Viime viikkoina on ajatuksiini suhteellisen usein pujahtanut muistoja runsaan kolmen vuoden takaa. Aivojani tähän aktivoi television Inhimillinen tekijä – ohjelma (4.11.15), jonka aiheena oli: Miten valmistautua eläkkeelle?

Minä nimenomaan lähdin eläkkeelle. Kukaan ei pakottanut eikä ollut päästämässä. Tosin kukaan ei ollut ehdottelemassakaan, että voisinko ajatella vielä jatkavani. Olen kuitenkin aikoinaan tehnyt vesilasitestin.Tiedättehän jutun. Jos oma ego rupeaa paisumaan yli äyräidensä, ota vesilasi, työnnä sormesi sinne ja ota pois. Jos veteen jää kuoppa, olet korvaamaton.

Ajatuksenani oli pysytellä töissä henkilökohtaiseen eläkeikääni asti, ellei ihmeempiä satu. Vähän meni yli. Täytin 65 vuotta muutaman kuukauden päästä, silloin jo eläkeläisenä. Nyt saan rauhassa nauttia pitkitetyn aamukahvihetken lehteä lukien.

Pehmensin Vapaaksi Kansalaiseksi siirtymistäni osa-aikaeläkeläisenä. Harjoittelin siten eläköitymistä. Joku tuttava kummasteli, miksi jään osa-aikaeläkkeelle. Mitä muka aion tehdä? Minun arvojeni mukaan elämässä on aina ollut työn lisäksi muitakin tärkeitä asioita, esimerkiksi ihmissuhteet. Osa-aikaeläkeläisenä olin muun muassa vapaampi matkustelemaan lastenlasten hoitoavuksi. Ehtiihän sitä eläkkeellä? Joopa joo. Ehtii jos ehtii. Vaikeus on vain se, että kukaan ei tiedä, tuleeko eläkepäiviä ollenkaan tai loppuvatko ne alkuunsa. Näitä esimerkkejä tuttavapiirissäni on ollut riittämiin. Miksi panostaisin sitku-elämään?

En odottanut eläkkeelle jäämiseeni liittyvän hankaluuksia, eikä niitä tullutkaan. Korkeintaan mietin, kestänkö katsella tuota meillä asuvaa miestä entistä enemmän. Luonnollisestikaan en ollut huolissani siitä, kestääkö hän minua. Onneksi mies vielä tekee jossakin määrin töitä, osaksi kylläkin kotona. Viimeisenä työkeväänä itselleni yllättäen tuli kuitenkin haikeuden tunteita: se on sitten tässä ja tässäkö tämä nyt oli?

Jokainen ymmärtää, että kaikkia kananmunia ei kannata laittaa samaan koriin. Tällä yritän sanoa, että jo työaikana olisi hyvä olla muitakin asioita, joista on kiinnostunut ja joita haluaa tehdä kuin työ. Tällöin työn loppuessa ei putoa tyhjän päälle. Tunnen ihmisiä, joille eläkkeelle jäänti on ollut juuri tästä kaiken kattavasta työkeskeisyydestä johtuen vaikeaa, jopa tosi vaikeaa.Toki on ammatteja, esimerkiksi lääkärin tai yrittäjän ammatit, joissa voit jatkaa työntekoa kutakuinkin hamaan hautaan asti, jos terveys kestää.  Inhimillinen tekijä- ohjelmassa haastatellut eläkeläiset olivat kaikki jatkaneet työntekoa tavalla tai toisella. Minua vähän närästi, että haastateltavaksi ei ollut otettu yhtään tällaista Villiä Vapaata kuten minä. Uskoisin, että meitä sentään on enemmän.

Viimeisenä työkeväänä näin lehdessä ilmoituksen Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopintojen alkamisesta. Se iski! Tiesin, että tuonne haen. Joku epäili (onneksi en edes muista, kuka) että ei minua oteta kun olen niin vanha. Tästä olin ankarasti eri mieltä. Vanha voin olla yhteen sun toiseen, mutta että kirjoittamisopintoihin. En ikinä!

Hain, tein pääsykoetehtävän ja tulin valituksi.

Ensimmäisenä päivänä yliopistolle pyöräillessäni tein jo katumusta. Pitikö mun taas tähänkin pääni pistää? Apua!

Siitä alkoi kuitenkin hauska, tosi mielenkiintoinen ja opettavainen vuosi ja jatkovuodet! Jyväskylässä opiskeleva tytär oli vaihto-opiskelijana ja käytin hänen asuntoaan. Vietin Jyväskylässä aikaa vähän enemmänkin kuin mitä lähijaksot olisivat vaatineet. Pyöräilin, tutustuin ja tykästyin kaupunkiin. Jos tuli jotain sanaharkkaa kotona, mies helposti ehdottelikin, että voisinkos jo kohta taas suunnistaa Jyväskylään.

Ikähaitari kursseilla oli suuri, nuorista jo eläkkeellä oleviin. Siellä ei todellakaan tuntunut ikärasismia suuntaan eikä toiseen, vaan yhdessä tasavertaisina tehtiin hommia. Opettajat olivat huippuja. Ja miten perusteellisia palautteita he antoivatkaan kirjoitustehtävistä! Ikävä tulee, kun ajattelenkin. Erityisesti lähipäivät olivat kuin energiaruiskeita niin älyllisesti kuin sosiaalisesti. Perusopintojen jälkeen jatkoin aineopinnoissa.

Jotain vastaavaa, paneutumista johonkin itseä kiinnostavaan asiaan heti eläkkeelle jäätyä, suosittelenkin kaikille, jos se on mahdollista. Viimeistään nyt se on nyt eikä sitku!

Televisio-ohjelmassa kerrottiin muistaakseni englantilaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan tilastollisesti merkittävälle osalle tutkituista tuli alun ihanuuden jälkeen vuoden päästä eläkkeelle jäännistä psyykkinen pudotus ja sen myötä sairauksia. Sellaista en ole omalla kohdallani onneksi havainnut.

Elämää on eläkkeelläkin.Vapaana Kansalaisena olo on ainakin minulle hyvää elämää. Tuntemukseni voisivat toki olla kovasti toiset, jos minulla olisi toimintakykyä kovasti haittaavia tai kivuliaita sairauksia tai joutuisin kovin pienestä eläkkeestä johtuen elämään toimeentulon alarajoilla. Siksi ymmärränkin olla kiitollinen nykytilanteesta.

Nyt on näin ja hyvä on. Tulevaisuus tuo, mitä tuo. Jos päiviä riittää, vähintäänkin vanhenemista tapahtuu ja sen mukana muuttuu yksi ja toinen asia.

Sen näkee sitten.

 

 

Kommentit (4)

Monenlaisia eläkeläisiä

Pääsin eläkkeelle jäätyäni työttömäksi - tämäkin kuvio on yksi vaihtoehto. Toimettomaksi ei parane kuitenkaan jäädä. Liikunta on yksi hyvä vaihtoehto, mutta ei sekään riitä yksistään pitämään aktiivisena. Tarvitaan aivotyöskentelyä on se sitten kädentaitoja tai vaikka sanallisten taitojen kehittämistä. Opiskelun pariin minutkin lisääntynyt vapaa-aika ajoi järjestötoiminnan lisäksi. "Vierivä kivi ei sammaloidu" niinhän sitä sanotaan ja paikkansa varmasti pitää. Kukin omien voimiensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti unohtamatta, että kannattaa kokeilla jotain ihan uutta mitä ei aiemmin olisi uskaltanut edes ajatella tekevänsä.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että olisi hyvä olla erilaisia ja eri lailla aktivoivia juttuja eläkkeellä. Tätä olet itsekin toteuttanut. Juuri niin: rohkeasti kokeilemaan sitä, mikä kiinnostaa! Etämummeli AnjaP.

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Kantsun muori

Minä tavallaan jouduin eläkkeelle. Sairastin selkääni pitkään ja kun työsopimukseni oli määräaikainen, sitä ei sitten uusittukaan. Ajattelin, kun sain selkäni vihdoin kuntoon, että kyllä hoitoalalla ainakin sijaisuuksia saa, vanhushoidossa kun on jatkuvasti pulaa työntekijöistä.  Toisin kävi. Kaaduin ja jalka murtui pahasti. Siitä on nyt yli viisi vuotta, eikä se ikinä paranekaan. Onneksi pääsin sitten työeläkkeelle 63 täytettyäni, koska kukaanhan ei olisi palkannut selkävaivaista  jalkapuolta ainakaan hoitajan tehtäviin.
Viihtymisestä sitten; olen intohimoinen neuloja, pakkoneuloottisia oireita ilmenee päivittäin, jopa useita kertoja, joten aika kuluu kyllä. Viime talvena vielä sisäinen askartelijani tuli kaapista, joten nyt ei aika tunnu riittävän mihinkään. Kerran viikossa käyn vanhainkodin ystäväpiirissä minuakin vanhempia ihmisiä viihdyttämässä ja kerran viikossa pyrin käymään sisareni luona, hänellä diagnosoituna kolme eri muistisairautta ja nyt vielä parkinsonintauti lisänä.  Huvittelen Kantsun Olohuoneessa, se on asukastila,  järjestämällä sekä osallistumalla askartelu ym. iltoihin, neulekerhossa neulomme sukkia Kannelmäen vähävaraisille vanhuksille. Eipä tule aika pitkäksi. Se mikä harmittaa,on kirjoittamiseen väsyminen, blogini pitäisi elvyttää, mutta ehkä sitten joulun jälkeen, kun muut kiireet hiukan hellittävät. Eläkkeellä olo on kyllä ollut antoisaa ja mukavaa. Varsinkin kun vielä bonuksena lapsenlapset asuvat ihan naapurisssa ja näemme usein.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Ihanaa "pakkoneuroosia"! Eläkeläiselämäsi näyttäytyy todella sisältörikkaana ja monipuolisena! Toimintasi todistaa taas kerran myös sen, että me eläkeläiset emme ole pelkkä kuluerä, vaan monet meistä ovat hyödyksi ja iloksi muille ihmisille monin tavoin!  Etämummeli AnjaP

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat