Kirjoitukset avainsanalla kahvimaja

Koskas oot viimeksi käyny Torisevalla, kyselee siskonlikka, kun olen seuraavana päivänä viemässä häntä mökiltä puolisoineen Muroleen kanavalle Tarjanne-laivaan.

Venttas hool, vastaan. Taisi olla oppikoulun viidennen luokan luokkaretkellä. Eihän siitä ole kuin nafti viiskytviisvuotta.

Uskomaton aika! Kuinka sitä on noin mahdottoman kauan jo edes elänyt? Riippuu tietysti, mihin vuosikymmeniä vertaa. Metusalemin eliniässä tuo ei olisi aika eikä mikään. Hiukka nolottaakin. Mökille olen vuosikymmeniä ja siten satoja kertoja kulkenut Virroilla olevan Torisevan ison parkkipaikan ohi, joka on aivan kuuskutosen vieressä. Vilkaissut, että tuossahan tuo, aina useita autoja parkissa. Miten lie kaasupoljin kuljettanut aina ohi? Kyseessä on kuitenkin maankuulu nähtävyys. Varta vastenkin olisin voinut mökiltä sinne lähteä. Matkaa on vain muutamia kymmeniä kilometrejä.

Nyt sitten lähdetään niin, että käydään siellä Kahvimajassa mennessä kahvilla, päättää topakka siskonlikka. Hyvä, että päättää. Enpä huomaa kysyä, koska hän on viimeksi käynyt. Taitaapa siitäkin olla aikaa. Puoliso ei ole käynyt ainakaan milloinkaan.

Parkkipaikalla tulee pettymys. Kahvimaja on jo suljettu tältä kesältä. Ei siis kahvia ja paikalla leivottua, tuoretta pullaa. Mennään kuitenkin maisemia katsomaan.

Autolta kävellään ensin alaspäin rappusia ja sitten jyrkkää polkua ylös tasamaalle metsän halki. Vähän kuin satupolku. Sateen jälkeiset tuoksut ovat ihanat kuin aina.

Rotkojärviä on kolme: Alainen, Keskinen ja Yläinen Toriseva. Järvet ovat muodostuneet viimeisellä jääkaudella noin 10.000 vuotta sitten, kertoo opastaulu.

Katselemme nyt pitkää ja kapeaa Alaisen Torisevaa. Näistä maisemistahan pitäisi käydä nauttimassa tämän tästä! Mikä rauha! Mikä elävä luontotaulu!

Selkämme takana on Lotta Svärd-järjestön vuonna 1936 perustama kahvila. Sisustuskin on pyritty pitämään samana. Vaikka sisälle emme pääsekään, ikkunoista voimme silti kurkistella.

Kävijöitä on ollut vuosikymmenten aikana niin paljon, että majan edustan juurakoiden välistä maa on kulunut pois.

Kahvimajan takaa alkaa 6,5 kilometrin pituinen luontopolku nuotiopaikkoineen. Toiseen suuntaan vie yhdeksän kilometrin pituinen polku Perinnekylään. Kulkeminen on sallittua vain merkityillä poluilla. Suunnittelemme jo ensi kesälle retkeilyä eväiden kanssa luontopolulla, kun Saksassa asuvat vieraani ovat taas lomailemassa. Tai miten olisi kävely Perinnekylään, ruokailu siellä ja kävely takaisin? Aika näyttää, miten suunnitelmat toteutuvat. Jos eletään ja tervennä pysytään, päätti äitini aina keskustelut tulevaisuuden suunnitelmista.

Koekävelemme pienen matkan sateen liukastamaa, puiden juurien värittämää luontopolkua ja pääsemme kalliojyrkänteen päälle. Täällä on kyllä paras pysytellä vähän kauempana reunasta!

Alhaalla järven rantaan vie oma polkunsa. Siellä on keikkuva laiturikin. Voisikohan, saisikohan täällä uidakin? Kaiketi ainakin veneellä tulla. En vain tiedä mistä.

Voi olla, että oli meidän onnemme, että kahvila oli kiinni. Saimme olla ihan itseksemme luonnon rauhassa. Nyt näimme vain yhden pariskunnan sauvailevan luontopolulla, heidätkin matkan päästä. Luen nimittäin myöhemmin netistä, että toista tietä kahvilaan pääsee ihan viereen jopa linja-autolla. Pari linja-autollista ihmisiä täyttäisi pian niin kahvilan kuin näköalapaikan.

Tietysti on hyvä, että paikalle pääsee myös autolla. Kävelyreitti parkkipaikalta, niin kaunis kuin onkin, on sen verran vaikea, että vähänkään huonojalkainen ei siitä selviä, huonokuntoisista puhumattakaan. Ei Luontoäiti ole tarkoittanut tätä nautintoa vain meille, jotka pystymme vaivatta liikkumaan, ainakin vielä.

Matkalla Muroleen kanavalle ajamme kaikille outoa reittiä. Kuruntiellä, keskellä ei mitään, on yllättäen Katin leipomokahvila ulkoterasseineen. Kahvit ja tuoreet pullat saadaan sittenkin! Ja vielä melkein uunilämmin hiivaleipä ostetaan mukaan.

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat