
Enpä ole ennen kokenut moista menoa ja meininkiä salissa ennen teatteriesityksen alkua!
Pupu (Marja Salo) hyppii ja loikkii milloin missäkin, kuten tietysti pupuilla on tapana. Mukana menossa koettavat pysyä Vatanen (Tommi Korpela) ja monia rooleja näytelmässä esittävät Sari Puumalainen, Heikki Pitkänen ja Juha Varis.
Pupu kyselee katsojilta milloin mitäkin. Yhdeltä rouvalta hän kysyy nimen lisäksi syntymäpäivää. Siitäkös Pupu riemastuu! Oi, hänellä on tänään syntymäpäivä! Lauletaan kaikki yhdessä onnittelulaulu. Ja me laulamme. Ainakin kovaa, ellei korkealta. Ei haittaa, vaikka rouvan ilmoittama syntymäpäivä oli jo viime kuussa. Kuka vielä väittää, että olemme jähmeä ja jäykkä kansa? Tulen näkemään, että yleisöä osallistetaan myöhemmin näytelmäänkin.
Helsingin Kansallisteatterissa on alkamassa Jäniksen vuosi- esitys isolla näyttämöllä.
Ensimmäinen puoliaika kestää tunti ja 40 minuuttia. Se on ihan jatkuvaa menoa ja toinen toistaa hullumpia tapahtumia erikoisten hahmojen tullessa näyttämölle. Vatanen ja Pupu ovat tietysti keskiössä. Meno on hurjempaa kuin karusellissa.
Sari Puumalainen, Heikki Pitkänen ja Juha Varis muuntautuvat ilmiömäisellä taidolla nopeasti erilaisiin rooleihin. Aivan hulvaton on muun muassa tikka (Sari Puumalainen) , joka ”nakuttaa” porakoneella. Aivan vastustamaton on mummo (kenenkähän äiti hän nyt näytelmässä olikaan?), joka on UKK Kekkosen vankkumaton ihailija. En tiedä, esittikö häntä Pitkänen vai Varis. Olipa kumpi vaan niin, upea, upea roolityö oli! Teatterin konstit ovat monet nykyään, kun esimerkiksi Kekkosen massiivisen kokoinen pää liukuu näyttämölle. Sinne onttoon päähän silmistä kurkistelemaan kipaisee niin Mummo kuin Vatanen.
Väliajalla nautiskelemme virvokkeista. Pienen pienen pöydän ympärillä istuu toinenkin pariskunta. Johtuneeko Kehä kolmosen takaa tulleen maalaisjuntin arkuudesta, että en kysy heidän ajatuksiaan näytöksestä. Tampereella olisin sen jo tehnyt, vaikka viereisestä pöydästä. Epätieteellisen arvioni mukaan hälinä on täällä väliajalla kovempaa kuin Tampereen isojen näyttämöiden lämpiöissä.
Toinen näytös on lyhyempi, kestää noin tunnin. Tunnelma siinä on erilainen, vakavampi. Vatanen kertoo ahdistuksen ja vihan tunteistaan kaikkea mahdollista kohtaan ennen metsään menoaan ja siellä Pupun kanssa elämistään. Välejä entisen vaimonkin kanssa selvitellään. Vaimon, jonka Vatanen jätti ilmoittamatta mitään itsestään. Lopuksi Vatanen lähtee oikeaan elämäänsä, mitä ikinä se mahtaa tarkoittaakaan. Videotekniikan ansiosta näemme hänen kuvassa lähtevän teatterista ulos lumipyryyn.
Olipas monipuolisesti ravitseva näytelmä! Oli komediallista menoa ja lopussa ajattelun aihetta elämästä ja ihmisestä ja ihmisen elämästä. Tämmöinen passaa minulle erinomaisen hyvin, etenkin kun näyttelijät olivat niin loistavia.
En ole lukenut Arto Paasilinnan kirjaa. En tiedä, olisiko sen lukemisesta ollut haittaa vai hyötyä esityksen katsomisessa. Nyt en tietenkään tiedä, miten uskollinen esitys on ollut kirjalle. Niin tai näin. Ohjaaja Kristian Smeds joka tapauksessa ansaitsee suurkiitokset ja sen kuuluisan papukaijamerkin. Hienoa työtä, ainakin näin tavallisen taapertajan näkökulmasta!
Lavastussuunnittelusta vastaava Kati Lukka, pukusuunnittelusta vastaava Auli Turtiainen sekä valo- ja videosuunnittelija Ville Seppänen muiden työntekijöiden kanssa saavat ihmettelevät kiitokseni.
Esityksen kuvat Kansallisteatteri/ Stefan Bremer