Kirjoitukset avainsanalla Helsingin kirjamessut

"Olen raato, joka pyörätuolilla tuodaan”, toteaa kirjailija Jörn Donner heti alkajaisiksi. Kesäinen keuhkokuume vielä vaikuttaa kuntoon. Helsingin Kirjamessuilla on alkamassa Donnerin haastattelu hänen uuden kirjansa Viimeinen taisto pohjalta.

Jos ruumis on heikko, niin henki taitaa olla vielä 86-vuotiaalla koko lailla vahva. Pienet piikit lentelevät kuin ennen vanhaan. Osa meistä yleisöstä kuulee vain lähinnä Donnerin äänen. Edessä on läppäri pöydällä, joka estää näkyvyyttä. Haastattelijan moka!

Kas tällä lailla Donner vastaa haastattelijan kysymyksiin.

Miksi kirjoitat?   

- Kirjoitan kokemuksia vanhenemisesta. Täälläkin on yleisössä yli 70-vuotiaita, joilla on sairauksia.

-  Minulla on läppä sydämessä, aorttaläppä. Se maksaa helvetisti rahaa, mutta sain sen ilmaiseksi.

Julkisuus?

·     Suomen Kuvalehti on Suomen huonoin viikkolehti. Nuori tyttö oli otsikoinut jutun kirjastani: Eläkeläisen höpinää.

·     Oli aivan inhottava kokemus tulla houkutelluksi Lappiin leiritulelle ja vielä Lenitan kanssa. (Kirjassa hän toteaakin suorasukaisesti: ” En voi sietää Lenitaa”.)

·     Esa Saarinen kirjoitti kirjan minusta. Se oli aivan höppänää.

·     Ruotsalaiset tekivät minusta tv-ohjelman. Oli täyttä peetä. En kyllä nähnyt sitä, mutta näin kerrottiin.

·     Kirja minusta on tekeillä, johon en itse osallistu. Jospa voisin olla lukematta näitä lukuisia kirjoja itsestäni. Liittykää vaan joukkoon ja kirjoittakaa kirjoja minusta, jos saan olla niitä lukematta.

Käsitys itsestä?

·     Itse tiedän parhaiten itsestäni. En ole ollut mikään bestseller-kirjailija. Kirjat myyvät joitakin tuhansia. En odota kirjojani sydän pamppaillen. Voihan olla, että kuolen tähän lavalle.

Millaista vanheneminen on?

·     Minulla on henkilökohtainen valmentaja, 27-vuotias nuori mies, jolta kysyin, että miltä näytän. Kuolemaltako? Mies vastasi: Ei nuorukaisen näköinen, mutta ilmeisesti hengissä.

·     Olen manodepressiivinen: toisena päivänä maaninen, toisena depressiivinen.

Millaista aikaa elämme?

·     Olen ylpeä, että olin eduskunnassa äänestämässä EU:hun liittymisestä. On tapahtunut suurta vapautumista, vaikka on ollut takapakkejakin. Olen optimisti.

·     Mulla on yhteiskuntakriittinen tausta. Olen radikaali. Haukuin edellisessä kirjassa edellisen hallituksen. Olisi syytä haukkua nykyhallituskin, mutta se ei ehtinyt kirjaan.

·     Elämme mielenkiintoista aikaa. On hauska elää. On helvetin ikävä kuolla siitä pois.

Ilmastonmuutos?

·     Uskon ihmisten kekseliäisyyteen. On ihmisiä, jotka tekevät hartiavoimin töitä.

Millainen kulttuurin tila on Suomessa?

·     Siedettävä. Poliittiset päätökset tehdään poliittisen päätöksen kautta, ei kulttuurin kautta.

Seuraavat kirjalliset työt?

·     Seuraava kirja on ohut. Olen skannannut 60:n vuoden passit.

·     Olen saanut Mannerheimin kirjeet, jotka hän on kirjoittanut viimeiselle niin sanotulle tyttöystävälleen. Julkaisen niistä jotakin.

 

Vastaukset eivät todellakaan ole mitään takapaksua löpinää, vaan donnerilaista vinoilua. Virkistävää.

 

Haastattelun jälkeen Donner menee signeeraamaan kirjojaan. Minäkin ostan kommunisminpunaisen (?) 175-sivuisen kirjan kahdella kympillä ja asetun jonon jatkoksi.

Katselen, miten Donner ystävällisesti hymyilee ihmisille heiltä kirjan saadessaan ja takaisin antaessaan. En muista koskaan televisiossa (sattumoisin en olekaan häntä muuten tavannut) nähneeni hänen hymyilevän. Minulla on muistikuva yrmeäilmeisestä, vähän ylimielisesti näkemyksiään heittelevästä, tuolissa röhnöttävästä Jörn Donnerista. Taitaa olla vähän yksipuolinen kuva. Tykkään tästä hymypojasta enemmän.

Kun vuoroni tulee, sanon, että en halua omistuskirjoitusta, kun en tiedä, pidänkö kirjan itse. Mutta, jos hän voisi kirjoittaa siihen kuitenkin jotakin ajatusta. ”Hyvää jatkoa!” hän kirjoittaa. Se on minusta hyvä ajatus. Etenkin, kun Donner kirjan takaisin antaessaan katsoo kauniisti silmiin ja hymyilee.

Aloitan kirjan lukemisen jo kotimatkalla junassa. Siellä on monia aika kutkuttavia ajatuksia ja heittoja. Ihan kuin Jörn Donnerilta voi odottaa.

Etenkin päiväkirjamerkinnöissä vuosilta 2017 ja 2018 tulee esiin myös mies vanhuuden vaivoineen ja monine sairauksineen. Eipä mikään ihme, että 86-vuotiaalla on sairauksia. Donner luettelee pitkän listan sairauksistaan, vakavimpina varmaankin keuhkosyöpä ja keuhkoahtaumatauti. On väsymystä, on huimausta, on jaksamattomuutta, on PET-kuvauksia ja verikokeita. On noloja tilanteita vaivoista johtuen yleisillä paikoilla. On tarkoituksettomuuden tunnetta ja erillisyyden tunnetta ihmisten seurassakin.  On kuitenkin oma Personal Trainer ja soutulaite ilmeisen ahkerassa käytössä, ainakin vuonna 2018. Hyvää mieltä tuo perhe ja etenkin pojat.

Jörn Donner. Kaikista vaivoistasi huolimatta tahi juuri siksi, minä toivotan sinullekin Hyvää jatkoa!

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat