Olen ajatellut erittäin karsaasti niitä, jotka ovat matkailleet maamme rajojen ulkopuolella näinä korona-aikoina. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Olen itse liittynyt tähän paheksuttavien joukkoon. 

Puolustuksekseni voin sanoa, että todellakaan en ole lähtenyt lomailumielessä liikenteeseen. Perhesyistä (eikä kyse ollut mistään perhejuhlista) lähdin Brysseliin. Toki pohdin koronatartunnan mahdollisuutta, ovathan Belgiassa sekä absoluuttiset että suhteelliset tartuntaluvut huomattavasti suuremmat kuin Suomessa. Laskusuunta tosin sielläkin nyt on. Toisaalta pähkäilin, että tyttären perhe asuu kuitenkin Brysselin ulkopuolella. He ovat koko korona-ajan pystyneet välttämään taudin. Nyt heilläkin jo aikuiset on ensimmäisen kerran rokotettu. Kuten minutkin.

Matkaan siis, veli Hopea!

Lentolippuja varatessa totean, että Tampereelta ei ole nyt lentoliikennettä Helsinkiin, Helsinkiinkään. Joten junalla ensin Helsinki-Vantaalle. Maski kasvoilla.

Ennen matkaa pitää selvitellä, mitä todistuksia on oltava ja mitä lomakkeita täytettävä.

Belgia vaatii ennakkoon matkustusasiakirjan täytettäväksi. Sen voi lähettää netissä tai tulostaa mukaan. Siinä kysellään esimerkiksi missä päin on viettänyt viimeiset viikot ennen matkaa. Belgia arvioi viikoittain koronaesiintyvyyden perusteella, mikä on Suomen minkäkin osan väri. Länsi-Suomi oli vihreä, joten negatiivista koronatestitulosta maahan tuloon ei minulta vaadittu.

Finnair puolestaan vaatii Belgiasta Suomeen palatessani negatiivisen testituloksen koronatestistä tai todistuksen sairastetusta taudista tai rokotuksesta. Yksikin rokotuskerta riittää. Rokotustodistuksen tiimoilta soittelen useampaankin paikkaan. Eihän sellaista mistään saa. Lopulta toisella soittokerralla Finnairille selviää, että Omakannassa oleva rokotusmerkintä kelpaa, vaikka se onkin suomeksi. Brysselin lentokenttävirkailijat on kuulemma koulutettu sitä ymmärtämään.

No, tähän asti selvä.

Näillä matkaan.

Olen sentään elämäni aikana jokusen kerran Helsinki-Vantaan kentältä reissuun lähtenyt. Koskaan en ole näin autiota siellä kokenut. Ei jonoja tiskille, ei turvatarkastukseen. Ihmisiä saa melkein etsiä. Olen ällikällä lyöty, kun turvatarkastuksen henkilö kysyy, voiko hän kääntää käsilaukkuni kyljelleen läpäisykoneeseen. Jopa nyt jotakin.  Että ihan minultako siihen lupaa kysytään?

Aakeen laakeeta on odotushallissa. Vain muutamat ravintolat ja kaupat ovat auki.

Covid- 19 taudin ehkäisytoimista muistuttavat pahviset kyltit ja ajoittaiset kuulutukset. Maski on välttämätön täälläkin.

Brysseliin lähtevä pieni, sadan hengen lentokone kertoo siitä, että matkustavaisia ei ole ruuhkaksi asti. Ihan piripintaan ihmisiä ei koneessa edes ole. Ystävällinen lentoemäntä huokaisee ihastuneena: On se mukavaa, kun rupeaa olemaan matkustajia! Epäilemättä.

Kovin on tyhjää tavanomaiseen verrattuna Brysselin kentälläkin. Melkein tulee äitiä ikävä.

 

Hypätäänpä tässä sitten suoraan paluumatkaan Brysselistä Suomeen.

Päätän varata Brysselissä ennen lentoa ajan koronatestiin. Se on matkustajille tarkoitettu ja maksaa 67 euroa. Testipaikka on lentoaseman alueella hallin vieressä. Negatiivinen tulos tulee sähköpostiin alle kuuden tunnin. Isommalla hinnalla olisin saanut tuloksen 15 minuutissa. Siihen ei minulla ollut kuitenkaan tarvetta.

Olen tiskillä kaksoisvarustautunut näyttämään koronavapauteni. On negatiivinen testitulos ja kansallinen todistus yhdestä rokotteesta, ihan kielillä. Sellainen ilmaantui Omakantaan matkani aikana. Kyllä näillä todistuksilla nyt hyvin Finnairin siiville pääsee! Tyydyn esittämään vain koronatestituloksen, että ei minua heti ihan pöljäksi havaita.


 

Koneessa mietiskelen näiden verhojen merkitystä, lähellä kun istun. Niillä erotetaan businesspuoli meistä rahvaista. Nousun ja laskun ajan verhot ovat auki, muuten kiinni. Mitä mahtaisi tapahtua, jos nytkin näkisin noiden neljän vankasti keski-ikäisen miesten päälaet? Väljempien istuintilojen lisäksi heille tarjoillaan hyviä ruokia juomineen, kun me saamme vain välipalakeksin kahvin/teen/mehun kanssa. Kerran vuosia sitten jopa ”jouduin” business-luokkaan, kun kone oli ylibuukattu. Sielläpä hörpin viiniäni ultima thule-laseista. Taikka en tiedä, vaikuttaako korona nyt jotenkin businessluokassa. Kas, kun verhoista johtuen en sitä näe.

Helsinki- Vantaan kentällä olen vähän ymmälläni. Miksi täällä ohjataan passintarkastukseen? Kuulen myöhemmin, että jo ainakin viime kesänä passintarkastus on toiminut. Virkailija tutkii tarkkaan passini kuvaa ja minua. Pyytää vielä ottamaan silmälasitkin pois maskin lisäksi, kun en itse älyä.

Seuraavaksi nauhat ohjaavat meidät terveysviranomaisten luo. Luovutamme koneessa täytetyt lomakkeet. Edelläni kulkeva rouva tarjoaa todistusta rokotuksesta. Se ei nyt tässä riitä, vaan hänelle sanotaan: Teidän täytyy mennä tuonne koronatestiin. Vaikka käsittääkseni testipakkoa rajoille ei ole saatukaan, aika kategorisesti rouva sinne määrättiin. Minä esitän negatiivisen testitulokseni ja pääsen jatkamaan matkaa seuraavan henkilön luo, joka antaa ohjeita karanteenista ja toisesta koronatestistä. Kerron tilanneeni jo siihen ajan Tampereella FINENTRYN kautta. Sepäs ilahduttaa toista osapuolta.

Vielä THL:n ohje käteen ja matkatavarahalliin.

Ruumassa ollut laukkukin on tullut perille.

Tänään kävin toisessa testissä. Ajoin ohjeiden mukaan autolla Nalkalan torille, jossa drive-in -testauspiste on. HUS järjestää näitä testejä matkailijoille. Tampereella HUS on ostanut Pihlajalinnalta testaukset. Analysointi tapahtuu Helsingissä.

Tuloksen uskon olevan negatiivinen. Olisin kuin puulla päähän pökätty, jos ei ole. Niin tartuntaa vältellen olen matkani tehnyt.

 

Brysselin matkani toisessa osassa tulen kertomaan joitakin välähdyksiä kokemuksistani Belgian maassa, lentojeni välissä.

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla