listan sairauksistaan, vakavimpina varmaankin keuhkosyöpä ja keuhkoahtaumatauti. On väsymystä, on huimausta, on jaksamattomuutta, on PET-kuvauksia ja verikokeita. On noloja tilanteita vaivoista johtuen yleisillä paikoilla. On tarkoituksettomuuden tunnetta ja erillisyyden tunnetta ihmisten seurassakin.  On kuitenkin oma Personal Trainer ja soutulaite ilmeisen ahkerassa käytössä, ainakin vuonna 2018. Hyvää mieltä tuo perhe ja etenkin pojat.

Jörn Donner. Kaikista vaivoistasi huolimatta tahi juuri siksi, minä toivotan sinullekin Hyvää jatkoa!

 

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat