Kirjoitukset avainsanalla Armi

Miten vaahteranlehdet voivat olla näin isoja?

Miksi postilaatikot ovat noin pieniä?

 

Tällaisia pieniä asioita ja monia muita pääsin hämmästelemään Brysselin matkallani Esikoisen perheen Armikoiraa lenkittäessäni.

Normaalien kotihommien lisäksi eniten palveluksia tarvitsi tämä koiraneiti. Päivät pitkät olimme kahdestaan, kun Vävy oli reissussa, Esikoinen myöhään töissä ja lapset pitkää päivää koulussa.

Sanotaan, että vuosi lapsen kasvattaa. Koira taitaa samassa ajassa kasvaa vähintään kaksi. Kaukana ovat ne pentuajat, jolloin Armilta en saanut hetkenkään rauhaa. Kaiken aikaa hän vaati huomiota. Onhan hän toki nyt jo kohta kaksivuotias. Nyt hän välillä rauhassa torkkuu, kun minä teen hommiani.

Koiralenkkejä teimme tietysti useampia päivittäin. Ilmeisesti Armin mielialasta riippui, miten vahvasti hän yritti määrätä lenkin suunnan. Yleensä vahvasti. Silloin eivät auttaneet meikäläisen kutsuhoukuttelut, joita oma väki neuvoi. Usein tyydyin paikallaanseisomisneuvotteluihin. Joskus voitin. Usein en.

Molemmat olimme kiinnostuneita, mitä lähimaastosta mahtaisi löytyä. Motiivit vain olivat erilaiset. Vaikka miten silmä tarkkana olin, joskus Armi onnellisena massutti jotakin mahaansa. Nikotinisti ei kuitenkaan hän taida olla, kuten oli meidän Wimmakoiramme. Toisinaan Wimmalla oksennuksena tuli kasa tupakan tumppeja. Aina niitä hän jostain sai napattua.

Armia eivät jättisuuret vaahteran lehdet kiinnostaneet. Minua kylläkin. Onkohan kyseessä ihan eri laji kuin meillä vai onko hieman etelämpänä vain paremmat kasvuolosuhteet?

Kadun vierustan muovipussit houkuttelivat Armia hajuillaan. Minua taas niissä kiinnosti tämä paikallinen jätteidenkeruutapa. Eri värisiin muovipusseihin kerätään erilaista jätettä. Tiettynä päivänä tietyn väriset säkit viedään tien/kadun viereen pois haettavaksi. Muina päivinä niitä ei sinne saa viedä tai voi ainakin teoriassa saada sakkoa. Tyhjien muovisäkkien hinta on euron verran eivätkä muut pussukat kelpaa. On siinä muistamista, kun osan keräyspäivä on viikottain, osan harvemmin! Lisäksi on tyhjennettävät astiat ainakin biojätteille ja paperille. Jätteiden keruu on ilmeisen tehokasta, koska Belgia on johtavia EU-maita kierrätyksessä.

Jätepussien lisäksi ihmettelin postilaatikoita. Armi korkeintaan tarkasteli postilaatikon jalkoja. Miksi jukelin tähäre laatikoitten pitää olla niin pieniä? Kauniita ne toki usein ovat. Joko pienuudesta tai muusta syystä johtuen postit roikkuvat useimmiten ulkona luukuista. Sääliksi kävi katsella sateella kastuneita posteja. Useamman vuoden olen ihmetellyt yhden talon täysin avonaista ”postilaatikkoa”. Luottamusta postin säilymiseen ainakin on. Lähtevän postin laatikotkin ovat toisinaan aika huonokuntoisia.

Toisin kuin meillä, paketit kannetaan kotiin. Jos kukaan ei ole kotona, paketti voidaan jättää oven taakse, kuten minunkin siellä ollessani tapahtui. Vaihtoehtoisesti paketti voidaan jättää naapuriin, kuten myös Saksan Siskoni kotiseudulla Pohjois-Saksassa. Onnistuisikohan meillä?

Muovinen aita on varmasti helppo pystyttää ja aika huoltovapaa. Kyllä silti mieluummin katselen oikeaa pensasaitaa. Usein ne on leikattu tarkasti ja toisinaan mielenkiintoiseen muotoon.

Armin ansiosta tällaisiin, meidän kotoisesta mallistamme poikkeaviin  pikkuasioihin tuli kiinnitettyä huomiota. Eivätpä olleet lenkit tylsiä siinäkään mielessä.

Ihmettelyjä koin kyllä ilman koiruuttakin.

Armi ei nimittäin päässyt mukaamme synttäri-illalliselleni libanonilaiseen ravintolaan.  Itsellenikin tämä oli ensimmäinen kerta tätä ravintolalajia. Monenlaista pientä purnukallista oli jo alkupaloina ja kaikki maistui hyvältä tai erittäin hyvältä. Kynttilät ja koriste-esineet loivat tunnelmaa. Meillä tosin ei taitaisi onnistua se, että sekä vessan käytävällä että itse vessassakin oli palavia, eläviä kynttilöitä. Kauniita ne toki olivat.

Uuden, jännitysvapaan lentominäni ansiosta istuin lentokoneessa mennessä ikkunapaikalla. Siksi näin, miten koneen siiviltä isoilla suihkuilla poistettiin huurretta ennen lentoon lähtöä Helsingistä. Olisi siinä ollut pikkulapsella ihmettelemistä.  Pikkutyttö minussakin oli ihan että ohhoh, tällaista!

 

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Tyttären perheessä herätys on tyttärelle ja lapsille kello 6.45. Olen saanut armonaikaa niin, että oma kelloni soi VASTA 6.55. Päivästä on tulossa onneksi lämmin.

Aamutouhuissa tärkein tehtäväni on harjata  Kultatytön pitkä tukka ja laitttaa letille tai ponnarille tai ranskalaiselle letille (jota en osaa, mutta teen kuitenkin).  Tänä aamuna tukka ei ole pahasti takussa . Selviämme siis ilman keskinäistä kinastelua.

Kello 7.27 koulubussi ottaa lapset kyytiin parin sadan metrin päästä kotoa. Viime viikolla ystävällinen  bussikuski oli odottanut lasten kodin kohdalla. Olivat olleet nääs myöhässä. Aamuun kuuluukin milloin jatkuvaa, milloin ajottaista hoputusta ja kellon ajan kertomista. Siihen osallistumme suhteellisen tasapuolisesti tyttären kanssa molemmat.

Brysselin keskustassa liikenne on minusta ruuhka-aikaan paikoin niin luokatonta, että mieluimmin panisin silmät kiinni kyydissäkin ollen.  Onneksi tyttären perhe asuu sen verran Brysselin ulkopuolella, että uskallan ajaa autoa välttämättömiin paikkoihin. Tai pakkohan se on. Jos tytär sanoo, että Kultapojan harkat on silloin ja silloin ja hän ei ehdi töistä viemään, vaihtoehdot on vähissä. Siinä sitten joskus sydän läpättäen, pahimmillaan pimeän sateisena iltana, yritän löytää väliä päästäkseni kolmion takaa  vasemmalle  vilkkaalle tielle. Sitä kohtaa matkassa erityisesti rakastan.

Tyttären lähdettyä töihin menen ruokaostoksille paikalliseen Delhaizen myymälään. Tällä kertaa löydän kaiken tarpeellisen itse. On ollut sellainenkin kerta, kun kolme ystävällistä myyjää täydennettynä jollakin kanta-asiakkaalla on yhdessä yrittäneet selvittää, mitä kaipaan, kun en muista sanaa edes englanniksi. Selvisi lopulta, mutta tuote oli lopussa.

Vihannesvaaalla etsin kurkun kuvaa punnitakseni sen. Kysyn neuvoa toiselta asiakkaalta. Hän kertoo sen,joka minun olisi kyllä pitänyt muistaa: kurkut ovat kappaletavaraa, joilla on sama hinta. Tyydyn tällä kertaa lisäksi ostamaan taatusti kuollutta lohifilettä, vaikka eläviäkin meren eläviä olisi tarjolla.

Myyjät ovat siis yleensä ystävällisiä , mutta kassoilla usein on toisin. Epäilen, että työntekijöiden valinnassa on eri kriteerit kassoille kuin muille myyjille. Tänään ensimmäinen virheeni kassalla on, että yritän tyrkyttää rahaa. Olisihan minun pitänyt muistaa, että kaupassa siirryttiin joku aika sitten maksukoneeseen, jossa myyjä ei rahaa käsittele lainkaan. Ah soo, laitan siis setelini tiskin toisella puolellla olevaan lokeroon. Toinen virhe. Ei tapahdu mitään. Itsekseen tuhahdellen nuori kassisti kampeaa tuolista ylös ja tulee katsomaan: olin pannut setelin palautussetelin koloon. Voi minua tyhmää. Kiitän kassaa herttaisesti hymyillen, jopa ransksaksi.

Ulko-ovella vanhempi rouva tarjoaa minulle liuskaa keräilykupongeja, joilla ilmeisesti voi ostaa jotain tavaraa halvemmalla. Hän ei niitä tarvitse. En muuten minäkään, mutta sen jätän sanomatta. Otan kupongit kiitellen vastaan.

Luulisi, että sitä sitten vain ajaa parkkipaikalta kotiin. Joitakin vuosia sitten se ei niin vain onnistunut. En saanut pakkia päälle niin millään. Kun aikansa renklasin, vaihdetangon nuppi jäi käteen. Tapapenkillä Kultapoika oli saada slaagin Rikoiksä vaihdetangon? Kun homma ei pelittänyt, valitsin uhrikseni vanhemman herramiehen, jota pyysin auttamaan. Hän meni autoon, ja siitä vain pani pakin päälle. Kyllä hänellä oli hauskaa, minulla vähemmän. Tämä kohtaus ei välttämättä kuulu elämäni tähtihetkiin.

Au pairin hommissa seurasi osan huushollin viikkosiivous (loput huomenna). Armi koira oli lenkitettävä. Siihen hurahti toista tuntia. Lounaalle pääsin siinä iltapäiväkolmen aikaan . Ehdin oikaista sohvalle vartiksi, ennenkuin lähdin Armin kanssa Kultatyttöä vastaan koulubussilta. Ala-asteikäistä on oltava jonkun tutun aikuisen vastassa  tai heitä ei lasketa ulos bussista, vaan viedään takaisin koululle.

Ruoan laiton ja syömisen jälkeen (tytärkin  piipahtaa syömässä ja lähtee kreikan tunneille), pelaamme Aku Ankka peliä, kunnes Armi vaatii lenkille ja lähdemme Kultatytön kanssa.  Jossain vaiheessa ulkona tyttö toteaa vähän närkästyneenä: Kaikki katsovat meitä, kuin oltaisiin turisteja.

En ihmettele. Kekseliäs Kultatyttö varusti meidät vahvasti pimeää vastaan. Minulla on heijastinliivi ja kahdet heijastinnauhat. Kultatytöllä on neljä heijastinnauhaa, otsamppu ja taskulamppu. Komeuden huipuksi hän laittoi meille molemmille kaulaan heijastinpannat, jossa vilkkuu punaisia valoja.

Kyllä meitä kelpaakin katsoa!

 

 

 

Kommentit (2)

pitulo1
Liittynyt24.8.2015
1/2 | 

Kiitos mielenkiintoisesta blogi-kirjoituksesta.  Belgialaiseen elämänmenoon on varmaan paljon totuttelemista vaikka Eurooppaa ollaan molemmat, Suomi ja Belgia.

Paljon asiaan vaikuttaa se, minkälaisia ihmisiä sattuu kohtaamaan kuten mainitsemasi kassat. Muutaman tylyn kun kohtaa peräjälkeen niin eihän se paljon päivää ilostuta ja on paha mieli.

Olen käynyt Brysselissä, tosin vain turistina. Jäi ihan hyvä mielikuva kaupungista ja Belgiasta yleensäkin. Ranskan kielen taitoni saattoi helpottaa asiointia. Kaikki tapaamani ihmiset olivat todella ystävällisiä. En tiedä,olisiko suhtautuminen ollut tylympää, jos en olisi osannut ranskaa.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Kiitos kommentoinnistasi  ja omien kokemustesi jakamisesta! Olet oikeassa, että maantieteellisestä läheisyydestä huolimatta kulttuurieroja on. Jäin oikein miettimään, olenko muualla kohdammut tylyhköä suhtautumista kuin tuon nimenomaisen kaupan kassoilla. Mietinnän tulos oli, että en todellakaan. Kokemukseni ovat, kuten sinullakin, muuten positiivisia. Mieleeni muistui sekin paperikaupan myyjä, joka oikein piirsi minulle kartan postitoimistoon, josta löytäisin postimerkkejä. Täällä Brysselin liepeillä useat tuntemattomatkin vastaantulijat tervehtivät. Olisipa minulla vielä sinun kielitaitosi, niin pääsisin paremmin tutustumaan maahan ja sen ihmisiin!

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat