Näkyykö?

”Kannattaa jatkossa leikata peukalonkynsi ihan lyhyeksi”, opastaa optikko, kenties jo hieman tuskastuneena epätoivoisiin yrityksiini saada piilolinssi silmästäni pois.

Miten niin leikata LYHYEKSI? Ei kai sitä voi sentään sorminiveleeseen asti leikata? Lyhyet ovat nytkin, kuten meikätytöllä yleensä. Tekokynsistäkään en ole koskaan haaveillut, vaikka niillä voisi olla kiva kopsutella pöytään. Mutta nyt en ole varma, vaikka yksi kaunis päivä istuisin kynsistudiossa tekareita varten. Tai viis senttiä pitkiä ja sentin paksuisia ripsien pidennyksiä teettämässä. Moni juttu ei voisi olla itsestäni kauempana. Mutta tulevaisuuden tekemisteni ennustaminen näyttää olevan mahdotonta.

Vielä viikko aikaisemmin en tiennyt meneväni kokeilemaan kertakäyttöisiä piilolinssejä. Sankalaseja olen käyttänyt likinäköisenä vuosikymmeniä, jostain nuoruusiästä alkaen, kai. Jossain vaiheessa minulla oli rinnalla myös piilolinssit. Ne rupesivat kuitenkin melko pian ärsyttämään silmiä ja kun siihen apua ei löytynyt, hylkäsin ne ja kuoppasin ajatuksenkin uusista.

Mitä minä siis nyt, noin neljänkymmenen vuoden jälkeen istun optikon tuolissa repimässä linssejä silmistäni?

Ostin Instrumentariumista uudet silmälasit ja aurinkolasit vahvuuksilla. Niitä hakiessani myyjä kertoi, että lasien ostajana saan ilmaisen kertakäyttöisten piilolasien sovituksen ja viidet linssit kokeiltaviksi.

Että kuinka? kysyy tämä ostaja. Kiinnostaako? kysyy myyjä. Jo vain kiinnostaa, vastaa ostaja empimättä.

Optikko kysyy ensin, mihin tarkoitukseen kertakäyttöpiilolaseja käyttäisin. Liikuntaanko? En, pärjään niissä ilman mitään silmäapuja. Satunnaista käyttöä erilaisissa pippaloissa niille ajattelisin.

Optikko mietiskelee, millaiset vahvuudet pitäisi olla. Kaksiteholasit kuitenkin, vaikka lähelle näenkin erinomaisesti. Kaukolaseilla on kuitenkin hankala lukea ja otankin ne aina pois. Piilareita ei niin vain nakata välillä mäkeen.

Kokeillaan yksiä ja toisia. Lopulta lähden kokeilupiilarit kassissani, en silmissä, kuten suunnitelma oli. Yhteisymmärryksessä päätämme jättää punoittavan silmäni rauhaan.

Seuraavana päivänä kotona rupean omatoimiseen harjoitteluun.

Linssi otetaan sormen päällä kertakäyttörasiasta. Ovat muuten niin ohuita, että aina ei meinaa huomata, että sormen päässä se jo on. ( Vois kyllä vähän huolehtia kynsilakastaankin! huomauttaa oikolukija.)

Ensimmäinen muistettava on, että linssi pitää kääntää toisin päin eli oikein päin rasiasta oton jälkeen.

Sitten sormen päässä oleva linssi työnnetään suoraan silmään. Molempien reunojen pitää olla ylhäällä. Onnistuu eka kerralla tai sitten ei.

Hahaa! Hyvin meni! Silmissä ovat!

Hyvin näkyy, mutta lukeminen ei tahdo onnistua millään! Kirjaimet ovat liian puuroisia tai jotenkin ei-luettavia. Ärsyttää! Pielessä ovat vahvuudet!

Kontrollikäynnillä kokeillaan sitten taas uudenlaisia vahvuuksia. Kutakuinkin säästäväistä ihmistä ihan harmittaa, kun jokainen kokeiltu pari lentää armotta aina roskiin. Rintani röyhistyy, kun niin silmiin laitto kuin poisotto sujuu kuin tanssi. Loppuviimein en edes muista, osoittautuivatko ne parit parhaimmiksi, joissa toinen linssi näyttää kauemmaksi ja toinen lähelle. Ainakin ihan eripariset vahvuuksiltaan ovat, vaikka tutkitusti silmäni ovat aika tasapariset. Sama se, jos ovat hyvät.

Ja hyviltä ovat tuntuneet. Silmät eivät yhtään ärsyyntyneet silloinkaan (kuten vähän pelkäsin), kun pidin niitä silmissä lähes kellon ympäri, kun olin synttärijuhlissa Seinäjoella. Lukeminenkin onnistuu manailematta.

Kertakäyttöpiilolasit maksavat noin kolme euroa pari netin kautta ostettuna. Halpaa tai kallista, miten sen nyt ottaa, riippuu tietysti käyttötiheydestä. Kolme paria tavallisia piilolinssejä maksaa ainakin Instrumentariumissa keskimäärin 40 euroa. Yhtä paria saa käyttää vain kuukauden.

Sankalaseja minulle on vuosikymmenten saatossa siunaantunut paljon! Kaikki nämä päässäni olevat ja vielä parit muut ovat käyttökelpoisia ja välillä käytössä. Se on mahdollista siksi, että miinuslukuni ovat pysyneet aika lailla samoina, mitä nyt näkökyky kerta kerralta on vähän parantunut. Muuten, uskokaa tai älkää. Kun rupean toosasta katsomaan puoli yhdeksän uutisia (tämähän on tietysti ihan vanhanaikaista, vähintäänkin netistä asiat pitäisi hakea), saatan etsiä hyvän tovin laseja. Niitä on siis liian vähän!  

Nyt voin laillisesti välillä lähteä ajamaan ilman sankalaseja. Joitakin kertoja olen sen jo aikaisemmin hajamielisyyksissäni tehnyt. Kotona kun en käytä laseja muuta kuin telkkaria katsoessani. Pakkohan se oli pyörtää takaisin, kun ajokorttini määrää lasit.

Piilolasien yhdenlainen vuosikymmenten ympyrä näin on sulkeutunut.