Kirjoitukset avainsanalla Suvantokuoro

sylilliset kahmaisin kerrallaan!

Tämän tutun laulun sanojen pienoiseen vääntelyyn syyllistyn, kun muistelen meidän Tampereen Naislaulajien 90-vuotisjuhlia pari viikkoa sitten.

Kunnon juhlathan kestävät vähintään kaksi päivää. Niinpä mekin aloitimme perjantaina Raatihuoneelta ja lopetimme lauantai-illalla ravintola Aistissa.

 

1.   Kaupungin vastaanotto Raatihuoneella

Taisi olla jo neljäs kerta, kun olen ollut kutsuttuna tähän upeaan taloon kaupungin vastaanotolle. Aina se on kuitenkin ylen juhlavaa. Talo on upea niin ulkoa kuin sisältä.

Kaupunginvaltuutettu Irja Tulonen ja museotoimen johtaja Toimi Jaatinen emännöivät ja isännöivät iltaa toivottaen meidät tervetulleeksi ja pitäen pienet puheet. Museonjohtajan puheesta en kylläkään saanut mitään selvää, mutta ei sevväliä. Epäilemättä se sisälsi paljon hyvää ja kaunista.

Naiskuoroliitto jakoi ansiomerkkejä. Kuoron johtaja Katja Harilo sai ansiomerkin kymmenvuotisesta kuoron johtajana toimimisestaan. Kahdeksan pitkään Naislaulajissa ollutta palkittiin myös ansiomerkein. Siis ajatelkaa! 30 tai 40 vuotta naislaulantaa takana joillakin! On siinä ollut harrastuneisuutta, sitkeyttä ja vaikka mitä! Samalla he ovat mittaamattoman paljon tutkimusten mukaan pidentäneet ikäänsä ja parantaneet elämänlaatuansa. Ei muuta kuin onnea niin että heilahtaa! Niin Katjalle kuin sitkeille siskoille.

Mikä tämä vastaanotto olisi ollut, ellei olisi laulettu. Me tietenkin lauloimme. Ja vahvistettu kvartetti Mieskuoro Laulajista lauloi meille. Ja miten lauloivat? Upeasti! Sydämeen käyvästi! Ja mehän tykkäsimme!

Päästiinhän sitä lopulta itse asiaan eli nautiskelemaan coctailpaloja viinin kera. Etenkin suolaiset olivat hyviä. Älä kuitenkaan kysy, millaisia ne olivat. Kaikkea ei voi ihminen muistaa.

 

2.   Naislaulajien 90-vuotisjuhlakonsertti Tampereen Musiikkiakatemian Pyynikkisalissa

Seuraava päivä, lauantai, alkoi jo kello 13 harjoituksilla, vaikka itse konsertti alkoikin kello 18.

Lauluja käytiin vielä läpi ja myös sitä, miten kumpikin kuoro, Naislaulajat ja Suvanto, liikkuu pois ja takaisin estradille. Meillä oli kummallakin kuorolla omia numeroita ja myös yhteisesityksiä. Tietenkin oli syytä myös ennen h-hetkeä katsoa, että tukka on hyvin ja että kello ei näy. Tärkeä juttu oli se, miten huivin helmat asettuvat tasoihin. Ja nehän eivät tietenkään asettuneet!

Kun on näin iso juhla, liputkin ovat paikallaan.

Aluksi kajautimme yhdessä Mia Makaroffin Laulua elämä soi. Sitä olen jossakin postauksessani jo aikaisemmin tippa poskella hehkuttanut. ”Syntyessäin minä sain oman äänen. Minä äänen sain ja se minut minuksi loi. Ääneni tahtoi se tahtoi vain laulaa…

Nyt sain toisen ihastuttavan lempparin, Kassu Halosen ja Vexi Salmen Maailma on kaunis. Sen esitimme me suvantolaiset. Toki laulu on minulle ennestään tuttu. Olenhan sen laulanut eläkeläisjuhlassani töissä. ”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus.” Näin alkaa tämä sykähdyttävä laulu ja jatkuu aivan yhtä hienoin ajatuksin.

Kuoronjohtajamme Katja on  paitsi pätevä ja huumorintajuinen myös erinomaisen ilmeikäs johtaja. Ilmeillään hän usein kannustaa meitä hymyilemään. Kun peukut nousevat pystyyn konsertissa jonkun laulun jälkeen, niin sekä peukut että ilme kertovat, että hyvin meni, mutta menköön!

Naislaulajista koostuva ryhmä Nova esiintyi ja vakituinen pianistimme Silja Kuoppala säesti heitä kuten monia muitakin lauluja. Vierailevana tähtenä oli sekä Suomessa että Italiassa esiintyvä tenori Eero Lasorla. Hän lauloi sekä kuoron kanssa että myös serenadin juhlivalle kuorollemme. Mikä ääni! Mikä tulkinta! Lienee syytä kertoa, että Lasorla ei suinkaan esiintynyt konsertissa paidan kaulus auki. Ei toki. Kuva nyt sattuu olemaan harjoituksista, jolloin solmuke ei vielä ollut paikallaan.

Entinen kuorolainen Kristiina Lehtola juonsi ja kertoili kuoron historiasta. Kun ihminen tai kuoro on jo 90 vuotta, menneisyyttä on.

Lipun hintaan kuului kahvi väliajalla hyvän leivoksen kera. Maistuvia!

 

3.   Karonkka ravintola Aistissa

Konsertti meni hyvin. Yleisöä oli. Mokia ei tapahtunut. Mitä silloin voi muuta kuin olla nöyrän kiitollinen ja syödä mussuttaa ravintolan iltapalaa sekä kohottaa malja itselle ja toisille. Toki töitä konsertin eteen teimme ihan tosissamme. Mutta niin tietysti pitikin. Sanotaan, että lahjattomat ne vain harjoittelee. No joo. Kaikkea sitä sanotaan.

Yhtäaikaisen kumarruksen me osaamme! Salaisuus on ajatella itsekseen alhaalla ollen Mikkihiiri ja sitten vasta nostaa päänsä. Yleensä onnistuu perfect. Tässä nyt vielä harjoittelemme.

Kumarrus kuuluu  kiitokseksi yleisölle, mutta myös johtaja Katjalle, säestäjä Silja Kuoppalalle, juontaja Kristiina Lehtolalle, Eero Lasorlalle, Naislaulajille ja Suvannolle, kaupungille sekä juhlatoimikunnalle. Loppuviimein kiitos vielä kaikille niille, joita en tässä rimpsussa muistanut kiittää.

Tuttava totesi konsertin jälkeen: ”Mies tykkäsi niin kovin teidän konsertista. En oo tiennytkään, että se tykkää naiskuorolaulusta.”

Niinpä.

 

Osa konsertin kuvista on otettu harjoituksissa, mikä selittää esimerkiksi asiaan kuulumattomat laukut.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Syntyessäin minä sain oman äänen

minä äänen sain ja se minut minuksi loi

ääneni tahtoi, se tahtoi vain laulaa

ja liittyen toisiin yhteisen laulumme toi……

 

Olen syvärakastunut tähän Mia Makaroffin lauluun Laulua elämä soi. Se osuu sielussani johonkin tosi syviin tunteisiin. (Eikö ollut runollisesti ja sielukkaasti ilmaistu?) Toimii hyvin ilman säveltäkin. Ja sävelen kanssa se on – super!

Tätä ja monta muuta laulua olen saanut viimeisen kuukauden aikana laulaa, paitsi kuoron harjoituksissa, myös esityksissä.

Suvantokuoromme perinteinen, keväinen kahvikonsertti nimeltään Terve teille lintuset oli toukokuun alkupuolella. Johtajana oli tietenkin Katja Harilo. Yleisömäärä, kahta vaille 200, vähän pääsi meidät yllättämään. Nopeasti löytyi pari pöytää lisää mieskuorolaisten suosiollisella avustuksella.

Kun kahvikonsertista oli kyse, tauolla juotiin kahvia ja syötiin meidän kuorolaisten leipomia leikkokakkuja ja pikkuleipiä. Elisen lusikkaleivillä on jo legendaarinen maine vakikävijöiden keskuudessa. Ne häviävät ennemmin kuin ehtii lusikka sanoa.

Minut houkuteltiin juontamaan tämä lintulauluihin keskittyvä konsertti. Ihan tappiin asti en hanttiin pannut. Viime keväisestä juonnostani oli niin mukavia muistoja. Silloin perehdyin säveltäjien ja sanoittajien elämään ja siitä sitten tarjoilin valittuja paloja yleisölle. Nyt sain opiskella lintuja. Mielenkiintoista.

Nocturno-lauluun liittyen hain tietoa ruislinnusta. Siinä sivussa törmäsin tietoon, että Eino Leino on tehnyt tämän runonsa 1903 ja omistanut sen ihastuksensa kohteelle, monien muidenkin tavoittelemalle Freya Schultzille. Avioliittohan siitä tuli, joka kesti kuitenkin vain kolme vuotta. Se oli kuitenkin pisin Leinon kolmesta avioliitosta. Tätä laulua en enää voi laulaa muistamatta tätä tarinaa.

Konsertin lopuksi vetäisimme taas kerran Satumaan. Onko ihanampaa tangoa kukaan keksinyt? Kaiho on suorastaan käsinkosketeltavaa. Samalla saimme lähettää terveiset Reijo Taipaleelle pilven päälle, joka oli juuri viikko aikaisemmin kuollut. Taipalehan teki tämän tangon tunnetuksi.

Yhteislauluja meillä oli paljon. Ja voi että, miten voimallisesti yleisö lauloi! Laulumajan katto nousi varmasti ainakin senttejä ylöspäin. Jokukin osallistuja oli ihastellut, että viimeksi kansakoulussa oli laulanut joitakin näistä lauluista. Jo oli siis aika.

Uskallan väittää, että monella kuorolla ei ole yhtä samantahtista loppukumarrusta kuin meillä. Salaisuus on siinä, että jokainen sanomme mielessämme kumarruksen aikana: Mikkihiiri. Hyvin toimii. Saa lainata.

Tyytyväisinä saatoimme viettää karonkkaa konsertin jälkeen, etenkin kun Katja Harilonkin mukaan moni laulu meni jopa paremmin kuin harjoituksissa.

Viime perjantaina Tampereen Ratinakeskuksen aukiolla oli Kuorokierros 2019 suurkuoroesitys. Mukana oli kolmestakymmenestä kuorosta yhteensä noin 500 laulajaa. Kuoronjohtajana oli Markus Yli-Jokipii. Vetäisimme laulut Kesäpäivä Kangasalla, Kalliolle kukkulalle ja Romanssin (Sua vain yli kaiken mä rakastan), jossa Tuukka Haapaniemi oli solistina. Hyväksi lopuksi lauloimme vielä mieliä kohottavan Finlandian. Aamulehden Moro-liitteen lukijat olivat saaneet olla valitsemassa lauluja.

Sää oli enemmän kuin viileä. Onneksi ei satanut. Silloin olisimme joutuneet siirtymään ulkorappusilta sisälle. Turvauduin silkkivilla-aluspuseroon. Toimii kuin häkä, oli kesä tai talvi.

Yhteislaulujen jälkeen kuorot jalkaantuivat laulamaan vielä eri paikkoihin, ravintoloihin, pubeihin, kirjastoon. Me menimme Naislaulajien kanssa ravintola Kiveen. Siellä sain taas sydämeni kyllyydestä laulaa muun muassa tuon Laulua elämä soi, jahka hetken odottelimme omaa vuoroamme.

Kuten tiedämme, kuorolaululla on tutkitusti kaikenlaisia hyviä vaikutuksia ihmisen terveydelle. Siksikin kannattaa liittyä kuoroon. Terveys ei kuitenkaan voi olla pääsyy liittymiselle, ellei muuten tykkää. Sehän olisi vähän samaa, jos pahanmakuista kalanmaksaöljyä söisi, kun se on terveellistä. Oikea syy on se, että nauttii laulamisesta, haluaa laulaa. Kuoroilu on hauskaa. Onnekseni meidän Suvanto-kuorossamme on hyvä henki, vaikka monenlaista tallaajaa onkin mukana.

Heinäkuussa on kuorolla Laikunlavalla esiintyminen, elokuussa käymme laulamassa Ruusujuhlassa Arboretumissa ja syksyllä, voi hyvänen aika sentään, on monessa juhlassa esiintymisiä. Että laulua elämäni soi jatkossakin.

 

……….Kaikukoon kauas ja korkealle

nyt meidän elämämme ja tarinamme

Soikoon meissä äiteimme äänet sydämiin lastemme laulavain

Laula siskoni äänesi liitä, äänestäs kiitä

sillä laulua elämä, laulua elämä soi, elämä soi!

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat