Löysin itseni viime touko-kesäkuussa Tampereella Rientolan Setlementin kesäkurssilta, nimeltään Kesäinen amppeli- savikurssi. Hyvä, että löysin.

Savihommat ovat minulle ennestään vallan outoja. Onneksi keramiikkaohjaaja Marita Pirhonen vinkkaa kurssista Kontti valmennuskeskuksen Senioreissa. Kun konttilainen Riitta lähtee kurssille myös, saatamme vuorotella autokyydeissä.

En ole aikaisemmin käynyt Rientolassa Tampereen Lielahdessa. Komeat talot mäellä ilahduttavat. Rientola järjestää erilaisia kursseja ja tapahtumia eri ikäisille pitkin vuotta.

Menemme Riitan kanssa entiseen navettaan. Essu eteen ja muovialunen pöydälle. Siitä se alkaa. Sitten saven kimppuun. Tai no. Ehkä enemmänkin ihmettelemään saven ääreen.

Marita kertoilee meille eri vaihtoehdoista, mitä ja millaisia juttuja voimme savesta tällä kurssilla tehdä.

Muutenkin Maritan ja toisen ohjaajan, artesaani Minna Anttosen, opastus on aivan ensiarvoisen välttämätöntä. Muuten meidän noviisien hommista ei tulisi mitään. Kurssilla mukana näyttää toki olevan monia jo vallan taitureita saven käsittelyssä.

Syntyyhän sitä tulosta, kun vain saa ohjeet ja yrittää. Ensimmäisenä aloitan ruukusta, johon voin laittaa kukan ulkopöydälle.  Siitä tulee ihan kelpo minun tekemäkseni.

Seuraavaksi aloitan amppelin teon. Monenlaisena se eri vaiheissa ”esiintyy”. Välillä tosin tuntuu siltä, että luovuuteni on vallan jumissa. No, Marita taas tulee apuun ja kyselee, haluaisinko ehkä tehdä siihen tällaista vai tällaista. Ja välillä minä kyselen, onko tämä tai tuo mahdollista. Ja oonko nyt tehnyt oikein vai väärin?

Mielestäni kaunein tekemäni esine on tämä sininen vati. Kaunis kuvitus syntyy siten, että pieni pitsiliina painetaan saveen. Kun jossakin vaiheessa lautanen on tuo tumma, suren jo vähän, että pilalle meni. Marita vakuuttaa, että ei se sellaiseksi jää. Eikä jäänyt.

Ihmeen ihanalta näyttävät nuo ruusutkin jo tekovaiheessa, eikö vain? Maritahan se niitä minulle ensin malliksi tekee. Ei se olekaan mitenkään vaikeaa, kun toinen eteen näyttää. Ruusut täytyy toki maalata, milläpä muulla kuin punaisella.

Enpä nyt oikein osaa sanoa, miten tulen tehneeksi tämän pikku kipon ja mihin tarkoitukseen. Teenpä kuitenkin. Onhan se ihan omatekemä.

Kurssikaverini Riitta maalaa kuvioita amppelinsa kylkeen. Sellaista en itse tällä kertaa kokeile.

Kaikkiaan neljä iltaa, 2,5 tuntia kerrallaan kurssi kestää. Viimeinen kerta on lasitus. Sitten taas tuotokset laitetaan uuniin, jossa ne ymmärtääkseni ovat jo aikaisemmin käyneet.

Jos nyt haluaisit tarkalleen tietää, miten työprosessit etenivät, niin enpä taida osata sitä kertoa. Olin kuin Liisa Ihmemaassa. Neuvojen mukaan aina siirryin vaiheesta toiseen. Mutta muistanko niitä? En. Muistivihko olisi ollut paikallaan. Välillä olin varma, että esineestä tulee ihan muuta kuin pitäisi. Eipä niin vain koskaan käynyt.

Sain kauniiden saviesineiden lisäksi hyvän mielen. Opin uutta ja onnistuin. Vankasti neuvottuna toki, mutta kuitenkin. Ei kai sitä kukaan ole seppä, eikä edes sepän vaimo, syntyessään.

Että kannattiko? Älä edes kysy!