Poljen Helkamallani kevyen liikenteen väylää kotiin päin.
Jonkin matkan päässä edessäpäin menosuunnassa näen naisen seisovan lastenrattaiden edessä tiellä. Kun tulen lähemmäksi, kuulen, miten nuori nainen (äiti?) huutaa rattaissa olevalle lapselle:
”Missä v…ssa ne aurinkolasit on? Et kai sä vaan v…u oo heittäny niitä menemään? V...u! ”
Lapsi, arviolta päälle yksivuotias, katselee äitiään pelästyneenä.
Pysäytän menopelini heidän kohdalleen. Kerron nähneeni jonkin matkaa taaksepäin vaaleanpunaiset lasten aurinkolasit tien vieressä. Tarjoudun hakemaan ne. Homma kun hoituu nopeammin pyörällä.
Äiti kiittelee ystävällisyydestä ja on yhtä hymyä.
Kun tuon lasit, mietin hetken, sanonko, että annan nämä vain, jos lakkaat huutamasta pikkuiselle moisesta asiasta ja jos peset suustasi saippualla v…n pois lapselle puhuessasi.
No, enpä tietenkään sano mitään sellaista. Mikä minä olen puuttumaan äidin toimintaan. Vai olenko? Otan vain vastaan äidin ystävällisesti lausutut kiitokset, itsekin (hampaat irvessä) hymyillen.
Pois polkiessani mietiskelen, kuinka nuorilla v-kieli mahtaa olla jo aktiivisessa käytössä. Kauanko kestää, ennen kuin joidenkin lasten ensimmäinen sana on v…u? Vai onko jo?
Kehitys kehittyy.
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Varmuuden vuoksi: Kuvan henkilöillä ei ole mitään tekemistä jutun kanssa.
Olipa ajankohtainen kirjoitus minulle. Kuuntelin junassa(pakko,kun olin vieressä) kahden nuoren tytön juttelua. Heidän asiansa olivat ihan tavallisia,mutta tuo v-sana höysti puhetta koko ajan. Kyllä se kuulosti kamalalta suorastaan,niin nättejä tyttöjä ja suusta sammakkoja! Ei ollut minusta heidän puheensa kommentoijaksi. Olen pelkuri luonteeltani,siksi kai. Lohduttaa kyllä,kun sinä reippaaksi todettu kansalainenkaan et saanut sanottua. Seuraavalla kerralla luvatkaamme molemmat kommentoida. Mietintään siis sopivia sanoja!
Ps. Onnea ensi-iltaan!
Mervi, tällaistahan tämä on nykyään. Joku aika sitten liikennevalojen vaihtuessa punaisiksi joutui kanssani pyörineen pysähtymään arviolta 9-10 vuotias poika. Useampikin v-sana sieltä suusta tuli, kovalla äänellä. Kuten siis huomaat, olen minäkin arka puuttumaan tähän. Monessa muussa asiassa olen kyllä ollut toisinaan liiankin kärkäs puuttumaan muiden asioihin tahi muistuttamaan näkemyksistä, että asia ei ole vain mustavalkoinen. Toisinaan olen sitten saanut nenilleni, joskus hyvin yllättäenkin ihminen on ollut kovin herkkänahkainen. Sekin välillä hillitsee puuttumista. Näin jälkeenpäin ajatellen, olisin varmaan ihan nätisti voinut ottaa puheeksi nuoren äidin kanssa niin lapselle huutamisen kuin kielenkäytön. Sitä vaan ajattelee, että voi saada vain haukkumiset palkaksi ja kuka niitä ehdoin tahdoin haluaisi. Sinun tilanteesi oli hankalampi. Olisit ehkä saanut koko loppumatkan lokaa niskaasi, nuoria kun oli kaksi. Että tässä asiassa ollaan siis näköjään yhdessä molemmat pelkureita!
Kiitokset ensi-illan toivotuksista! Mervi, toivotan sinulle mukavaa, ellei suorastaan ihanaa Juhannusta! Anjakaarina
Anja Pohjanvirta-Hietanen