Pienen ihmisen junasukat

Nämä kutomani junasukat ovat parhaillaan paketissa matkalla Keski-Eurooppaan sukulaispojan vauvalle.

Mitkä junasukat, saatat kysyä, ellet ole asiaan vihkiytynyt.

Tutustuin junasukkiin joskus vuosia sitten. TAYS:n vastasyntyneiden teho-osastolle toivottiin kudottavan sukkia paleleviin pikku jalkoihin. Mukana oli vauvan junasukkien ohje.

Innostuin asiasta. Tietenkin. Monetko sukat lähetit, kysyt varmaan nyt. Häpeä tunnustaa, että en yksiäkään. Aika vain luiskahti käsistä. Kun yhdet sukat sain valmiiksi, aikaa oli kulunut sen verran, että ajattelin koko keräyksen jo menneen ohi. Vain yksien sukkien lähettäminenkin tuntui tosi nololta. Sukat sai sitten ystävän vauva.

Junasukkien tarina on kovin kiehtova ja koskettava. Kaiken lisäksi tämä tarina on tosi.

Alkuvuodesta 1940 Kerttu Latvala oli junassa sotaa pakoon kaksi kuukautta vanhan Tuula-vauvansa kanssa. Vastapäätä istui eläkkeellä oleva käsityönopettaja, joka sääli ilman tossuja olevaa vauvaa. Niinpä hän alkoi purkaa käsin neulottua villatakkiaan ja kutomaan siitä vauvalle tossuja. Aikaa kutomiseen oli, kun juna joutui seisomaan pommitusten katkaiseman radan korjauksen takia.

Mikä koskettava esimerkki pyyteettömästä auttamishalusta!

Nämä alkuperäiset junassa kudotut sukat ovat edelleen tallessa Kerttu Latvalan tyttären Tertun luona. Sukat ovat kauniit ja pysyvät hyvin vauvan jalassa. Siksipä kai niiden ohje on levinnyt laajalle.

Olen saamani ohjeen mukaan kutonut nuo lähettämäni sukat Alpakkalangasta. Netissä löytyy kyllä ohjeita muillekin langoille.

Kun rupesin kutomaan noita sukulaissukkia, löysin kätköistäni tällaiset, joissa varsi on lyhyempi. En muista, miksi olen jättänyt varren noin lyhyeksi. Ehkäpä näitäkin joskus voisi kokeilla vauvan jalkaan. Kuinka hyvin mahtanevat pysyä potkivassa jalassa?

Samalla mallilla sukkia voi kutoa isommallekin lapselle. Tietysti sellainenkin sukka löytyi kätköistäni. Epäilemättä minulla lienee ollut ajatus tehdä tälle sukalle pari, vaan yhteen sukkaan on tämäkin teelmös jäänyt. Tässä olen käyttänyt merinovillalankaa. Ja kuten tyyliini kuuluu, olen ostanut valmiiksi langat jo useampiin sukkiin. Jos vaikka tulisi useammat tehtyä? ( Niin varmaan joo, kun ensimmäisestä paristakaan ei ole valmiina kuin yksi sukka!)

Nyt voisin sanoa, että tällaiset pikkuiset sukat kutoo ihan yxkax. En kuitenkaan sano. Jostakin syystä näissä viimeisissä tein ensin kantapään väärin. Virheen huomasin vasta, kun koko sukka oli valmis. Ei muuta kuin purkamaan. Ihan priimaa niistä ei muutenkaan tullut. Sattuneesta syystä oli pikkuinen kiirekin, mikä taas on toinen juttu. Valituksia voin ottaa vastaan. Jos nimittäin vauva valittaa.

Sitä en muista, sujuiko muinoin sutjakkaammin ensimmäisten sukkien kutominen. Semmoinen tunne minulla kuitenkin on, että ison ihmisen sukan teko etenee liukkaasti, pienen jalan ei. Näin se menee ainakin minulla. Siitä huolimatta, vaikka lähinäkönikin on edelleen hyvä, ilman lasejakin.