Ajatus alkoi ehkä jossakin syvällä itää jo kolme vuotta sitten. Entinen työtoveri lähti eläköidyttyään kahden kuukauden pyhiinvaellusmatkalle Espanjaan. Saattelimme hänet Tukholmassa junalle. Samalla pohdimme, miten hän mahtaa selvitä. Hyvin selvisi.

Ajatus reissusta viehätti itseänikin. Tiesin kuitenkin, että minusta ei olisi yksin lähtemään reissuun ja niin kermapeppu olen, että joukkomakuusalitkaan eivät houkuttele. Enkä taitaisi jaksaa edes pitkiä päivämatkoja kävellä. Että se siitä sitten!

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Näin lehdessä Lomalinjojen mainoksen runsaan viikon matkasta, jossa vaellusta oli viitenä päivänä ja hotelliyöpymiset. Matkatavaratkin kulkisivat bussissa, päivärepun kanssa kävellään. Repäisin mainossivun irti. Katselin sitä silloin tällöin ja mietin. Hirvitti vain, että mahtaisinko selvitä päivämatkoista. Halutti, mutta samalla pelotti. Koboltti-kromipolvenikin mietityttivät.

Kysyin polvista nivelpikkopolilta. Vastaus: voivat vähän turvotella, mutta kipulääkettä vain mukaan.

Kysyin tekonivelsairaala Coxasta, jossa operaatio tehtiin kaksi ja puoli vuotta sitten. Vastaus: Ei mitään estettä pitkille kävelyille. Hyviä kävelyitä.

Apua! Nyt minun täytyy ihan itse ratkaista ristiriita pelon ja halun välillä. Olisi ollut niin kiva sanoa, että olisin niin mielelläni mennyt, mutta Coxasta varoittelivat.

Kannustajia kyllä löytyi: mies, joka oman polvensa takia ei uskaltanut lähteä mukaan ja tietysti ihanat tyttäreni. Pitkän caminon käynyt ystäväni myös yllytti, kun ensin pääsi yli järkytyksestä, että en lähtisi rinkkamatkalle yleisine makuusaleineen. Ja totta kai Lomalinjojen oppaan mielestä olisin mitä kykenevin reissuun. Joskus mukana oli ollut jopa 84- vuotias. Kaikki muut olivat vakuuttuneita siitä, että selviän. Minä vaan epäilin.

Kun kävin noin puolitoistakuukautta ennen reissua Lomalinjan nettisivuilla, siellä oli matkaan jäljellä enää pari paikkaa. Nyt tuli kiire. Yhden hengen huonetta ei vaan enää näyttänyt olevan. Soitin kuitenkin toimistoon. Ja miten taas kävikään. Järjestivät minulle oman huoneen. Ihan vielä mitenkään minun tinkaamatta. Totesin vain, että jätän sitten matkan väliin.

Pakkohan matkaan oli sitten lähteä Kaikki asiat näyttivät työntävän minua reissuun. Välillä jo ajattelin, että siirrän syksyyn ja rupean tehoharjoittelemaan pitkiä kävelyitä. Sitten muistin, että näillä vuosilla ei kannata enää asioita siirtää eteenpäin, jos jotakin meinaa. Joitakin kertoja kävelin 14-15 kilometriä, lähinnä testatakseni kenkiä. Paljon vielä puuttui kilometrejä caminon runsaan 20 kilometrin päivämatkoista.

Lensimme Portugalin puolelle Porttoon, josta bussi vei Espanjan Tuihin. Kyseessä oli Cameno Portugues, joka lähtee Lissabonista ja on kokonaisuudessaan 620 kilometriä pitkä. Tuista, lähtöpaikastamme, Santiago de Compostelaan, on runsas sata kilometriä.

Ensimmäisenä vaellusaamuna veimme laukut bussiin. Opas osoitti meille, mihin suuntaan pitää lähteä ja siitä se alkoi. Reitit oli merkitty simpukkamerkeillä ja/tai nuolilla. Simpukka symboloi pyhiinvaellusreittejä ja juontaa Pyhään Jaakoppiin.

Legendan mukaan apostoli Jakob kohtasi marttyyrikuoleman Jerusalemissa. Ruumis nostettiin veneeseen, joka enkelin johdattamana purjehti Espanjan rannikolle. Jaakob oli kauttaaltaan kampasimpukoiden peittämä. Simpukka repussa uskomuksen mukaan suojelee pyhiinvaeltajaa, peregriinoa vaelluksen aikana.

Hieman epäröiden lähdin liikkeelle. Mitähän tästä tulee vai tuleeko mitään? Tallustelin ensin yksin, mutta sitten askeleemme osuivat yhteen toisen yksin matkaan lähteneen kanssa. Yhdessä kuljimmekin kaikki päivät. Välillä kävimme läpi elämämme kiemurakohtia ja välillä kuljimme omissa mietteissämme.

Keväinen luonto oli pakahduttavan kaunista  ja vehreää. Tosin yhtenä päivänä kuljimme monta kilometriä teollisuusalueella pikitien sivussa. Rautatien ylitys vaati oman reittinsä.

Päivät rytmittyivät hyvin samankaltaisiksi:

kello soi usein seitsemän maissa

aamiainen

tavarat kasaan, reppu kuntoon

laukku bussiin, taipaleelle kello yhdeksän, joskus vähän aikaisemmin

seuraavalle hotellille saapuminen usein noin 8 tuntia myöhemmin

kauppaan, pääasiassa veden ostoa (reittien varrella oli kahviloita ja ruokapaikkoja)

suihku/kylpy, ehkä jotain pyykkäystä

rakkojen hoitoa reissun loppupäivinä

kolmen ruokalajin illallinen

petiin

Ulkomaailman uutiset eivät kiinnostaneet, vaikka älypuhelinkin oli mukana. Ainut kiinnostava asia oli seuraavan päivän sää. Kaksi ensimmäistä päivää oli ihanteellista: lämmintä, pilvipoutaa. Vaan sitten repesi: 28-30 astetta lämmintä ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Jokainen varjoinen polun kohta oli kuin keidas erämaassa. Mutta niistäkin päivistä selvisin, vaikka kyllä helle voimia verotti.

Tavatessamme toisia pyhiinvaeltajia toivottelimme puolin ja toisin Buen Camino – Hyvää caminoa. Nuorin caminolainen, jonka tapasin oli muutaman kuukauden ikäinen vauva, joka kulki kanadalaisen äitinsä rintarepussa. Jotkut polulla vetivät tavaroita rattaissa. Reitti on nykyään mahdollista suorittaa myös pyöräillen.

Buen Camino toivottelivat myös paikalliset ihmiset, jotka poikkeuksetta olivat erittäin ystävällisiä. Jos hetkeksi pysähtyi miettimään kylässä tai kaupungissa, mihin päin pitäisi mennä, kohta oli joku pyytämättä neuvomassa. Lämmittävää!

Santiago de Compostellassa Katedraalin aukiolla on nollapiste, simpukan kuva maassa, johon kaikkien pyhiinvaeltajien tiet päättyvät. Sinne minäkin päädyin iloitsemaan käveltyäni 114 kilometriä. Iloani eivät himmentäneet edes useat, kipeät rakot jaloissa. Polvet eivät puhuneet mitään.

Pyhiinvaellusmessussa luetaan joka päivä minkä maalaisia on saapunut Santiagoon caminolta. Meitä suomalaisia ei mainittu. Toisinaan kuulemma voi kestää, milloin tiedot tulevat papistolle. Jokainen saa myös todistuksen yli sadan kilometrin pyhiinvaelluksesta.

Katedraalia alettiin aikoinaan rakentaa apostoli Jaakobin luiden ympärille. Alttarin perällä on Jaakobin patsas, jota koskettelemaan oli jatkuva virta. Jono jatkui alttarin alle, jossa säilytetään pyhän Jaakobin luita hopearasiassa.

Kotiutuminen arkielämään on ollut hidasta. Mieli askaroi aina välillä vaelluspoluilla. Voin hyvin ymmärtää, että koko pyhiinvaellusreitin kulkevat voivat saada syviäkin oivalluksia elämästään.

Tuntuu välillä epätodelliselta, että minä, aika lailla turvallisuushakuinen, lähdin tällaiselle matkalle. Ja hyvin selvisin! Voi tietysti olla, että joku piuha on taas aivoissani vinksahtanut. Mutta, jos on, niin hyvä niin. Tutun boxin ulkopuolella oli tosi antoisaa!

Pussihalit kaikille kannustajilleni!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat