Lofootit ovat saariryhmä Pohjois-Norjassa. Hurtigrutenin vuonoristeilyn ohjelmassa on Lomalinjan matkalla useamman tunnin bussimatka saarille. Saariryhmään kuuluu viisi isompaa saarta ja pieniä paljon enemmän. Manner-Norjaan saaret yhdistävä tie saatiin vasta 2000-luvulla.

Saarilla asuu noin 25 000 ihmistä. Enemmistö heistä asuu saarten eteläisellä puoliskolla, jossa mekin vierailemme.

Sanan Lofootten arvellaan tulevan ilveksen tassusta. Ylhäältä kuvattuna saaret muistuttavat kuulemma ilveksen tassua. Toinen selitys nimelle on, että sana itsessään merkitsee matalaa ja vuoria. Saarilla osa vuorista on jopa yli kilometrin korkuisia. Näemme paitsi korkeita vuoria myös valkoisen, hiekkaisen uimarannan. Vaikka on lämmin, aikaa uimiseen ei ole varattu. Sääli.

Turskan pyynti on ollut ja on yhä edelleenkin tärkeä elinkeino turismin lisäksi saarilla. Jo 500-1000 vuosina turskan pyytäjät tulivat saarille kausityöntekijöiksi ja nukkuivat sinisten paattien alla. Muutama vuosisata myöhemmin kuninkaan määräyksestä rakennettiin kalastajille majoja. Punaisessa majassa asuivat kalastajat, keltaisissa esimiehet ja valkoisissa kuninkaan väki. Taloista tosin maalattiin vain talojen merelle näkyvä seinä.

Turskat avataan ja kuivatetaan ulkona telineillä verkon alla. Nyt heinäkuussa telineet toki ovat tyhjillään. Turskan kieli on suuri herkku paikallisille. Lapset erottavat kielet turskasta ja saavat hyvän maksun. Loppuosa päästä myydään oppaan mukaan Nigeriaan, josta siellä tehdään kalajauhoa.

Myöhemmin laivan pysähtyessä Kristiansundissa, näemme maissa patsaat Turskamuori ja Turskan kielen leikkaajapoika.

Saavuttuamme Henningsvaerin kalastajakylään, näemme ensin galleriassa filmin taiteilijoista. Kalastajakylä on nimittäin taiteilijoiden suosiossa. Gallerian kolmessa kerroksessa saamme tutustua tauluihin. Lars Lerinin taulu on yksi, joka minua jotenkin puhuttelee. Onpa siellä Norjan kuningattarenkin, Sonjan, tekemä iso maljakko. Näin ainakin oletamme lapun mukaan, tosin paikallinen kieli ei ole ihan hallussa.

Kävelemme teillä leveästi kuin turistit ikään pällistellen taloja ja maisemia. Kaunista ja mielenkiintoista on. Vaikka paikka on turistien suosiossa, mitään isompia ihmismääriä emme tapaa, mitä nyt olemme me, kaksi bussilastillista. Pois mennessä näkyy asutuksen ulkopuolella monia retkeläisiä, ketkä teltan kanssa ja jotkut ilmankin. Ehkä he ovat vain evästauolla, mene tiedä. Toki saarilla on mahdollisuus majoittua myös esimerkiksi hotelliin tai mökkiin.

Lähtiessä pysäytämme bussin näköalatasanteelle. Hieman sumuinen sää haittaa maisemien ihailemista. Tietysti tässä on pakko kuvauttaa itsensäkin mukaan. Eikös sitä tehdä sen takia, että muistaa olleensa paikalla?

Lofootit tuli siis koettua. No joo. Tosiaankin. Tuskinpa. Sain nähdä ja kokea pienen siivun näistä saariryhmistä. Elämää eletään täälläkin. Varmaan hyvin erilaista kuin Mansessa. Parempaa vai huonompaa. Kuka tietää..

Edellisessä postauksessa ennustin kirjoittavani tähän postaukseen myös reissuun kuuluvasta keskiyön konsertista. Mitä vielä! Lofoottien tunnelmissa viipyessäni konsertti ei sopinut mitenkään kuvaan mukaan.

Teenpä siis vielä yhden postauksen Hurtigrutenin vuonoristeilystä.