Kirjoitukset avainsanalla puiden kaato

Tähän on tultu. Nyt puu tosiaan kaatuu. Ja kaatuupa toinenkin. Eivätkä mitkä tahansa puut, vaan isot sellaiset, mänty ja koivu.

Että tähän asti on meidän mökillä päästy, niin tuota aviohenkilöä on pitänyt pehmittää pitemmän aikaa. Hän on tullut hieman isääni, vaikka mitään sukua eivät olekaan. Isäni, mökkitontin entinen isäntä, sanoi joka kerta, kun puun kaatamisesta tuli puhe: No, jos halutaan asua hakkuuaukiolla. Eikä se ollut vitsillä.

Hakkuuaukiolla! Nauratti silloin ja naurattaa edelleen. Kyllä saha saisi soida pitkään, että hakkuuaukiolla mökillä oltaisiin. Ei sillä. On mies itsekin kaatanut siellä puita, aika isoja koivujakin perunapellon reunasta voimaa viemästä. Jäihän sinnekin niitä vaikka kuinka. Kun mies kävi joitakin vuosia sitten ostamassa moottorisahan, turvasaappaat, kypärän ja muuta tarvittavaa, myyjä oli hänet vahvasti pelotellut kertomalla, miten paljon ja millaisia onnettomuuksia puun kaadossa on tullut. Minä taisin pelästyä enemmän kuin mies. Onneksi toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin.

Miehen pehmittelyssä auttaa se, että jo vuosia aikaisemmin rupeaa hänelle perustelemaan, miksi juuri tuo puu pitäisi kaataa. Sitten kun yhtään häneltä rupeaa tulemaan myönteiseen viittaavaa, soita metsurille ja kysy, koska hän voisi tulla. Sovit ajan, mutta lupaat vielä varmistaa sen.

Otollisena hetkenä kerrot aviohenkilölle, että metsurin sopisi tulla se puu kaatamaan silloin ja silloin. Siis se puu, josta on ollut jo pitkään puhetta. Käviskö se sulle?

 

Osa yksi: Puiden kaato

Metsuri tulee.

Ensin hän rupeaa männyn kaatoon. Sen kaatamiseen on aika kapea rako. Metsuri arvelee, että puu kaatuessaan hajottaa miehen puupinon. Ei haittaa, sanoo mies.

Seuraan mielenkiinnolla metsurin touhuja. Aluksi mänty sidotaan yläosastaan narulla (tais olla enemmänkin liina) ja vaijerilla toisen puun alaosaan. Sitä varten metsuri ensin ketterästi kipaisee tikkaita ylös liinan sitomaan. Ei tässäkään hommassa sovi korkealla huipata. Sitten sahalla pieni kolo puun kylkeen, johon laitetaan kaatotunkki, jonka paikkaa myöhemmin muutetaan. Ja ei kun sahaamaan.

Hirveä paukahdus, kun iso mänty iskeytyy maahan! Kauniisti puupinon sivusta. Sahalla oksat pois ja sahaus pölleiksi. Metsuri varmistaa ensin mieheltä, haluaako tämä tehdä sen vai tekeekö hän. Olin etukäteen miehelle vakuutellut, että olisi syytä antaa metsurin tehdä tuokin homma. Hänelle jää kyllä vielä jälkitöitä.

Kyllä täytyy sanoa, että on ilo katsella ammatti-ihmisen työtä! Siinä ei kauan nokka tuhise, kun sutjakka metsuri touhuaa joutuisasti ja järjestelmällisesti. Hän kertookin jo 14-vuotiaasta olleensa metsätöissä. Kun hänen ikänsä on lähellä omaani, niin jopa siinä ammattitaitoa on kertynyt.

Koivu on helpompi tapaus. Sen voi kaataa aika aukealle parkkipaikalle. Ensin täytyy tosin varrellisella sahalla katkoa oksia, jotka muuten tarttuisivat toiseen puuhun ja estäisivät kaatumisen. Paukahtaa koivukin maahan osuessaan, vaan ei yhtä mielettömästi kuin mänty.

Ennen kotiinlähtöä metsuri saa miehen tekemää lohikeittoa sekä kahvia minun leipomieni korvapuustien ja serinakakkujen kera.

 

Osa kaksi: Jälkityöt

Etenkin männyssä oksat ovat niin paksuja, että niistä saa vielä polttopuita. Oksien karsiminen ja paloittelu oksasaksilla on minun hommaani. Nuukana tyttönä oksin ja paloittelen koivunkin oksia. Paksuimmat oksat joutuu mies sahaamaan.

Kannamme nuotiopaikalle vielä isot kasat. Eipä tarvi juhannuskokolle haalia poltettavaa.

Miehelle jää jälkihommista se raskain työ: polttopuuksi pilkkominen. Sitä ennen on tietysti pitänyt kantaa kasaan pöllit. Koivupöllit ovat sievässä rivissä kuin köyhän talon porsaat. Männyn vastaavat ovat hajallaan kuin ne tunnetun jokisen eväät. Hyvä vai huono onni, mutta kirveshommien kanssa en ole koskaan päässyt sinuiksi. Enää en varmaan uskaltaisi yrittääkään. Että kyllä aviohenkilö on tässäkin mielessä hyvä hankinta. Sahaamistaidoillanikaan kun en pysty pröystäilemään.

Tämän mökkireissun saldoksi jää kasa pilkottuja polttopuita ja työmaata seuraavallekin mökkireissulle.

Mies laskee männyn kannosta puun iäksi 73 vuotta. Vähän kirpaisee sydämestä, kun ajattelen, että itseäni vanhemman päästimme niin sanotusti päiviltä. Toivottavasti kukaan ei yritä samaa minulle. Onneksi olen ihminen, en puu.

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat