Osataan sitä hyvää oopperaa tehdä muuallakin kuin Savonlinnassa tai Ilmajoella, jopa Hämeenkyrön perukoilla! Totesin tämän jo viisi vuotta sitten. Silloin Hämeenkyrön FEStivaalit ry, taiteellisena johtajanaan Valtteri Torikka, esitti oopperan ainoasta Nobel-kirjailijastamme F.E. Sillanpäästä.

Se oli silloin, mutta nyt on nyt. Järjestäjä ja esityspaikka, ihan Frans Emilin syntymäkodin tuntumassa, Myllykolussa, on sama.

Valmistaudun esitykseen lukemalla Sillanpään vuonna 1934 julkaiseman kirjan, Ihmiset suviyössä. Sen niminen on tämän kesän oopperakin ja pohjautuu kyseiseen kirjaan. Todennäköisesti olen jo joskus käpyvuonna kirjan lukenutkin, mutta muistinko siitä paljonkaan? En.

”Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa.” Näin alkaa kirja. Samoin sanoin aloittaa oopperan taiteilijan roolissa oleva Valtteri Torikka.

Ennen alkua ehdimme katselemaan luonnonvaraista näyttämöä. Pieni purokin virtaa etualalla. Tulen huomaamaan, että esityksessä käytetään paitsi varsinaista näyttämöä, myös katsomopenkkien edustaa. Valtteri Torikka lähes vallan esiintyy katsomon etupenkistä.

Olen saanut seurakseni Esikoisen, joka juuri ja juuri ehtii Brysselistä ajoissa lomalle Suomeen. Tästä ei seura enää parane.

Oopperan libreton on tehnyt Elina Snicker ja musiikin säveltänyt Paavo Korpijaakko. Musiikki on etukäteen äänitetty, soittajana TampereRaw, jossa ohjelman mukaan näyttää olevan 12 soittajaa. Esityksen ohjaajana on toiminut Riikka Oksanen.

Moninaisia ovat tapahtumat ihmisten suviyössä. On rakkautta, lempeä, kuolemaa, syntymää ja vielä muutakin.

Rooleissa on monia tuttuja, eturivin laulajia, Torikan lisäksi muun muassa Johanna Rusanen ( Santra Mettälä) ja Päivi Nisula (Telirannan Mummu). Nämä itselleni tutut laulajat eivät petä, vaan vetävät upeasti niin laulunsa kuin koko esiintymisensä. Rusasella on valitettavan pieni rooli! Häntä olisin kuunnellut huomattavasti enemmän.

Eikä tässä vielä kaikki, kuten aikoinaan ikääntynyt ystäväni sanoi vaivoistaan kertoillessaan. Hyviä laulajia ovat muutkin. Ilkka Hämäläinen tekee kaksoisroolin Mettälän Jukkana ja nimismiehenä. Humalaisen esittäminenkin on luontevaa, ei ole ylilyöntejä. Erityisen innoissani olen Tuomas Miettolasta (Nokia eli Yrjö Salonen). Täytyypä laittaa nimi muistiin. Nafti kolmekymppinen kaveri ehtii vielä vaikka mihin. Erittäin vaikuttava on tukkilaisten, piikojen ja kylänväen (ja ketä muita mahtoi mukana ollakaan) yhteislaulu. Jo vain minulle (ja muille) kelpaa!

Väliajalla juomme leivoskahvit ladossa, joka on saanut Sillanpään äidin nimen, Siikri. Jälleen arkielämän testillä totean sen, että illalla juotu kahvi ei vie  minulta yöunta, jos juon sen hyvillä mielin hyvässä seurassa. Muuten kyllä iltakahvi vie unet.

Tässä ovat lopussa kiittämässä (vasemmalta) Nisula, Torikka, Rusanen, Miettola ja Hämäläinen.

Ja tässä on koko esiintyjäkaarti.

Kun jonossa palaamme polkua pitkin parkkipaikalle, toteamme yksimielisesti Esikoisen kanssa: Olipa hyvä! Kyllä kannatti tulla! Minä vähän rutisen siitä, että ”kun kirjassa oli näin ja nyt oopperassa kuitenkin noin” ihan tasan tarkkaan tietäen, että eri jutuista on kyse, vaikka kirja pohjana onkin. Jos jotakin Esikoisen kanssa jäämme kaipaamaan, niin pitempiä aarioita. Mutta kiitollisia olemme näinkin.

Kiitokset FEStivaalille, esiintyjille, talkoolaisille ja rahallisesti hanketta tukeneille. Kaikkia teitä on tarvittu, että me ja monet muut saatoimme nauttia esityksestä loppuunmyydyissä katsomoissa.