Helsingin Amos Rex on museo, jossa näyttelyt eivät takuuvarmasti jätä kylmäksi. Eivät ainakaan minua.

Museo ei petä tälläkään kertaa. Belgialaisen, Brysselissä asuvan taiteilijan Hans Op de Beeckin Hiljainen paraati on jotain ihan omanlaistansa. Työt kuvaavat elämän eri vaiheita. Taiteilija haluaa kertoa elämän kauneudesta, mutta myös sen hetkellisyydestä. Op de Beeckin töitä on ensi kertaa näytteillä Suomessa.

Jo tilaan astuminen saa minut huokaamaan ihastuksesta. Yleiskuva on kaunis ja rauhoittava kaikessa harmaudessaan. Kaikki veistokset ovat harmaita, ikään kuin tuhkan peittämiä.

Heti sisään tullessa oikealla on Asutus-niminen työ. ”Autiolta näyttävä, hylätty kylä” ei ole minusta autio. Valoja loistaa taloista ja vene odottaa soutajaa. Taiteilijaa ovat työssä inspiroineet Filippiinien puupaaluille rakennetut talot.

Teoksessa Tähtiä tarkkaillen taiteilija haluaa kuvata ihmisen pienuutta ja mitättömyyttä luonnon suuruuteen. Vedessä olevan lohkareen päällä kasvavaan puuhun on rakennettu maja. Pieneltä laiturilta polku johtaa ylös majalle. Majassa on mahdollista omassa rauhassa levätä. Maja ja sinne johtavat pienet askelmat, tikapuut ja sillat tuovat mieleeni nukkekodin.

Eri ikäiset ihmiset on kuvattu hyvin elävinä.

Lasten veistokset saavat usein nimen mallina olleen lapsen mukaan.

Lauren-teoksessa tyttö pelaa itsellenikin jostain lapsuudesta tuttua langanpujotteluleikkiä.

Tätä Nukkuva tyttö- työtä en ensimmäisellä puolittaisella silmäyksellä edes tajua veistokseksi. Niin elävältä se vaikuttaa.

Tyttö nukkuu veden keskellä olevassa sängyssä. Työn nimi on Sänkyni lautta, huone meri ja sitten nauroin hieman synkkyyttä sisälläni. Työn taustalla on taiteilijan oma lapsuuden kuvitelma nukkumaan mennessä. Sängyn ympärillä on muutama perhonen.

Perhosia on mukana useammassa työssä. Ne symboloivat ohimenevyyttä ja kuolevaisuutta. Antiikin Kreikassa perhosten ajateltiin kuvastavan sielua.

Kaksi nuorta, 14-vuotiasta, istuu käsi kädessä jyrkänteellä. Teos onkin nimeltään Jyrkänne. Taiteilija kuvailee pojan katsovan tyttöä rakastuneena. Tytön ajatukset ovat kulkeutuneet toisaalle. Jostakin syystä minä kuvailisin pojan ilmettä enemmänkin hämmentyneeksi. Tyttö lienee tosiaan omissa ajatuksissaan.

Voi miten elävältä tämäkin yksinäinen Ratsumies apinoineen ja tarvikkeineen näyttää! Kaikki tarpeellinen lienee mukana matkan tekoon.

Tämä työ Keskustelu on yksi suosikeistani. Nämä herrat eivät näytä kiireisiltä. Taittotikkailla seisominenkaan ei näytä heitä häiritsevän. Tärkeän näköiset salkut ovat jääneet tai jätetty rauhassa lattialle. Ei taida olla kyseessä liikeneuvottelu. Ehkä enemmänkin kyseessä on suurista kysymyksistä fundeeraus. Filosofeilta miehet partoineen minusta näyttävätkin. Mielelläni olisin kuuntelemassa heidän juttujaan.

Onpa tässä tutunoloisia, vanhoja ihmisiä! Työn nimi onkin kotoisasti Äiti ja isä. Aamutakit yllään he seisovat tarkkailemassa ” aivan kuin yön aikana kadulla olisi tapahtunut jotain, josta he yrittävät ovelta käsin saada selvyyden”.

Dance Macabre, on paikalleen jähmettynyt karuselli. Nimi viittaa myöhäiskeskiaikaisesta kirkkotaiteesta tunnettuun kuolemantanssiaiheeseen. Op de Beeck näkee karusellin jokseenkin absurdina ja tragikoomisena näyttämönä, jolle lapset asetetaan ratsastamaan kiertävillä puuhevosilla loputonta, päämäärätöntä ympyrää. Käytöstä poistettu laite on hänestä melankolinen, jota tunnetta hän tässä kuvaa. Kauempaa katsoen kuvittelen kyseessä olevan tavallisen lasten karusellin. Luuranko-olennot saavat ajatukseni toiselle uralle.

Istahdan sohvaan ja saan melkein peppuni mustelmille. Penkki on kivikova. Opas vahvistaa, että penkitkin ovat taiteilijan töitä. Niillä saa silti istua, kuten lattiassa oleva lappu kertoo.

Kun lähden Amos Rexistä, ajattelen, miten paljon taide voi ihmiselle antaa! Miten onnellinen olen tästäkin kokemuksesta! Siitäkin huolimatta tai ehkä siksi, että elämän lyhyys ja hetkien tärkeys jäävät päähän jyskyttämään.

Hans Op de Beeckin näyttely Amos Rexissä kestää 26.2.23 asti. Tilassa on paljon enemmän ja erilaisiakin töitä kuin mitä olen tässä kuvannut. Ja sitä paitsi: veistosten ja koko näyttelyn tunnelman voi aistia oikeasti vain paikan päällä.

Ps. Teoskuvaukset ovat taiteilijan kertomia ja löytyvät opaskirjasesta.