Helmikuun lopulla oli Tampereen tulevan raitiotien vaunun mallikappale eli maketti yleisön ihmeteltävänä Tampere-talon Sorsapuistosalissa. Väkeä kävi ihmettä ihastelemassa yli 15 000.

Tampereen ratikan rakentamista on tehty jo monta vuotta ja tehdään vielä monta. En muista, koska päätös valtuustossa tehtiin (niukalla enemmistöllä muuten ja viime hetken takinkääntäjien avustuksella), enkä sitäkään, milloin sen pitäisi olla valmis. Liikenne on nyt kuitenkin ratikkatyömaan takia ollut sekaisin jo kokomonta vuotta.

Ai että miksi olen noin huonosti perillä asiasta? Sanoisin evvk, kuten nuoriso takavuosina, jos olisin sen ajan nuori. Olin tosi turhautunut, kun samaan aikaan kaupungissa päätettiin hemmetin kalliiden investointien teosta. Rantatunneli, maauimala, kansi ja areena ja satoja miljoonia maksava ratikka. Minun laillani moni muukaan ei ollut innostunut hankkeesta. Moni tietenkin oli. Jakolinjaa siis oli.

Nyt on ratikan rakentamiseen jo tarvittu lisäbudjetti, tunneli joudutaan liikenneruuhkan takia tämän tästä sulkemaan ja miljoonia (vaiko kymmeniä miljoonia?) tarvitaan tilanteen parantamiseen. Pormestari Lauri Lylyn suulla on juuri todettu, että Tampere on valmis sijoittamaan Suomirata osakeyhtiöön maksimissaan neljä miljoonaa niin sanotun tunnin junan  suunnitteluun Helsingin ja Tampereen välille. Lisää rahaa laitetaan sitten tarpeen mukaan jatkossa. Hohhoijaa. Missä se Rahapuu kasvaa? Minäkin kävisin siellä.

Vaikka Tampereen väkiluku on kasvanut, verotulot eivät ole kasvaneet samaan tahtiin. Jossakin vaiheessa kerrottiin, että kaupunkiin muuttavat suurelta osin opiskelijat ja työttömät. Ymmärrettävää. On opiskelupaikkoja ja enemmän työnsaantimahdollisuuksia isommassa paikassa. Kohta on taas kova itku, kun sosiaali- ja terveysmenot ylittyvät. Niihinhän ei koskaan kannata edes budjetoida riittävästi. Vanhusten hoitajamitoitustakin laskettiin. Ei paljon, mutta sen verran, että rahaa saatiin säästymään tärkeämpiin.

Ihan pieni syy omaan ratikkanihkeyteeni ei ole sekään, että vain pientä osaa kaupunkilaisia ratikkalinja käytännössä koskee. Meille muille se tietää enimmäkseen huononnusta bussilinjoihin tai, kuten meillä, paitsi huononnusta, noin kilometrin kävelyä ratikkapysäkille siihen halajavalle. Omakotiyhdistyksen kokouksessa raitiotieallianssin edustaja sanoi ihan tutkimuksen kertovan, että ihmiset mielellään kävelevät ratikkapysäkille 800 metriä. Entä, jos on vaikkapa vanha ja huonojalkainen, kysyin. Mahtaako mielellään kävely koskea häntäkin? No, se on toki eri juttu, myönsi allianssinainen.

Joku voisi sanoa, että suotta riiheät. Ethän edes nykyäänkään käytä usein bussia, vaan suhaat autollasi. Totta toveri haastaa. Ennakoinkin tässä tulevaa tilannettani.

Kun kansalaiset eivät saaneet äänestää ratikan tulosta, niin ratikan väristä olemme saaneet äänestää. Tai äänestivät ne, jotka halusivat. En kokenut vetoa moiseen hommaan. Jostakin syystä tuli mieleeni tarina lapsesta, joka ei haluaisi lähteä vaikkapa päiväkotiin eikä siksi halua pukea. Vanhempi saattaa innostaa lasta kertomalla, että tämä saa ihan itse valita, laittaako tänään siniset vai punaiset sukkahousut. Ratikan väriksi tuli punainen.

Tämän purkauksen jälkeen ette varmaan usko, että olin minäkin makettia katselemassa. Perustelin sitä itselleni sillä, että Brysselin nuorelle lomalaiselle järjestyi tällainenkin ohjelmanumero.

Ihan se maketti oli ratikan näköinen ja punainen. Kova oli jonotus ohjaamoa katsomaan. Jätimme väliin. Paikalla tapaamani kuoroystävä teki samoin. Hän perusteli sitä sillä, että ei ole ajatellut enää ruveta ratikan kuljettajaksi. Vaikka voisihan se olla mukava virka eläkeläiselle.

Paikalla esiteltiin myös kangasvaihtoehtoja ratikan tuolien verhoiluosalle. Ja kuinka ollakaan, siitäkin saimme taas äänestää. Siniset vai punaiset sukkahousut? Kun vieraileva lomalainen innostui äänestämään, täytyihän minunkin se tehdä. Päädyimme molemmat Helena Hyvösen punaiseen HipHeiHurraa- kuosiin.

Seinätaulussa suunnittelija Hyvönen kertoo : Tavoitteeni on Ratikan matkustajia huomioiva tekstiilikuvio…….tuo mielleyhtymiä mukaviin, iloisiin asioihin”. Ei vähä mitään. Nappiäänestyksessä kävi ilmi, että saatoimmekin äänestää vain suunnittelijaa, emme kuosia.  Varsinaiseen valintaan vaikuttavat juryn mielipide ja yleisöäänet 20 %. Nyt odotamme jännittyneinä, voittaako meidän ehdottamamme. Punaiset.

Että näin. Aamulehtikin pääkirjoituksensa  28.2.19 otsikoi: Tamperelaiset on imaistu ratikan kyytiin. Tekstissä kerrottiin esimerkiksi: ”Makettinäyttely on hyvä esimerkki onnistuneesta, ihmistä lähelle tulevasta markkinoinnista.” ”Päätös jakoi ensin vahvasti mielipiteitä …” ”Viime kuukausina henki on kuitenkin muuttunut epäilystä viriäväksi innostukseksi.”

Tiedoksi vain, että minua ei kyllä ole imaistu mihinkään. Eikä viriävää innostustakaan ole havaittavissa. Ei siitäkään huolimatta, että mies, joka vähemmän intoilee minkään asian puolesta tai vastaan, tämän tästä puhelee, kuinka heti sitten mennään ratikalla ajelemaan. Tunnelin rakentamisen aikoihin hän veisasi tällaista virttä: ”Onpa hyvä, kun päästään mökille sitten kaksi minuuttia nopeammin.”

Ihan vain koiruuttaan mies minulle tällaisia haastelee. Yrittää kokeilla, saako minut hiilestymään. Ei se nyt sentään noin vähästä onnistu.