Kirjoitukset avainsanalla Ateenan presidentillinen vartiokaarti

1.  Ja näin tupsu heiluu ja tupsu heiluu näin…

Presidentillinen vartiokaarti vartioi Tuntemattoman sotilaan hautaa Parlamenttitalon edustalla. Vaikuttava on vartin verran kestävä vahdinvaihto-operaatio tasatunnein. Kaartilaiset ovat pitkiä ja komeita, askellukset tupsukengissä ovat kuin jotain tanssikoreografiaa jalan kohotuksineen ja maan raapaisuineen. Kun uudet vartijat ovat lopulta moninaisten kuvioiden jälkeen päässeet asemaansa, sotilas tule tarkistamaan, että baretti on kohdillaan, hatun tupsut suorassa ja asu muutenkin ok. Pyyhkiipä vielä taskustaan ottamalla nenäliinalla hiet otsalta ja poskilta.

 

2.  Kovaa, kovempaa ja vieläkin kovemmin

Autoliikenne on täällä – miten sen sanoisin nätisti - erittäin hurjaa! Autojen seassa on mittava määrä mopoja ja moottoripyöriä. Ne pujottelevat autojen välistä, toisinaan meikäläistäkin vanhemman näköinen mummo kyydissä. Vain isoimmilla kaduilla on liikennevaloja. Pienemmät kadut ovat usein yksisuuntaisia. Suojatiemerkintöjä olen nähnyt ylen harvoin. Kadun kulmassa saa odottaa puoli ihmisikää päästäkseen kadun yli. Kukaan autoilija ei pysähdy. Jos katua ylittäessäni auto lähestyy vauhdilla, hiljentääkö se? Ehei. Se olen minä, joka juoksen. Kun en ole mikään Usain Bolt, pyrin minimoimaan tällaiset tilanteet.

 

3.  Mikä mättää?

Valitsen supermarketista halvimman mahdollisen punaviinipullon. Hinta 2,80 euroa. Haluan katsoa, onko noin halpa juotavaa. Kassarouva tarttuu pullooni, katsoo minua epäilevästi ja kyselee jotakin - kreikaksi. No, enhän minä sitä osaa, korkeintaan sanoa jassu ja sekin saattaa mennä väärin tai väärään kohtaan. Yritän selittää, että en ymmärrä sanaakaan. Tulee jo melkein hätä, että olenko alaikäinen viinin ostoon vai olenko humalassa? Kumpaakaan en tietääkseni ole, mutta kyllähän itsetuntemus voi joskus olla pahasti vääristynyt. Tilanteen pelastaa jonossa seisova vanha mies, joka kääntää kassan kysymyksen englanniksi: Tuleeko pullo minulle itselleni? Natürlich, huokaan ponnekkaasti. Näköjään joku pieni saksalainen lymyää sisälläni saadakseen suunvuoron. Pulloni saan. Yhtään en ymmärrä, mistä oli kyse. Ai, että oliko viini juotavaa? No joo, vähän etikkaista. Viikon se siinä pyöri pöydällä avattuna. Puolet jäi juomatta.

 

4.  Pubiparlamentti

Aina, oli kellonaika mikä tahansa, kadulla pubin edessä istuu vanhempia miehiä. Vain miehiä. Iltaisin osa katsoo sisällä jalkapalloa tai pelaa jotain. Leikiteltiin ajatuksella, mitä tapahtuisi, jos menisimme naisissa paikkaan sisälle. Menemättä jäi.

 

5.  Improvisaatiota

Etsin kaupasta jätepusseja. En löydä. Tarvitsen niitä kuitenkin käytettyjä vessapapereita varten. Ateenan jäteputket ovat niin huonot, että ne eivät vedä vessapaperia. En muista jätepussisanaa englanniksi, josko myyjä olisi sen ymmärtänyt. No, hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. Esitän demostroiden myyjälle, miten laitan roskia pussiin, suljen pussin suut solmuun ja heitän roskien keräykseen. Täydennän esitystäni asiaan kuuluvin englannin sanoin. Ja kas! Myyjän ilme valaistuu ja hän kävelee määrätietoisesti oikealle hyllylle!

 

6.  Äiti hänkin, mutta millainen elämä?

Yllätyksekseni kohtaan kerjäläisiä ehkä vain yhden käden sormien verran. Tottuneesti, joskin hieman huonolla omallatunnolla, heidät ohitan. Nämä äiti ja lapsi pysäyttävät sitten kunnolla! Ei voi olla! Noin lapsi itsekin ja vauvaa imettämässä kadulla! Sekä äiti minussa että pieni lapsi sisälläni ahdistuvat. Annan hänelle ensin pari euroa ja jatkan matkaa. Sitten omatuntoni rupeaa soimaamaan. Vain kaksi euroa. Mitä sillä nyt saa?  Palaan takaisin ja annan jonkin verran lisää, samalla toivoen, että se jää tytölle eikä mene jollekin takapirulle. Yritän jututtaa tyttöä ja kysellä, minkä ikäinen hän on. Kauniisti hymyillen ja silmiin katsoen hän ystävällisesti juttelee. Mutta paha vaan, emme ymmärrä toistemme  kieltä. 

 

7.  Kirkko keskellä katua

Kävelen Ermou-katua. Kauempana näkyy pieni, kaunis kirkko ja luulen kadun siihen loppuvan. Ei suinkaan. Katu jatkuu kirkon molemmin puolin. Kyseessä on yksi Ateenan vanhimmista kirkoista, bysanttilainen Panagía Kapnikaréa, joka on rakennettu vanhan temppelin paikalle tuhatluvun alussa. Katua tehtäessä 1800-luvulla, kirkko olisi jouduttu purkamaan kadun tieltä, mutta kuningas Oton isä Ludvig Baijerilainen määräsi, että kirkko säilyy ja katu kulkee molemmin puolin. Hyvä Ludvig! Kirkko on kaunis ”pysäkki” keskellä liikekatua. Suosittelen vastaavaa ratkaisua Tampereen tavara-aseman suhteen, jonka purkamisesta tai siirtämisestä kadun tieltä päättäjät eivät pääse yksimielisyyteen. En ota edes konsulttipalkkiota.

 

8.  Suolaista ja makeaa - vettä

Parikymmentä kilometriä keskustasta Vouliagménissa on Ateenan Riviera Välimeren rannalla. Hienoja hiekkarantoja useammassa paikassa. Vaikka meillä ei sattuneesta syystä ole mukana uikkareita tai pyyhkeitä, emme voi jättää tilaisuutta käyttämättä, vaan pulahdamme aika lämpimään veteen auringon killitellessä. Onhan meillä alusvaatteet. Toisella jopa sellaiset, jotka voisivat hyvin olla bikinit. Toisella, no jaa, on alusvaatteet.

Vouliagménissa, meren läheisyydessä, on erikoisuuteena järvi, joka on syntynyt luolan katon romahdettua. Totta mooses on sinnekin mentävä käymään ja uimaan! Kymmenellä eurolla pääsemme testaamaan 26-asteista vettä. Pikkukalat näykkivät ihoa, jos seison paikallani. Sen ”hoidon” saa ihan samaan hintaan. Illalla kotimatka, ensin bussilla ja sitten metrolla välillä vaihtaen, sujuu aika kosteissa merkeissä mitä vaatteisiin tulee. Mutta oli se sen arvoista!

Voi voi! Niin paljon muutakin kohtasin, kuten esimerkiksi kreikkalaista musiikkia, kilpikonnia, tungettelevia jamaikalaisia katumyyjiä, Tampereella opiskelijavaihdossa olleen nuorukaisen, asiakaspalvelua savuava tupakka kädessä tekevän apteekkarin, suloisia kissoja autojen päällä ja alla ja mitä kaikkea niitä olikaan! Lentokentällä ostin vielä lohdutuksekseni Ateenassa suositun, katukojuissakin myytävän piirakan.

Kahden viikon reissuni Ateenaan oli enemmän kuin antoisa! Näin ja koin enemmän kuin etukäteen osasin kuvitella! Moni kohde suorastaan pakotti hakemaan netistä lisätietoa, joten saatoin ihan pikkuisen viisastuakin. Aikoinaan eräs, jo edesmennyt ystäväni matkusti yhä uudelleen kaupunkiin. En ymmärtänyt lainkaan, kummeksuinkin jopa. Jore, nyt ymmärtäisin.

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat