Jouluaattona Aamulehti julkaisi Alma-tutkimuksen tuloksia onnellisuudesta.

Mikäpä sen otollisempi kohta pohtia omaa onnellisuuttaan kuin aattona riisipuuron ja kinkun välissä.

Alla olevassa kuvassa on nähtävissä päätulokset tutkimuksesta.

(Aamulehti 24.12.2016)

Onnellisimpia olivat Savo-Karjalaiset, lapsettomat pariskunnat ja yli 80 000 vuodessa tienaavat. Yli 65- vuotiaat eli eläkeikäiset olivat nuorempia onnellisempia. Heistä puolet ilmoitti olevansa yleensä onnellinen.

Jopa 84 % koki siis olevansa yleensä tai melko usein onnellinen. Aikaisemmissa tutkimuksissa ja vertailuissa eri maiden välillä Suomi on sijoittunutkin maailman onnellisimpiin kansoihin.

Ristiriitaa on sen suhteen, että Suomessa alkoholin suurkuluttajia on runsaasti, masennuslääkkeitä määrätään paljon ja turvatalot täyttyvät etenkin pyhien aikaan. Tätä ristiriitaa tutkijatkaan eivät täysin pysty selittämään.

Mieleeni putkahtaa sosiaalipoliitikko Jeja-Pekka Roosin aikoinaan lanseeraama onnellisuusmuuri-käsite. Vaikka ihminen kokisi itsensä onnettomaksi, hän saattaa muille sanoa toisin. Hän haluaa pitää yllä julkisivua. Muuri on silloin ihmisten välissä. Kun ihminen itse pettää itseään, ei uskalla tunnustaa edes itselleen, että asiat ovat pahasti pielessä ja tunteet oikeasti sen mukaiset, puhutaan sisäisestä onnellisuusmuurista. Näitä muureja löytyy kokemukseni mukaan elävästä elämästä. Selittävätkö ne jotain edellä kuvaamastani ristiriidasta, siihen en uskalla ottaa kantaa.

Tutkimusten mukaan onnellisuudesta vain 10 % selittävät ulkoiset tekijät, kuten tulot ja varallisuus. Jopa iso lottovoitto nostaa onnellisuuden kokemusta vain lyhytaikaisesti, ei pysyvästi. Tätä kaikkien päävoittounelmien vallassa olevien lottoajien on varmaan vaikea uskoa.

Onnellisuudesta noin puolet selittyy perinnöllisillä tekijöillä, kuten esimerkiksi optimismilla. Iso osa, 40 % on ihmisestä itsestään kiinni. Olennaista on, miten esimerkiksi asennoidumme asioihin, millaisia valintoja teemme. Myönteistä näkökulmaa asioihin voi kehittää. Puoliksi tyhjän lasin voi vähitellen ruveta näkemään täydempänä, jos halua muutokseen riittää.

Jonkun mielestä henkilökohtainen onnentunne ei ole tärkeää tässä maailmassa. Olen eri mieltä. Näen sillä olevan laajemminkin merkitystä. Itseensä ja omaan elämäänsä riittävän tyytyväiset esimerkiksi varmasti harvemmin ovat kirjoittelemassa vihaasyökseviä viestejä someen tai komppaamassa niitä.

Psykologian emeritustohtori, "onnellisuusprofessori" Markku Ojanen on tutkimuksissaan päätynyt johtopäätökseen, että yhden ongelman olemassaolo elämässä ei vaikuta olennaisesti onnellisuuden kokemukseen. Sen kanssa pärjää. ”Yleisesti ottaen ihmisillä on myös huikea sopeutumiskyky.” Ongelmien kasaantuessa onnellisuuskin vähenee.

Ojasen lausunto tuo mieleeni pöydänjalkamallin, jolla voidaan kuvata ihmisen hyvinvointia, elämään tyytyväisyyttä ja onnellisuutta.

Neljä pöydän jalkaa voivat koostua terveydestä, työstä/toimeentulosta, perheestä/ystävistä ja omasta itsestä. Riittävän toimintakyvyn mahdollistava terveys, itselle hyvä työ/ riittävät tulot, hyvät perhe- ja ystäväsuhteet ovat onnellisuutta lisääviä. Itseään ei pääse pakoon. Siksi itsensä tunteminen ja hyväksyminen luineen ja karvoineen on ensisijainen pöydän jalka. Itsestään löytää myös asenteet elämään, ihmisiin, asioihin, joilla on iso merkitys onnellisuudessa. Näemmekö vain se, mitä meiltä puuttuu vai enemmänkin sen, mitä kaikkea meillä on.

Kun kaikki pöydän jalat ovat yhtä pitkiä ja yhtä vahvoja, pöytä pysyy hyvin pystyssä. Yhden heikon jalan kanssa tasapaino vielä säilyy. Terveysongelmatkaan eivät siis välttämättä estä onnellisuutta. Kahden jalan pöytä on jo heikoilla.

Koska jokainen meistä elää yhteiskunnan jäsenenä, isommat yhteiskunnassa ja kulttuurissa vaikuttavat asiat ovat tietysti taustalla vaikuttamassa.

Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, on vanha sanonta. Sitä uhmaten uskallan tunnustaa, että kuulun itse tuohon eläkeikäisten yleensä itsensä onnelliseksi kokevaan puolikkaaseen. Terveyteni ja toimintakykyni on vielä hyvä. Eläke riittää sekä leipään että sirkushuveihinkin.

Perhe on minulle tärkeä onnellisuuden antaja. Onnekseni minulla on kaksi fiksua ja empatiakykyistä tytärtä, joihin välini ovat välittömät ja lämpimät. Esikoinen on tuonut perheeseen vävyn, ja mikä parasta, kaksi lastenlasta. He ovat minulle tärkeitä ja minä heille, vaikka välimatka välillämme on pitkä. Miehen kanssa, joka meillä majailee, välillä kalistelemme sapeleita johtuen erilaisuudestamme monissa asioissa. Voin kuitenkin aina luottaa siihen, että hän on tukenani ja kannustaa minua menemään mukaan monenlaisiin juttuihin. Perheen ”kuljetusvastaavana” hän tarvittaessa kuskaa niin minua kuin ystäviäni reissuille tai mihin milloinkin tarvitaan. Eikä marise siitä koskaan. Enpä vaihtaisi häntä kehenkään tuntemaani mieheen. Vanhassa taitaa olla vara parempi.

Ilman ystäviäni ja monia harrastuksia elämäni olisi paljon tyhjempää.

Entäpä suhde omaan itseeni? Jotakin itsestäni lienen oppinut melkein 70:n vuoden aikana. Silti saatan saada itseni kiinni jostain aivan älyttömästä käyttäytymisestä. Yritän kuitenkin opetella yhä enemmän itsemyötätuntoa. Koen olevani riittävän hyvä vikoineni päivineni.

Kun elämässäni on niin paljon hyvää, olisinpa tyhmä, ellen yleisesti ottaen olisi onnellinen. Tilanne on tänään näin. Miten huomenna? Sitä en tiedä. Miten sitä sanotaankaan? Huominen pitää huolen itsestään.

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat