Kerronpa siitä pääpiirteet ihan näin ensikertalaisen vankkumattomalla tietämyksellä! Ihan ensiksi voin valistaa, että, jos saa näppylöitä kuorolaulusta, on parasta hyvissä ajoin häipyä Huitsin Nevadaan. Vaikeaa välttely voi tietysti olla, kun jo junassa määränpäähän laulu raikaa!

Viikonloppuna kaksi viikkoa sitten Hämeenlinna oli Laulu- ja soittojuhlien isäntä. Tarkemmin ottaen SULASOLIN  Hämeen piiri. Ja olinhan siellä tietysti minäkin.

 

1. Kaupungin väkiluku lisääntyy hetkellisesti. Hämeenlinnassa se ilmeisesti pomppasi yli 70 000, kun noin 3000 laulajaa saapui.

2. Kulkijat kaupungilla lisääntyvät. He saattavat tukkia niin kävely- kuin pyörätiet, kuten me teimme avajaisista torilta palatessamme. Rouvashenkilö ei päässyt pyörän kanssa ohi. Kun pyytelimme anteeksi törppöyttämme, mitäpä rouva tuumasi. ”Ei se haittaa, kun kerrankin on kaupunkiin saatu tällainen tapahtuma!” Edelliset Laulu- ja soittojuhlat olivatkin Hämeenlinnassa jo vuonna 1959. Että aikaa oli kulunut.

3. Kaikki majoituspaikat ovat täynnä. Tämän vahvisti hotelli Vaakunan vastaanotto. Olin onnistunut saamaan ennakkoon huoneen vain yhdeksi yöksi Vaakunasta. Lauantai-iltana minulle tosin tarjottiin varahuonetta, joka oli jotenkin saunan yhteydessä? Katsomaankin olisi päässyt. Hinta, 80 euroa, tuntui kovalta saunan takkahuoneesta tai vastaavasta, kun olin sentään juuri maksanut yhden hengen huoneesta 89 euroa. Enpä taas ymmärtänyt kysyä, olisiko samaan hintaan saanut saunoa ja uida koko yön ja vielä pitää uima-allasbileitä. Vitsi, vitsi! Näillä kymmenillä useamman päivän koheltaminen paikasta toiseen on riittävän väsyttävää ilman yöbileitä.

Tyydyin menemään yöksi kotiin, vaikka se tarkoittikin Rajattoman konsertista kesken lähtemistä. Pääjuhlassa tarvitsemani kansallispuku oli nimittäin kotona ja epäilin miehen kykyä löytää sopivat kengät. Itse puvun olin jo laittanut ennakkoon pramille. Meillä nimittäin vaatekaappini syövät vaatteita ja siksi niitä ei aina enää löydä. Nyt on ilmeisesti syöty taas kokonaan yksi kevätjakku, jonka tarvitsisin yo-juhliin. Kumma juttu.

Kaunis Tuuterin puku on äitini alusta asti tekemä ja se oli edesmenneen sisareni Marjatan. Tyttäret perivät puvun, mutta sijoituspaikka on toistaiseksi ollut meillä. Saan sitä tällä lailla tuulettaa ulkona tarvitessani. Onnistuin tiputtamaan salaattia kastikkeineen essulle! Sappisaippua pelasti suurisuuntaisemmalta essun pesulta reunuksen irrottamisineen. Riskaabelia touhua tuo kansallispuku päällä syöminen. Puvuttakaan en kaiketi olisi voinut julkisella paikalla syömään ruveta.

4. Ellet ole varannut ennakkoon illaksi ruokapaikkaa, niin tukkoista on. Tuleepahan katsastettua, miltä kukin ravintola näyttää. Majapaikamme Vaakunan ravintolasta saimme sitten tosi hyvää parsakeittoa lyhyellä toimitusajalla, kun oli kiire toisilla Ylioppilaskunnan Laulajien ja toisilla Naiskuoro KYN:n konserttiin.

Lounasruokailut sisältyivät osallistujilla hintaan ja ne tarjoiltiin jäähallilla ja torilla. Ne olivatkin vallan maukkaita.

5. Kaupunkilaisilla on mahdollisuus osallistua moniin tapahtumiin. Perjantaina oli torilla yhteislaulajaiset ja avajaiset, joissa muun muassa  ministeri Sanni Grahn-Laasonen toisti tervehdyksessään tutkimustietoa laulamisen positiivisista vaikutuksista ikään ja terveyteen.

Kuorot esiintyvät päivien aikana siellä ja täällä. Me Tampereen Naislaulajat osallistuimme Piknik- konserttiin Linnanpuistossa. Yleisöä oli kourallinen, mutta sääkin oli vielä aika kolea. Tässä pohdimme, tarkeneeko ilman takkia esiintyä vai ei. Päädyimme sekä-että ratkaisuun.

6. Pääjuhlan harjoitukset olivat lauantaiaamuna. Huomasin joutuvani ylimmälle piippuhyllylle. Ei ihan suosikkipaikka korkean paikan kammoiselle, mutta hyvin meni.

Laulujuhlille pyydetään aina kantaesityksiä, joita me laulajaparat sitten hiki päässä opettelemme omien kevätkonserttiemme ja muiden esiintymisten lomassa. Kantaesitysten lisäksi on toki muitakin lauluja.

Hämeenlinnaan kantaesityksen yhteisnimi oli Suomi soi! Jälleen Suomi 100 oli annettu tekijöille innoittajaksi. Eri kuoromuodoille olivat eri säveltäjät tehtiin eri lauluja. Me naiskuorolaiset saimme laulaa Soila Sariolan säveltämän ja sanoittaman kauniin Soi! Soi! Soi! Sen lisäksi oli kaikille uunituore Jussi Chydeniuksen Aleksis Kiven sanoihin tekemä Suomenmaa.

Välillä oli aikaa leikkiä nuoria ottamalla kaveriselfie. Selfietikku vain puuttui, niin täydestä olisi mennyt.

7. Sunnuntain pääjuhlan kulkuepukeutumista varten olimme miettineet, montako villapaitaa on laitettava kansallispuvun puseron alle, entäpä kalsareita ja villahousuja. Joku ehdotti, että taskumatti olisi paras lämmike. Näitä kaikkia ei sitten tarvittukaan, kun sää ihanasti lämpeni sunnuntaiksi ja aurinko astui esiin. Hyvin selvisin pitkillä kalsareilla ja aluspaidalla.

 Katsojia oli torin laidalla, kun odottelimme lähtöä. Odottelua sitten taisikin kestää tunti.  En tiedä, missä vika.

Marssimme kulkueena lippulinna edellä torilta Jäähallille. Mentiin kahdeksan rinnakkain aika haipakkaa puoli tuntia. Rumpalit löivät tahtia edellä. Järjestäjät huutelivat: Ei saa jättää rakoja. Ei jätetty, ei.

On se vaan juhlallista marssia tuollaisessa rintamassa ja juhlapuvussa! Tuntee itsensä taas hetkellisesti paremmaksi ihmiseksi, kun kulkee kauniissa puvussa ryhdikkäänä rinta rottingilla ja vatsa sisässä. Ainakin yrittää kulkea.

Reitin varrella yleisöä ei juurikaan ollut. Olivat kaiketi paenneet sinne Huitsin Nevadaan. Tai painuneet maille ja kukkamaata kuokkimaan, kun lopultakin taas tuli lämmin päivä. Ihana oli kuitenkin kohdata niitä muutamia iloisia, jotka kadun varressa olivat. Parvekkeilla ja ikkunoissa oli kyllä väkeä ja iloista heiluttelua.

Juhla oli hieno. Tosin himpun verran liian pitkä, kun kesti melkein kolme tuntia.

 

Yle eli kiitettävästi mukana Laulujuhlilla. Oli monenlaista suoraa ja tallennettua ohjelmaa. Vielä parin viikon ajan tallenne pääjuhlasta löytyy klikkaamalla seuraavaa osoitetta:

 http://areena.yle.fi/1-4071130?autoplay=true

Olen itse erityisesti rakastunut Mia Makaroffin pari vuotta sitten tekemään lauluun Laulua elämä soi, jonka lauloimme pääjuhlassakin. Se on niin laulamisen riemua tulvillaan.

Paluu kotiin tapahtui omalla linja-autolla. Autossa nostimme kuoharilasin ensin Paulalle, kuoromme reissun käytännön järjestelijälle ja sitten itsellemme. Yksi kuorokaveri, jonka kanssa olemme ainakin pari vuotta yhdessä laulaneet, läksiäishalauksessa totesi: Oli tosi kiva tutustua suhun! Näinhän se on. Yhteiset reissut tuovat eri lailla lähelle.

Laulu- ja soittojuhlia on järjestetty jo vuodesta 1884. Tampereen juhlista 1934 alkaen niitä on järjestetty joka viides vuosi.  Ilmeisen toimiva konsepti! Muutamat kuorolaiset kertoivat olevansa jo kuudetta kertaa mukana. Jaa-a. Jos pyrin edes tuohon kuuteen kertaan, minun pitää elää ainakin 95 –vuotiaaksi ja vielä olla sellaisessa kunnossa, että edes autettuna pääsen mukaan.

On siinä haastetta kerrakseen!

ps. Ellet vielä ole kuorolainen, liity ihmeessä. Saat elämääsi lisää kaikenlaista kivaa. Ei tarvitse olla mestarilaulaja liittyäkseen. Harjoittelu kehittää.

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat