Kirjoitukset avainsanalla renttuilua

Sitä on tässä tullut oltua koko ikänsä jokseenkin kunnon kansalainen. On maksanut kaikenmaailman verot, opiskellut tai tehnyt töitä tai tehnyt töitä ja opiskellut. On säästänyt, ottanut velkaa ja maksanut velat ihan justiinsa niin kuin pankin sedät on sanoneet. On osallistunut kaksi kertaa lastentekotalkoisiin. Sitä on pessyt hampaansa kaksi kertaa päivässä, syönyt D-vitamiinia, pyyhkinyt jalkansa sisään tullessa ja pessyt kätensä aina kotiin tullessa. Eikä ole roskannut, ei luontoa, ei katuja. Ainakaan usein.

Sitä on antanut hyväntekeväisyyteen, tehnyt vapaaehtoistöitä ja kuunnellut toisten iloja ja murheita.  Kaiken lisäksi sitä on ollut rehellinen ja kiltti. Siis ihan totta. Ihan typerän rehellinen, ottanut melkein syyt toistenkin mokista kontollensa. No joo. Olen sentään oppinut jotenkin käyttämään valkoisia valheita ihan ilman omantunnon tuskia. Mutta siis kilttikin? Viime kesänä viimeksi käytti joku sitä sanaa minusta eikä siinä ollut pelkästään ihaileva sävy. Enemmänkin säälittelevä. Tuon ikäinen ja aina vaan kiltti! Tunnollinenkin olen ollut, noin pääsääntöisesti. Olkoonkin, että tutkimusten mukaan tunnollinen elää pitempään, niin loppu voisi sillekin jo tulla.

Olen tässä vähän mietiskellyt sitä, että aikaikkuna renttuilulle ei ole ehkä kauan enää auki. Se sulkeutuu viimeistään silloin, kun joudun hoitolaitokseen. Siellä on taas yritettävä olla kiltti, että saisi edes kerran päivässä kuivan vaipan ja velliä muuallekin kuin rinnuksille. Siellä ei parane pullikoida.

Että nyt olisi korkea aika.

Olisi aika vaikkapa vähän renttuilla. Joutaisinhan vaikka hetken vankilassakin notkua, kun siellä tuntuu olevan kohtuumukavaa, jos on uskominen Markkuun (Vankila-arjen helppous yllätti Markun AL 5.1.20).

Mitenkähän sitä voisi ruveta renttuilemaan?

Jos rupeaisin ryyppäämään?

Siihen ainakin alkajaisiksi olisi hyvät nestemäiset valmiudet. Juotavia pulloja minulla olisi hyllyllinen ja enemmänkin. Kun halvalla on reissuista saanut, niin silloin on ostettava, vaikka edellisetkin on vielä juomatta. Kun halavalla saa, on ostettava, opetti jo aikoinaan Sulo Vilen. Enhän tässä mikään lasiin sylkijä ole koskaan ollut, mutta minun taidoillani ei viina maailmasta olisi loppunut.

En tiedä, pystyisinkö juomaan itseäni känniin, ainakaan harva se päivä. Siinähän voisi vaikka vahingossa lähteä henki. Se ei kuitenkaan ole renttuiluni tarkoitus. Tarkoitus on vain vähän kokea kevytrenttuilua. Kokeilla, miltä tuntuu, kun ei ole niin normitettu ja kunnollinen. Ehkä olisi paras, jos tyytyisin pääasiassa tissuttelemaan: viinilasi kaiken aikaa huulilla.

Yksin ryyppääminen on kuitenkin tylsää. Mies ei kuitenkaan rupea seuraksi, vaikka papin eessä yhtä sun toista on aikoinaan luvannut. Pitäisi siis lähteä kapakkaan ryypiskelemään. Miten sitten kävisi minun kotivarastoni? Jäisivät edelleen perinnöksi tyttärille. Ei käy.

Jos rupeisin harrastamaan vieraita miehiä?

Niiden harrastamiseen olisi jo korkea aika. Ja eihän ne sitten enää edes vieraita olisi, jos on jo yhdessä harrastettu. Kun valitin syksyllä tyttärelle, että jatkuvien Hesan reissujeni takia menee hotelleihin paljon rahaa, hän ehdotti, että hankkisin hesalaisen rakastajan, mielellään meren rannalta komeasta talosta. Erinomainen ehdotus. Esitin asian miehelle niin kuin asia on, että tämä olisi vain taloudellinen järjestely. Ei esittänyt vastaväitteitä. Eli voinen laskea, että miehen ja toisen tyttären siunaus asialle jo on? Enää on vain pieni ongelma: mistä sen rikkaan rakastajan saan? Voi olla vaikeampi rasti. Voi olla mahdoton saada kiinni edes köyhää rakastajaa. Ja maksamaan miehestä en rupea!

Jos rupeaisin somehuijariksi?

Joku päivä sitten kertoi polliisi uutisissa, että jopa 300 000 euroa ovat rakastunutta esittävät nettihuijarit saaneet lemmenkipeiltä naisilta. On sitä lempeä kaipaavia miehiäkin, tiedän. Eli saumaa on. Useimmat mieshuijarit ovat Afrikasta, josta heitä ei mitenkään saada tuomiolle, kertoi polliisi. Jos vaan tästä Tampereelta käsin rupeaisin huijaamaan, olisin tietty heti käsiraudoissa. Tuskin ehtisin mitään rahoja edes saada. Ja Afrikkaan en kyllä muuta!

Jos rupeaisin matkustamaan junassa pummilla?

Ei taida onnistua. Olen niin pelkojänis, että kun vain kuvittelenkin konnarin astuvan vaunuun ja sanovan: Kaikkien matkaliput tarkistetaan tai Ja Matkaliput Tampereelta junaan tulleilta, niin sydän rupeaa läpättämään. Jos en olisi edes päässyt eroon umpirehellisyydestäni, huutaisin jo vaunun toisesta päästä: Anteeksi, anteeksi, mutta mulla ei oo lippua.

Jos rupeaisin myymälävarkaaksi?

Viittaan edelliseen vastaukseeni. Pelkojänis mikä pelkojänis.

Jospa rupeaisin jatkuvasti puhumaan palturia tahi nettikeskusteluiden trolliksi?

Sehän sopisi nykyisinä totuuden jälkeisinä aikoina. Se voisi olla hiukka hauskaakin, kun seuraisin, meneekö juttuni läpi. Tätä voisin jopa harkita. Nimimerkin takaa trollina huutelu voisi olla myös kiehtovaa.

Jospa rupeaisin harrastamaan vakuutuspetoksia?

Kelalta oli yksi perhe huijannut vuosikausia aiheettomia korvauksia. Sekä mies että perheen tytär olivat esittäneet sokeaa. Kovin vaikeaksi elämä menisi, jos pitäisi jatkuvasti jotain vammaista esittää. Ei onnistu minulta, vaikka näyttämölläkin olen ollut. Vakuutusyhtiöissä ollaan kyllä ymmärtääkseni niin hyviä epärehellisyyttä vainuamaan, että meikäläisen taidoilla sekään ei onnistuisi. Enkä nyt tiedä, millä asialla petkuttaisin? Sen pitäisi olla kuitenkin sellainen, että siitä saisi hyvät rahat. Pikkuropojen takia ei kannata. En kai voi esimerkiksi hakea talon palamisesta korvausta, jos talo seisoo pystyssä? Vai saattaisiko se onnistua?

Huonolta näyttää.

Näillä näkymin vankilan hyvät olot jäävät minulta kokematta. Palturin puhumisella en kuitenkaan raastupaan asti pääse. Pakko olisi ruveta harrastamaan ihan olan takaa myymälävarkauksia.

Ai, että mitkä vankilan hyvät olot?

Myymälävarkauksien ja nettipetosten takia Markku istuu nyt toista kertaa vankilassa ( AL 5.1.20). Kertomansa mukaan hän oli rehellinen ihminen, kun rupesi varastamaan. Pelaamiseen kuitenkin tarvitsi rahaa. Ensimmäinen kerta jännitti ja hävetti kuulemma ihan ”s…….ti”.  Siis tällaisena rehellisenä ihmisenä minäkin saattaisin ykskax huomata, että reppuuni on uinut taidelasia liikkeestä?

Markku kertoo, että ”rangaistuksena tämä on aika löysä” ja ”leppoisa paikka”. Ruoka on hyvää, terveydenhuolto pelaa ja kirjastossa on valikoimaa. Kuntosalille pääsee pari kertaa viikossa ja saunaan kerran. Sellin televisiostakin näkyy noin sata kanavaa. Sata! Taitaisi minustakin tulla vankilassa telkkarin ahkera katsoja tai ainakin kanavasurffailija. Enemmän kuitenkin kiinnostaisi kirjasto ja kuntosali. Ja tietysti tuo ilmainen, hyvä terveydenhuolto. Markkukin kertoo saaneensa Vantaan tutkintavankilassa elämänsä parasta hammashoitoa. Vankitoveritkin ovat kuulemma mukavia.

Helposti sitä minäkin voisin rehellisestä ihmisestä muuttua varkaaksi, kun kerran Markkukin. Mutta ei. Ei kuitenkaan. Markun mukaan poliisivankilassa eli putkassa, johon ensin luulisin joutuvani, ”sellit ovat helvetin karut, haju hirveä ja ruoka pahaa”. Vielä saattaisin kestää karun sellin ja huonon ruoan, mutta että hirveä haju! Herkän hajunenäni ansiosta se olisi yhtä kärsimystä.

Se siitä sitten.

 

 

Kommentit (2)

Aikaa iloita
1/2 | 

hei Anja, ihana postaus. Tulin hyvälle tuulelle, vaikka vatsatauti kaivertaa ja on pysyttävä vessan lähellä. Samankaltaisia ajatuksia on minullakin kilttinä ihmisenä joskus ollut, mutta jo pelkkä pahan puhuminen jää painamaan omaatuntoa, puhumattakaan siitä että tekisi jotain rikollista.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
2/2 | 

Mukavaa, jos postaus sinua ilahdutti mahataudissasi. Juu, kyllä sitä joskus ajattelee, että jos laittaisi ranttaliksi. Saahan sitä ajatella, vaikka samalla tietää, että itsestä ei siihen olisi. Ollaan sitten vaan tällaisia "kunnollisia"!

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat