Kirjoitukset avainsanalla Penon de Ifach

…….abuuabuuabuu, abuuabuu……..

Jostain alitajunnan syövereistä tämä nuoruudesta tuttu rallatus pujahtaa päähäni ja jopa huuliltani ulos Välimeren ihanan, ihanan  lämpimässä siniturkoosissa vedessä!

Miten joskus kaikki asiat tuntuvat olevan niin mahottaman kohillaan! Vuokraamamme talo on ei melkein, vaan ihan toiveidemme ja nettilupausten mukainen! Vuokrakin on edullinen vastaaviin taloihin verrattuna. Epäilin jo välillä, jospa meitä huijataan. Espanjantaitoinen Kuopus lupasi siinä tapauksessa hommata meille pahvit rannalla nukkumista varten. Ei siis ollut huolta!

Meren lisäksi Saku Sammakon vartioiman uima-altaan vesi on lämmintä. Sää elo-syyskuun taitteissa ei ole edes pakahduttavan kuuma, jota hieman pelkäsimme. Paikka, La Fustera Espanjan etelärannikolla Alicanten maakunnassa, on pieni ja rauhallinen. Emme kaipaa mitään turistirysää!

Talo on noin sadan metrin päässä rannasta, mutta silti rauhassa isolla tontilla, jonka yhdessä laidassa on hedelmäpuita. Uimapuvussa hiippailee mereen pyyhe ympärillä. Yöuinnilla (lue: joskus iltakymmenen jälkeen) meressä ei ole tietenkään ketään muita kuin hullut suomalaiset. Eka kerralla varustaudun otsalampulla, mutta olihan se ihan liiottelua! Joinakin iltoina vieressä isolla valkokankaalla näytetään elokuvaa. Menee yli hilseen, kun ei mieli eikä kieli espanjaksi taivu.

Viereinen kaupunki, Calpe, on kuuluisa runsaat 300 metriä korkeasta vuorestaan nimeltään Peñon de Ifach. Kävelemme miehen kanssa kaunista meren rantaa myötäilevää polkua sinne. Sinne ja sinne. Tarkalleen ottaen vuorelle ja alkumatkan vuorella. Siinä on vielä kohtalaisen leveä kulkuväylä, ja mikä tärkeintä, kaiteet. Vielä uskaltaudun kampeamaan itseni pimeähkön, louhikkoisen tunnelin läpi. Ruikutan koko ajan, että kun ei edes näe kunnolla (seinämässä kulkee tosin köysi apuna). Takaisin tullessa huomaan, että asiaa voisi auttaa, jos ottaisin aurinkolasit päästä. Tunnelin jälkeen kapeille jyrkänteille en edes unissani kuvittele lähteväni. Melkein jo meikäläisen rekipäätä huippaa, kun katselen myöhemmin miehen ja isäänsä huimapääksi tulleen Kuopuksen kuvia loppumatkalta.

Jo pelkästään maisemien takia reissu kannatti, vaikka sainkin taas rakon varpaaseen. Lähes parinkymmenen kilometrin kävely ei ollut sandaalivarpailleni mieleen. Rakkovarvas varmaan nautti, kun miehen yllytyksestä hetken roikun puunrungosta edellä kulkevaa poikaa jäljitellen. Yllytyshulluna sekin piti tehdä, kun toinen vähän epäili ”mahtaisitko pystyä?

Kuten arvata saattaa, ravintoloissa on paljon tarjolla meren eläviä. Mustekalat suorastaan vainoavat minua, niitä saan, halusinpa tai en. Nyt olen syönyt itseni niistä irti, etenkin, kun en niissä kiinni ole koskaan ollutkaan. Yhtä vähän olen innostunut paellasta, lomaseuralle se kyllä kelpasi.

Sinisimpukat ovat vallan hyviä. Paljon parempia kuin se liukas osteri, jonka kerran jouduin Brysselin joulutorilla syömään periaatteella ”syöt tai itket ja syöt.”  Calpessa, satamaravintola Andaluciassa, erehdyn tilaamaan friteerattuja kaloja. Kuvittelin kai, että ne ovat vähän kuin kananugetteja tai kalapuikkoja. Ja voe jukelin tähäre, mitä sain! Ison kasan suu ammollaan pötköttäviä kokonaisia kaloja! Siinä sitä sitten oli sardiinejakin. Olisivat vain pysyneet Välimeressä! Olisi pitänyt muistaa, että sitä saa, mitä tilaa!

Vaikka varsinainen kukkien rehotusaika ei ollutkaan, olihan niitä silti. Tuttuja olivat Bouganville ja Kiinan ruusu. Enkelintrumpetinkin opin tuntemaan siskon ansiosta. Niin kaunis nimi ja niin kaunis kukka ja niin kovin myrkyllinen! Talon porraspielen äitelän makealle tuoksuva, valkoinen kukka jää tunnistamatta kuten muutama muukin.

Ja kuten asiaan kuuluu, kohtasimme talossa yhden torakan (jos ne osaavat lentää?), yhden ihan pienen pienen vauvagekon ja keittiömuurahaisia.

Ja kuten asiaan kuuluu, kolmella meistä kiersi ainakin silloin tällöin vatsassa. Ei tietenkään niillä, jotka joivat hanavettä. Yksi viestitteli kotimatkansa menneen hyvin. Ja jatkoi: ”Vain yksi oksennus”. Kaikki on niin suhteellista.

Kyllä tuli haiku, kun piti jättää tämä paikka! Kun kukaan ei nähnyt, kävin hyvästiksi vähän silittelemässä Saku Sammakkoa. Ihan vieraat ihmiset uima-altaallekin tulivat meidän jälkeemme. Sääliksi sitä reppanaa kävi!

Niin vain oli jätettävä, paitsi lämpö, niin myös auringon nousut ja yön tummuudet ja lähdettävä ajamaan Alicanteen lentokentälle!

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat