Poljen Helkamallani kevyen liikenteen väylää kotiin päin.

Jonkin matkan päässä edessäpäin menosuunnassa näen naisen seisovan lastenrattaiden edessä tiellä. Kun tulen lähemmäksi, kuulen, miten nuori nainen (äiti?) huutaa rattaissa olevalle lapselle:

”Missä v…ssa ne aurinkolasit on? Et kai sä vaan v…u oo heittäny niitä menemään? V...u! ”

Lapsi, arviolta päälle yksivuotias, katselee äitiään pelästyneenä.

Pysäytän menopelini heidän kohdalleen. Kerron nähneeni jonkin matkaa taaksepäin vaaleanpunaiset lasten aurinkolasit tien vieressä. Tarjoudun hakemaan ne. Homma kun hoituu nopeammin pyörällä.

Äiti kiittelee ystävällisyydestä ja on yhtä hymyä.

Kun tuon lasit, mietin hetken, sanonko, että annan nämä vain, jos lakkaat huutamasta pikkuiselle moisesta asiasta ja jos peset suustasi saippualla v…n pois lapselle puhuessasi.

No, enpä tietenkään sano mitään sellaista. Mikä minä olen puuttumaan äidin toimintaan. Vai olenko? Otan vain vastaan äidin ystävällisesti lausutut kiitokset, itsekin (hampaat irvessä) hymyillen.

Pois polkiessani mietiskelen, kuinka nuorilla v-kieli mahtaa olla jo aktiivisessa käytössä. Kauanko kestää, ennen kuin joidenkin lasten ensimmäinen sana on v…u? Vai onko jo?

Kehitys kehittyy.

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

 

Varmuuden vuoksi: Kuvan henkilöillä ei ole mitään tekemistä jutun kanssa.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat