Kirjoitukset avainsanalla retkeily- ja luonnonsuojelualue Kintulammi

"Pieni polku metsän halki vie…”

Aurinkoisena kesäpäivänä illansuussa Kuopus teki lähtöä siskonsa tytön, Kummityttönsä, kanssa telttaretkelle Kintulammille. Hän haastoi meitä muita lähtemään sinne iltalenkille.

No, mikä ettei! Samassa muistin, että olin päivällä lyönyt, taas kerran, varpaani tuolin jalkaan. Mahtaisiko se elää riittävän hyvässä sovussa kengän kanssa?

Ei hyvältä näyttänyt! (ei näköjään kyllä jalkaterä muutenkaan näytä olevan esittelykunnossa) Jostakin syystä minulla on sellaiset varpaat, että ne kävellessäni haravoivat metrin etäisyydeltä kaiken, mihin voi varpaansa satuttaa. Ja satutuksiahan sitten sattuu. Aina on joku varvas kipeä!

Mutta, eikun Buranaa naamaan ja menoksi. Aluksi varvas tuntui aralta, mutta kun jonkin aikaa olin paarustanut, kipu hellitti. Näinhän se on, kuten me eteläpohojalaaset sanotahan: Kaikkehen tottuu, muttei puukkohon selijäs, ja siihenkin tottuu, jos makaa vattallansa. Asennoitumiskysymys. Osaksi. Tämäkin.

Jaa, että mikä Kintulammi?

Kintulammi on runsas 20 kilometriä Tampereen keskustasta oleva retkeily- ja luonnonsuojelualue. Siellä on 15 kilometriä retkeilyreitistöjä, sanoo netti. Mehän ei siinä illan viuhkassa niitä kaikkia kilometrejä kävelty. Taisi jäädä kolmasosaan eli noin viiteen kilometriin.

Kaunis on paikka! Ihania polkuja! Ihania maisemia! Ihana rauha! Poluilta ei saakaan lähteä metsään seikkailemaan, luonnonsuojelualue kun on kyseessä. Tapasimme vain muutamia ihmisiä, vaikka oli perjantai-ilta. Yksi vastaantulija oli varustautunut polkupyörällä. Siis polkupyöräilyä.

Kuopus valikoi yöpymispaikaksi lammen rannan, jossa oli laavu ja nuotiopaikka. Lampi taisi olla itse Kintulammi. Koska oli palovaroitus, tulta emme ruvenneet tekemään. Myöhemmin paikkaan tulleita palovaroitus ei estänyt avotulen teosta. Että sillä lailla rohkea Suomen poika!

Alta aikayksikön Siskontyttö, joka on oikea vesipeto, oli lammessa. Ja millainen olikaan lampi! Voisinpa vaikka laulaa tuttua lastenlaulua mukaillen: ”Jos lampeen haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt!” Ja mehän halusimme mennä! Ja yllättyä! Olipa siinä mutainen lätäkkö! Muta ”mukavasti” vähän upottikin. Ei siellä kauan huvittanut olla. Tuntui, että uidessa mahakin ui mudassa, kauas kun en uskaltanut lähteä. Porukan Vesipeto mutanaamioineen oli oma lukunsa. Häntä sai vallan houkutella pois. Lammessa käynnin jälkeen oli pyyhe tarpeen, että sai itsensä puhtaaksi. Olihan se kokemus!

Jätimme retkeilijät pystyttämään telttaansa yöpymistä varten. Seuraavana päivänä nuorempi yöpyjä valitti, että muhkurainen oli peti. Sen verran olen itsekin lapsena ja nuorena telttaillut, että tiedän näin usein olevan. Se vähän niin kuin kuuluu asiaan.

Ikävästi viimeinen näkyni lähtiessä oli, kun nuori mies teki tarpeensa lammen rannalla pari metriä laavusta. Kuivakäymälä näkyi vain hieman kauempana. Yhden sortin tiukkapipo kun olen, en ymmärrä tätä joidenkin miesten kuseskelua mihin sattuu. Olkoon vaan, että luonnossa oltiin. Kun sentään oli se käymäläkin. Ja meitä muitakin oleilijoita.

Olin ensimmäistä kertaa Kintulammilla. Ihastuin! Käynti tuskin jäänee viimeiseksi. Kyllä meidän täällä Mansessa kelpaa! Luontoon pääsee muuallekin kuin puistoon. Tampereen kaupunki on ollut ajan tasalla ja järjestänyt bussikuljetuksia Kintulammelle. Jahka nyt sitten muistamme elää siellä siivosti. Ja miksemme muistaisi! Parempi uskoa näin!

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat