Oikuttelevan suolen tutkimus

Vatsan toimintani on halunnut olla persoonallinen ja omapäinen aikuisiässä niin kauan kuin muistan. Tosin ensimmäisen kerran olin paksunsuolen tähystyksessä vasta yhdeksän vuotta sitten. Silloin työterveyslääkärin lähetteellä. Siitä reissusta jäi käteen tieto, että todennäköisesti on kyse vain ärtyvästä paksusta suolesta. Sainpa sentään vielä kiitosta hyvin tehdyistä kotiläksyistä eli tyhjennys oli toiminut hyvin. Lääkäri arvuutteli myös sukujuuriani. Pitkä suoli, kuten minulla, on tavallisempaa hänen mukaansa itäsuomalaisilla. No, olihan isä Savosta kotoisin. Äiti tosin Etelä-Pohjanmaalta. Sekasikiö.

Kun suoleni oli heittäytynyt taas entistä kummallisemmaksi, hakeuduin terveyskeskuslääkärille elokuussa, aikani asiaa pähkäiltyäni. Pääsin vastaanotolle jo kolmen viikon päästä. Lääkäri laittoi empimättä lähetteen paksunsuolen tähystykseen. Aika tuli noin kahden ja puolen kuukauden päähän.

Tutkimusta varten on kahden päivän tyhjennys. Kutsu sattui tältä osin syntymäpäivälleni. Mitäpä tässä, ajattelin. Onpahan erikoinen tapa juhlistaa päivää. Siirtyypä kakkukahvien juonti myöhemmäksi.

Kahtena tutkimusta edeltävänä päivänä saa syödä vain soseutettuja ruokia, ei kuitenkaan mitään siemeniä. Näyttääkö tämä annokseni herkulliselta? Ei näytä. Eikä myöskään maistu. Soseutin perunamuusia, poronkäristystä, keitettyjä porkkanoita, paistettua kesäkurpitsaa ja sipulia. En käsitä, miten soseutus voi viedä ruoasta sen hyvän maun.

Mies toi kokeeksi lasten ruokapurkkeja syötäväksi. Että osasi olla huononmakuista minun suuhuni tämä Pirkan pasta bolognese, vaikka oli vallan luomua! Osa syy varmaankin on sillä, että siinä ei ole mausteita. Yritin parantaa ruokaa mausteilla. Ei, ei, ei!

Tämä Piltti Aurinkoinen hedelmäpurkki sisältää mangoa, ananasta ja aprikoosia. Se on vallan hyvänmakuista, tasaista sössöä! Muistelen, että nuorisokin aikoinaan osti sitä kouluun välipalaruoakseen.

Aamiaisen kaurapuuro jogurtin ja mehukeiton kanssa on onneksi ihan normiruokaa. Kahviakin sain juoda ensimmäisenä tyhjennyspäivänä.

Toisena sosepäivänä tyhjennys litkujen avulla alkoi kello 16, jolloin mitään ei enää saanut syödä, nesteitä piti kyllä juoda. Litkuissa oli kaksi mahdollisuutta. Terveysasemalta haettavissa oleva Vistaprep, jonka hainkin. Kirjeessä kuitenkin kehotettiin valmistettu juoma säilyttämään kylmässä, jolloin ” se saattaa olla miellyttävämmän makuinen”. Siis saattaa.

Yhdeksän vuoden takaa muistin, että tutkimuspäivän aamuna oli ihan kammottavan huono olo, johtuen litkusta tai jostain muusta. Varmuudeksi kävin sitten apteekissa ostamassa omaan laskuuni Moviprep-pusseja, hinta oli 27 euroa ja hilut päälle. Niistä valmistettua lientä tarvitsi juodakin vain kaksi litraa Vistaprepin neljän litran sijaan. Ja anteeksi nyt kaikki veronmaksajat. ”Ilmaiset” Vistapres-pussit jäivät käyttämättä. Tuskin olisivat niitä takaisin ottaneet, joten en edes kaupannut.

Tehokasta aine oli, härregyyd! Loppuillan istuin varmuudeksi kaiken aikaa vessassa. Silti pyykinpesukonekin sai laulaa. Viimeisimmän synttärionnittelijan kehotin soittamaan vasta seuraavana päivänä. Ehkä silloin en enää vietä aikaani vessassa.

Olin iloinen, että tutkimusaikani oli heti aamukahdeksalta. Kutsukirjeessä jo kerrottiin myös mahdollisuudesta esilääkitykseen halutessa. Soitin ja kysyin, mitä esilääkitys tarkoittaa. Panacodia ja Diapamia nesteenä. Silloin on tultava myös puolta tuntia aikaisemmin ne ottamaan. Samana päivänä ei ne otettuaan saa autoa ajaa.

Jäin miettimään esilääkitystä. Olisinko mammantyttö, pullamössöläinen, jos esilääkityksen ottaisin? Missä olisi suomalainen sisuni? Muistini mukaan edelliskerralla ei esilääkitystä edes tarjottu.  Konsultoin aviohenkilöä, että olisiko hän kuskina tarvittaessa. Vähän tämä venkoili, ettei hän nyt aamuseitsemältä mihinkään lähde. Muistutin häntä kuitenkin siitä, mitä on luvannut aikoinaan papin edessä. Että myös vastamäessä. Eikä tämä nyt mikään vastamäki ole, pieni nyppylä korkeintaan. Enempi ihan tasamaata.

Niin päädyin sitten esilääkitykseen, pelkojänis kun olen. Saksassa ja Belgiassa vastaava toimenpide tehdään pienessä humauksessa. Belgiassa lääkäri oli jopa todennut, että sehän on kidutusta tehdä toimenpide ilman.

No, kidutusta tai ei. Siellä olin. Sanonpa vain, että kovin erilainen kokemus oli nyt kuin edellinen. Edelliskerralla olo oli melkein kuin silkkiä vaan (jos vähän liioittelen), paitsi silloin, kun tökättiin suolen mutkiin. Se sai ihan voihkaisemaan kivusta. Nyt oli enemmän tuntemuksia, jonkinlaista polttavaa tunnetta laajemmalla alueella vatsassa. Kaksi hoitajaa seisoi nyt molemmilla puolillani valmiina painamaan vatsasta aina siitä kohtaa, jossa poltteli. Ilmeisesti sen tarkoitus oli helpottaa tunnetta. Kuka tietää.

Eipä tutkimus pahasti aikaa ottanut, runsas puoli tuntia. Mikä parasta, sitä pahamaineista ässällä alkavaa ei suolesta löytynyt. Sitä jo olin ehtinyt pelätä. Ihan tuulesta temmattu syövän pelkoni ei ollut. Syöpärekisterin vuoden 2018 tilastojen mukaan paksu- ja peräsuolisyövät olivat toiseksi tavallisimpia naisten syöpiä rintasyövän jälkeen. Yli 70-vuotiailla järjestys on sama, mutta määrällisesti rintasyöpää oli vähemmän kuin 20-69 -vuotiailla (1739/3195) ja paksu- ja peräsuolisyöpiä enemmän (1067/601). Eli iän lisääntyessä suolistosyövätkin yleistyvät. Kannattaa siis mennä lääkäriin, jos oireita on. Tämän postauksenikin halusin tehdä rohkaistakseni empiviä ja/tai mahdollisesti tähystystä pelkääviä. Siitä selviää. Hyvin. Näistä jutuista kun harvemmin kahvikutsuilla jutellaan. Eikä tarvitsekaan.

Onnellinen ja kiitollinen olo on operaation jälkeen. Kyllä tämän suoliystäväni kanssa taas elelen, kun tiedän, ettei hätää ole. Itse asiassa taisi rakas suoleni pelästyä niin lääkäriin menoa, että se on syksyn ollut paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Mieskin sai huokaista helpotuksesta, siksikin, kun tutkimuspäivän sää oli niin suosiollinen, että pystyin pyörällä menemään loppupäivän aktiviteetteihini. Ei tarvinnut miehen tuota terveyskeskusreissua enempää lunastaa vihkikaavan lupaustaan.