Kirjoitukset avainsanalla Luxemburg

Ennakkoajatuksiani Luxemburgista:

  • rikas maa
  • paljon Eu-virkamiehiä
  • kallis maa

Miten on? 

  • joo-o, rikas maa, rikastunut teräksellä ja pankkitoiminnalla
  • elintaso maailman korkeimpia
  • veroparatiisi
  • monia Eu:n virastoja

 

Maassa juodaan WHO:N mukaan Ugandan jälkeen eniten alkoholia maailmassa. Tilastoja vääristää kuitenkin rajakauppa, jossa tupakka, alkoholi ja bensa on halpaa. Jaa-jaa. Minäkin aiheutin viivan tukkimiehen kirjanpitoon, kun ostin pullon sampanjaa rajakaupasta kymmenellä eurolla.

Maa on uskomattoman pieni: 82 km pitkä, 57 km leveä. Se on vähän kuin että lähtisi Tampereelta Virroille ja Vammalaan. Siinä koko maa. Asukkaita on puolisen miljoonaa.

Siirtotyöläisiä on paljon ja tätä tuetaan, että työvoima riittäisi. Työvoimasta kolmasosa on ulkomaalaisia, kolmasosa luxemburgilaisia ja loppu 40 % kulkee töissä lähimaista.

Vaikka pienestä maasta onkin kyse, visiteerailemme Suvanto- kuoron matkalla vain pääkaupunki Luxemburgissa. Oppaamme Minna Jousranta Resviaria- matkatoimistosta antaa kuitenkin tietoa koko maastakin. Sehän passaa meikäläiselle tietämättömälle.

Noin sadantuhannen asukkaan pääkaupunki Luxemburg sijoittuu maan eteläosaan, niin sanottuun Gutland (Hyvä maa) -alueeseen. Tämä kaksi kolmasosaa maasta käsittävä etelä- ja keskiosan seutu on alavampaa, maanviljelysmaata. Pohjoisosa Oeslingissä  on Ardennien vuoristo.

Paikallinen oppaamme, charmantti herrasmies, jonka nimeä en sattumoisin muista, kuljettaa meitä muun muassa Unescon maailmaperintökohteisiin kuuluvassa, autottomassa Vanhassa kaupungissa. Isona yllätyksenä tulee, että saksalainen runoilija Goethe on toiminut täällä sotakirjeenvaihtajana.

Myös Casemates du Bock eli kasematit ovat maailmanperintökohteita. Nämä linnoituksen maanalaiset tunnelit kulkevat 23 km kaupungin alla. Itse linnoitus tuhottiin 1860. Tunneleihinkin pääsisi tutustumaan, vaan se jää tällä kertaa.

Lähellä pientä Péitruss-jokea kohoaa Kultaisen ladyn patsas. Mikähän siinä on, että tällä reissulla näyttävät patsaat olevan niin maan perusteellisen korkean pylvään päässä, että saa melkein kuvitella itse patsaan? Joo, joo. Ymmärrän toki, että näin ne näkyvät kauemmaksikin. Pelkään vain niskanikamieni puolesta.

Luxemburg on suurherttuakunta, jonka keulakuvana on Suurherttua Henri. Hänen palatsiaan Grand -Ducal’a vartioivat luonnollisesti sotilaat. Tietysti yritin päästä samaan kuvaan sotilaan kanssa. Auringosta johtuen kuvasta tuli suttu. Tyydytään siis vain sotilaaseen.

Suurherttualla on vaimonsa kanssa viisi, aikuista lasta, neljä komeaa ja salskeaa poikaa ja kaunis tyttö. Ai, että mistä tiedän? Katselin kortteja. Vanhimmasta lapsesta (poika) tulee suurherttua isänsä jälkeen. Ostinkin muutaman kortin ja niihin postimerkit, kun kerrankin merkkejä sai samasta paikasta. Pieneen päähäni ei pölähtänyt ajatus, että en minä niitä siellä kirjoita, enkä lähetä. Merkeissä on tosin niin kaunis maisema, että voin ne vaikka laittaa seinälle – jos ne nyt jostakin löydän.

Notre Dame katedraali on katolinen kirkko. Se on perustettu vuonna 1613 ja on ollut alun perin jesuiittikirkko. Vuonna 1870 kirkosta tuli katedraali. Neitsyt Maria on kirkon ja maan suojelija. Pylväät ovat 1620-luvulta. Niiden figuurit tulevat Jaavalta jesuiittamatkojen tuliaisina. Kaunista on. Ennen vanhaan aikaa ja vaivaa nähtiin kirkkojen koristelussa. Myöhemmin kirkkoa on restauroitu ja remontoitu niin, että siellä on nykyään uusi ja vanha kirkko peräkkäin. Niin on kova faartti oppaalla, että kerrankin jää minulta kynttilä kirkossa sytyttämättä.

Alakaupungin talot tuovat mieleeni Kuopuksen puisen rakentelusarjan. Siinä erilaisiin, puisiin talojen alaosiin liitettiin kattoja. Juurikin olivat tuon näköisiä, katotkin mustia. 

Asiantunteva oppaamme antaa lopuksi ääninäytteen luxemburgin kielestä. Se on saksan ja ranskan lisäksi yksi maan virallisista kielistä. Hän hyvästelee meidät kehumalla luxemburgilaista suklaata belgialaista paremmaksi. Ei tullut maistettua. Lopuksi hän ymmärtää sanoa, että suomalainen on toki kaikkein parasta.

Odottelen tässä katukahvilassa latteani ja nutellacrepsiäni. Ei ollut paha hinta, yhteensä noin seitsemän euroa. Crepsi oli nimittäin ison lautasen kokoinen. Siitä riitti pala monelle muullekin.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat