Kesän kohokohta tuli, oli ja meni!

Minulla se meni parhaalla mahdollisella tavalla, jos minulta kysytään ja minultahan tässä kyselen.

Mökillä hyvää ruokaa, sauna tuoksuvin koivunoksin vihdan ja järven kanssa, kokko annetussa säässä perinteisin skumppalasein. Meikäläiselle kovin perinteistä. Näin siitä huolimatta, että aivot tykkäävät rutiinien rikkomisesta. Menköön juhannus kuitenkin totutulla kaavalla! Kävelen sitten vastapainoksi välillä vaikka takaperin.

Kun vielä on hyvää seuraa, ei juhla tästä parane! Se hyvä seura on joskus ollut vain mies, joka mökilläkin välillä majailee. Aika usein se on ollut edesmennyt sisareni miehensä kanssa.

Tylsää?

Nuorena olisin tylsistynyt pelkästä ajatuksesta. Ja kylläpä joskus tylsistyinkin, kun vanhemmat eivät antaneet lupaa mennä mihinkään muualle kuin mökille. Kohtalaisen rauhallinen mökkijuhannus on selvä ikääntymisen merkki. Kuka vielä sanoo, etteikö ikääntymisessä olisi hyviä puolia?  Ei tarvitse enää tuskaisesti miettiä, minne mennä, kenenkä kanssa, mitä päälle, kuin tukka?  Ei tarvitse etukäteen jännittää, onko kivaa ja jälkikäteen harmitella, ellei ollut kivaa. Mökkijuhannus on aina kiva, kun sen oikein oivaltaa.

Viime juhannuksena kokkoilimme sadevehkeissä. Tänä juhannuksena oli huomattavasti kevyemmin päällä. Ikävä puoli oli, että hyttysetkin näyttivät nauttivan paitsi säästä myös ihmisistä. Onnekseni nämä inisijät eivät erityisesti ole minun vereni imemiseen innostuneita. Tämän karttelun kestän oikein hyvin!

Kuopuksen ja hänen avokkinsa hakivat luonnon kukkia vaasit täyteen ja koivut saunan ja verannan oven pieliin. Lapsuuden kodissani koivut ovipielessä kuuluivat ilman muuta asiaan.

Nuorison kanssa mökille tuli myös heidän Suomessa opiskeleva, iranilainen ystäväpariskuntansa.  Tyttärieni ansiosta olen saanut enemmän tuntumaa eri kansalaisuuksia oleviin kuin mitä omatoimisesti olisin onnistunut. Olenkin välttynyt muukalaiskammolta.  Sanokaa, mitä sanotte, mutta sitä mieltä olen, että riippumatta kansalaisuudesta, olemme pohjimmiltamme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Ihmisiä. Pintasävyt vaihtelevat niin meillä kuin muilla.

Uusia värisävyjä juhannukseemme vieraat toivatkin. Saimme maistella iranilaista toffeentapaista karkkia, nauttia iranilaisesta musiikista ja kansantanssista. Kaunista. Kyllä perinteistä suomalaistakin tanssia oli. Kuopuksen kanssa vetäisimme polkan. Nuoriso teki keskiyöllä vielä juhannustaikoja. Seitsemän kukkaakin tyynyn alle kävivät keräämässä.

Iranilainen ajanlasku noudattaa persialaista kalenteria. Kevätpäivän tasaus on samalla vuodenvaihde. Iranissa on nyt meneillään muistaakseni vuosi 1395. Ajanlasku alkoi, kun profeetta Muhammad siirtyi Mekasta Medinaan. Mikä tässä siirtymisessä oli niin merkittävää, en lainkaan tiedä, kun en ole asiaan perehtynyt. Mielenkiintoista oli kuulla, että heillä vuosi vaihtuu osaksi samantapaisin traditioin (mämmiä muistuttava ruoka, munat) kuin mitä me vietämme samoihin aikoihin pääsiäistä.

Olkoon juhla tai arki, maahommat on hoidettava, kun kerran mökillä ollaan. Hieman epätoivoisesti etsimme ryytimaalla rikkakasvien  seasta istuttamiani auringonkukkia. Niitähän löytyi! Kunhan olin saanut tyttären avustuksella perattua pottumaan vesiheinästä, perunat oli syytä mullata.  Siispä hevonen ja hänen ohjastajansa töihin.  Huolimatta kahdesta myyrien karkottamisaparaatista, mokomien koloihin upposi välillä jalka. Jos hyvin käy, niin perunoita saavat ainakin myyrät. Luonto ensin apajille, eikö vain? Paras antautua, ellei hanttiin pysty laittamaan.

Päivät olivat valoisia, kauniita, lämpimiä, välillä jopa hikisiä! Onneksi järven vesi oli sopivan lämmintä, 21- 22 astetta. Yöt olivat valoisia, kauniita, lämpimiä! Alkukesästä käki kukkui ihan hulluna, nyttemmin se on vaiennut. Kuin juhlan kunniaksi, yhtenä aamuyönä käki kuitenkin kukkui. Laskin. Kahdeksantoista kertaa. Nähtäväksi jää, tarkoittavatko nämä vuodet jäljellä olevia elinvuosiani vai uusia häitä!

Kommentit (2)

Amelie 60v

Minua ei tuo mökkielämä ole koskaan kiinnostanut.Alkeellisissa oloissa, usein hyttysten ja ampiaisten ahdistelemana. Haiseva puucee monessa mökissä. Jos omistaa mökin,on siellä käytävä, huollettava ja vieraita passattava rajoitetuin mukavuuksin. Joillakin on perintömökki, jossa ei yhtään kiveä saa siirtää tai pystyyn kuivuneita puita kaataa, koska iso-iso-isäkään ei tykännyt tai sallinut. Monet vanhukset ovat teloneet itseään pahastikin mökin liukkailla,kivisilläpoluilla tai rantatiellä rinteessä sekä kiivetessä mökin kunnostuksessa, katolla tai rännejä puhdistaessaan.Sairaalan ensiavun kokemuksia.
Minulle riittää kutsuttuna traditiokyläily kaverin mökillä, kerran kesässä.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Hei Amelle!

Näinhän se on, yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Itse olen lapsuudesta asti mökkeillyt ja pidän juuri siitä, että siinä siirtyy ihan erilaisiin oloihin kuin kotona on. Onneksi nykyiset puuceetkaan eivät enää haise.Moni muu sitä vastoin, kuten sinäkin, ei välitä tällaisesta lomailusta. Oikeassa olet siinä, että monenlaista vaivannäköä mökki tuo. Ehkä siksi moni, jos nykyään uuden mökin, tahi pikemminkin huvilan laittaa, tekee siitä kuin omakotitalon kaikilla mukavuuksilla. Katoavaa kansanperinnettä  varsinainen mökkeily lieneekin, jos lehtijuttuja on uskominen. Hyvää kesän loppupäiviä sinulle toivotellen, Anja.

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat