Kirjoitukset avainsanalla Poliisiammattikorkeakoulun Johtamisaamu

"Jos haluat menestyä, on mentävä täysillä.”

Poliisiammattikorkeakoulun johtamisaamun otsake on Pot-pot-potkut sain kesken työuran. Ensimmäisenä luennoitsijana on yrittäjä, kansanedustaja Harry, Hjallis Harkimo, jonka ajatus hiihtotyyleistä on edellä.

Minä satun hiihtelemään, puolivaloilla tai kokonaan lamput pimeinä, aulaan samaan aikaan Harkimon kanssa ennen tilaisuuden alkua. Kysyn, saisikos ottaa valokuvaa. Harkimo hymyilee ja sanoo: joo. Hänen  seurassaan oleva poliisipomo innokkaana ojentelee kättään kännykkääni kohti ja sanoo, että hän voi ottaa meistä yhteiskuvan. Varmaan luuli, että olen joku Hjalliksen fani ja haluan kaveriselfien. Saa sitä luulla. Hyvän kotikasvatuksen saaneena en uskalla ruveta vastaan inttämään. Mitä tekee Hjallis? Tulee viereen ja ottaa vyötäröltä kiinni. Hemmetti. Mihin minä nyt tämän käteni laitan? Kuvasta voi nähdä, että toinen hymyilee mairean huvittuneena. Toinen on kuin tarhapöllö: Miten tähän nyt jouduttiin?

Harkimo aloittaa luentonsa. Hän arvelee, että hänet on pyydetty tänne siksi, että osaa antaa potkuja. ”En oo semmonen”, hän kuitenkin sanoo. Ennakkotietojen mukaan Harkimon pitäisi tilaisuudessa pohtia potkujen antamista. Kokemusasiantuntijaksikin häntä nimitetään.

Trumpilaisittain Harkimo syyttää lehdistöä, ”joka muodostaa ihmisestä omanlaisensa”. Hänen yrityksissään ovat kuulemma ihmiset pysyneet hyvin, vaikka monta yritystä on perustanut. ”Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, vaikka lehdistö muokkaa muuta kuvaa. Ihmiset pitää mua helvetin fiksuna, kun oon pärjännyt elämässä.” Menestykseen tarvitaan hänen mukaansa halua ja intohimoa, uskoa asiaansa. Jo vain. Samaa mieltä.

Kun on ensin käyty läpi Harkimon purjehdushistoriaa (on pyytänyt ja saanut luvan puhua purjehtimisestakin), yksinpurjehduksen opetusta (”elämässä voi tehdä mitä vain”), nelinkertaista pyytelyä Tanssii tähtien kanssa ohjelmaan (” oon niin helevetin kankee ja unohtaisin kaikki askeleet”) kuulemme toki potkuistakin.

Jopa Harkimolle potkujen antaminen on kova paikka, muualla paitsi Diili-ohjelmassa. On antanut kymmenelle jääkiekkovalmentajalle potkut. Vain yhdessä tilanteessa joukkueen tilanne on parantunut. Valmentaja ei ratkaise, vaan joukkue, sanoo Harkimo nyt. Moni valmentaja onkin hänelle kuulemma katkera.

Ihan en pysy kärryillä, mutta ilmeisestikin Harkimo on myös yrityksissään antanut noin kymmenet potkut? Eroprosessi alle 150:n hengen yrityksessä  on hänen mukaansa kuin avioero. ”Avioeroissa olen expertti. Oon ollu kaks kertaa naimisissa.” On antanut potkut kasvotuksin ja syyt perustellen. Hän on jopa pyrkinyt auttamaan irtisanomaansa saamaan uutta työtä.

”Ihmiset ei juuri muutu. Jos rupeevat tekemään töitä keskustelun jälkeen, niin harva näin tekee.” Harkimon mukaan siis työntekijän kanssa keskustelu puutteista työssä ei tuota hedelmää. Aika kylmäävästi ajateltu, että ihminen ei miksikään muutu. Olen ankarasti eri mieltä, vaikka en ole ketään ollut irtisanomassa enkä ole tullut irtisanotuksi. Useimmille meistä työpaikka on tärkeä juttu, ei sitä halua menettää. Työn jäljen tai tehokkuuden muuttuminen edellyttänee kuitenkin sitä, että palaute on annettu tarpeeksi konkreettisesti ja työntekijän näkökantoja kuunnellen.

Harkimo uskoo maailman muuttumiseen tekoälyn avulla. Niin työelämä, ammattiyhdistysliike kuin koulutussysteemi on vanhanaikainen. Tulevaisuudessa on hänen mukaansa neljä päivää töitä ja yksi koulutusta viikossa, työt eivät ole paikkasidonnaisia. Yksityisyrittäjiä tulee olemaan enemmän ja heille on saatava sosiaaliturva, uskoo Harkimo.

Enpä tiedä, mitä itse asiasta uskon. Jotenkin kuitenkin ajattelen, että kaikki työt eivät toimi etänä eikä kaikkiin sovi sama sabluuna. Mutta mistäpä minä tiedän. Ne näkevät, jotka elävät.

Elämässä tärkeimpänä Harkimo ei kuitenkaan koe yrityksiään. Mitä haluaa jättää jälkeensä? ”Haluan jättää jälkeeni kolme poikaani ja että ne menestyy.” Mitä hän tarkoittaa poikien menestyksellä, joku yleisöstä kysyy. ” Ei menestys oo sitä, että haluaa tehdä paljon rahaa. Se on sitä, että saavat kunnon työpaikan ja pärjäävät, ovat hyvin käyttäytyviä.”

Tuohon toiveeseen pääpiirteittäin tyttärienikin kohdalla voin yhtyä. Lisäisin siihen kyllä sen, että toivon heillä olevan rakastavia ihmisiä ympärillään ja että he ovat sovussa itsensä kanssa.

Harkimo saa luentonsa jälkeen valtaisat aplodit. Jo luennon aikana kiinnitän huomiota siihen, että yleisö on kovin myötämielinen miehen puheille. Vitseillekin melkein jo nauretaan ennen vitsiä. Mikä ettei? Harkimo on hauska, hyväntuulinen,sanavalmis ja vitsikäs. Puhuu ilman papereita, joskin poukkoillen aiheesta ja asiasta toiseen. Täällä hän ei käytä veellä alkavaa voimasanaa. Helvetti on kyllä kovasti läsnä.

Harkimon kiireisen poistumisen jälkeen tilaisuutta jatkaa yhteisövalmentaja Jouni Kylmälä.

Hänen roolinsa on olla se irtisanottu ja kokemusasiantuntija siinä.

Kylmälä irtisanottiin tuotannollis-taloudellista syistä yksityisestä oppilaitoksesta (Diakonia-ammattikorkeakoulusta, luen netistä) sosiologian lehtorin virasta samaan aikaan yhdentoista muun kanssa.

Irtisanominen ei tullut puun takaa, vaan hehtaarimetsän takaa, tulkitsen Kylmälän tarinaa. Hän uskoi saavansa pitää työpaikkansa, koska koki olevansa hyvä työntekijä. Prosessi hoidettiin aika järkyttävällä tavalla: kaikkien työntekijöiden piti olla tiettynä päivänä kello yhdeksän puhelimen päässä. Niille sitten soitettiin, jotka saivat potkut. Kylmälä koki puhelun hyvin tylyksi, ”tule heti kuittaamaan”. Hän puhuu inhimillisestä lotosta. Vasta vuoden päästä Kylmälä kykeni kysymään irtisanomisen tarkempia perusteita, mutta ei tullut hullua hurskaammaksi.

Miltä irtisanominen tuntui? Monenlaiset negatiiviset tuntemukset karkotetuksi tulemisen tunteista itse-epäilyihin oli kohdattava, kuten tässä tyhmempikin osaa kuvitella. Vasta muutaman kuukauden päästä potkuista Kylmälä kävi tyhjentämässä työhuoneensa. Yöllä. Suru oli vuoden verran vahvana tunteena. Punaviiniäkin kului tietyssä vaiheessa kiitettävästi. Tukea tarjosi kahdentoista irtisanotun vertaisryhmä.

Kun Kylmälä kaksi vuotta potkujen jälkeen kävi entisellä työpaikallaan, osa pahoitteli, osa kohteli kuin spitaaalista: mitä tänne vielä tulit? Järkyttävää, joskin ymmärrettävää. Irtisanottu saattoi tuoda mieleen pelon tilanteen mahdollisuudesta omalla kohdalla.

Nyt Kylmälä on ollut vuoden eläkkeellä. ”En ole rampautunut.” Hän on aktiivinen erilaisissa köyhyys- ja solidaarisuusprojekteissa.

 

Kaksi erilaista miestä. Kaksi tarinaa. Kaksi näkökulmaa.

Jäin kaipaamaan näiden kahden kokemusasiantuntijan kohtaamista, keskustelua. Mitä Kylmälä olisi esimerkiksi vastannut Harkimon väitteeseen, että keskustelusta työntekijän toiminnan muuttamiseksi ei ole apua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Veljekset kuin ilvekset.

Tämä vanha sanonta tulee mieleeni näitä miehiä kuunnellessani. Ei haittaa, vaikka he eivät olekaan veljeksiä ja ilveksistä ei itselläni ole paljonkaan hajua.

Reippaasta elämästä puhuu teatteriohjaaja, kirjailija Juha Hurme. Hänhän sai viime vuonna kaunokirjallisuuden Finlandiapalkinnon teoksellaan Niemi. Kiitelty teos, joka itselläni vielä odottelee hyllyssä lukemista.

Toimittaja, kirjailija Kimmo Oksanen kokee eläneensä itselleen sopivaa elämää.

Nämä viisaat miehet ovat puhumassa Poliisiammattikorkeakoululla Johtamisaamussa aiheesta Elämän kiroukset, siunaukset ja käännekohdat. Heidän sekä pään että sydämen viisaudestaan vakuutun paikan päällä olevana. Sitä olen kyllä uskaltanut luulotella heidän teoksiaan lukiessanikin.

Molempia on kohtalon koura kuopaissut kylmällä kädellä.

Vuonna 2008 Oksanen sairastui herpesvirusinfektioon. Tilanteen teki kohtalokkaaksi aukko immuunijärjestelmässä, joka johti bakteeritulehdukseen. Hänen uskottiin kuolevan muutamassa päivässä.

Toisin kävi.

Kasvoihin tehtyjen kolmentoista plastiikkakirurgisen leikkauksen jälkeen Oksanen kokee olevansa terve mies. Ulkomuodon tuhoutuminen sai aikaan huonon itsetunnon. Tämän paransi rakkaussuhde, vaikkakin jo ohieletty. Psyyken terapiana toimi kirjan kirjoittaminen nimeltään Kasvonsa menettänyt mies. Vuoden hän eli yksin mummonsa mökissä ja kirjoitti.

Juha Hurmeen julma kohtalo otti kouriinsa vuotta myöhemmin, 2009. Hän sairastui rajuun psykoosiin harhoineen. Kuukauden hoitojakson jälkeen suljetulla osastolla hänet uloskirjoitettiin totaalisen masennuksen ja lääkityksen kera. Tilan sanottiin olevan parantumaton.

Toisin kävi.

Hurme näkee uteliaisuuden pelastaneen hänet kahdeksan kuukauden lamaavasta masennuksesta. Uteliaisuuden avulla hän rupesi ryömimään masennuksen alta elämään takaisin. Siis samanlainen uteliaisuus, joka on pienellä lapsella maailmaa kohtaan. Samanlainen uteliaisuus, joka tutkimuksissa on liitetty myös pitkään ikään. ”Ei ole mitään syytä lopettaa opiskelua”, kertoo Hurme. Eipä ei. Tai ainakin ne ovat huonoja syitä tahi tekosyitä.

Sairauden kokemuksista syntyi Hurmeen teos Hullu, josta tehtyä suosittua näytelmää esitetään edelleen.

Jälkeenpäin mietin, mikä antoi Hurmeelle kipinän uteliaisuuden heräämiseen. Oliko hänen sisällään jo valmiiksi niin vahva uteliaisuus, että se hiukan happea saatuaan virkosi lopulta henkiin masennuksen alta? Olen taipuvainen tähän suuntaan, mitä nyt olen miehen touhuja kauempaa seurannut.

Katkeria? Kyynisiä? No, eivät pätkääkään! ”Katkeruus on pahinta myrkkyä”, sanoo Oksanen. Viisas mies kun on, hän kolme vuotta sitten lopetti viinan juomisen. Syynä oli se, että alkoholin kanssa hän muuttui ilkeäksi tuntemattomia ihmisiäkin kohtaan. Jostain sisäkaluista nousi katkeruus viinapäissä.

Miehet ovat hauskoja, itseironisia, elämää syvemmin pohtimaan joutuneita ja sitä hymynkare suupielessä tarkastelevia. Hurmeen määritelmä lanseeraamalleen Reippaudelle on: ” Tietty, huvittunut ajatus siitä, että kaikki on ihan hirveetä, mutta mennään vaan.”

” Me ollaan sankareita kaikki, me ollaan reppanoita kaikki. Jokainen voi kompastua.” Näinhän elämä on nähtävä, jos sen oikein oivaltaa, kuten Hurme. Kaikilla on hetkensä.

Molemmat profeetat liputtavat ihmisten yhteyden ja yhteispelin puolesta. Oksasen sanoin:

·     Ollaan tähtipölyä kaikki.

·     Kukaan ei oo yksin mitään.

·     Arvokkain, mitä voi toiselle antaa, on läsnäolo.

·     Antakaa, siitä tulee onnellinen elämä.

·     Mitä annatte toiselle, sitä ei kukaan ota teiltä pois.

Oksasella sairaus herätti empatian. Jokainen tarvitsee sitä antaakseen toisille jotain. Hän on tullut jopa yliherkäksi kaikelle roskalle. Oksanen kokee sairautensa olleen lopulta siunaus. ”Menetin kasvot. Sain uudet kasvot. Oon muuttunut ja se on siunaus.” Nykyään hän on luuserin paras ystävä. Mieleeni tulee jostakin lukemani: Jos ihminen on onnettomuuden jälkeen enemmän kuin ennen sitä, eihän se ollutkaan onnettomuus. Mahtaisiko Oksanen, nykytermiä käyttääkseni, ostaa tämän ajatuksen? Ehkä ei, koska Nietzschen ajatusta: Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa, hän ei ainakaan allekirjoita.

Hurmeelle elämä on kompleksinen raunioitumisprosessi, johon voi suhtautua reippaasti. Hän selittää Reippauden rakentumista lohtusarjalla:

·     Jokainen on tasavertainen, ei voi muuta kuin kunnioittaa muita ihmisiä

·     Kaikesta huolimatta on riemu elää, elämä on suunnattoman suuri etuoikeus. Etuoikeutetuilla on velvollisuus ajatella niitä, joilla ei etuoikeutta elää.

·     Jokaisen ympärillä on ihmisiä, joita voi auttaa.

·     Vastoinkäymiset ovat täysin väistämättömiä. Niiden avulla ymmärtää, milloin on hyvä olla. Vastoinkäymisistä  ei pidä pillastua.

·     Elämä, jos mikä, on loputon oppimistapahtuma.

·     Tieto on lohtu.

Sekä Hurme että Oksanen korostavat: jos ei muista, ei voi unohtaa. Mielenkiintoinen, oivaltava ja pureskeluakin vaativa näkökohta. Ja tosi.

Kun olen harmailla aivosoluillani kuulemiani asioita pohdiskellut, mieleeni on tullut, että olen kuunnellut, en leipäpappien, vaan sydämestään asiaan vihkiytyneiden pappien saarnaa. Saarnamiehinä he eivät kuitenkaan esiintyneet. He jakoivat meille ajatuksia, joita ovat itse kokemusten kautta oivaltaneet. Hetkeäkään en epäile, etteivätkö nämä profeetat eläisi kuten opettavat. Siis noin pääsääntöisesti, yksikään pyhimyskehä kun ei salissa säteillyt.  

Kaiken, ihan kaiken, pystyn allekirjoittamaan. No jaa. Ehkä Oksasen hyvän elämän määrittelystä jättäisin omalla kohdallani loppukaneetin pois. Miesten esiintuomat asiat tuovat mieleeni elämän loppuvaiheen. Kuolinvuoteellaan ihminen ei kadu sitä, että ei tehnyt enemmän töitä tai hankkinut enemmän rahaa. Jos hän jotain katuu, se on se, että hän ei antanut läheisille enemmän aikaa.

Oksasen ja Hurmeen kuuntelu ja katselu toimii  kokovartalosuihkun tavoin. Se huuhtelee pois arkipölyt ja kuonat. Se nostaa sisimmästä päivänvaloon oikeat, arvokkaat asiat elämässä. Hetken koen itsekin olevani hieman parempi ihminen. Jonkin aikaa tunnen minäkin eläväni Reippaasti.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat